Yhdysvaltojen ja Iranin ydinneuvottelujen jatkutessa perjantaina (06.02.) Turkissa jännitys kiristyy: Sota vai sopimus?
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump varoitti maanantaina, -Yhdysvaltojen sotalaivojen lähestyessä Irania- että ”pahoja asioita” todennäköisesti tapahtuu, jos sopimukseen ei päästä.
Yhdysvallat vaatii Iranilta kaiken uraanin rikastamisen lopettamista, -myös ydinvoimalapolttoaineeksi sopivan 3.65 %:sen, joka sallittiin Iranille vuoden 2025 ”Iranin ydinsopimuksessa” (Iran nuclear deal, JCPOA).
Iran on jo aiemmin ilmoittanut luopuvansa korkearikasteisen (=pommikelpoisen, 90%:sesti U.235:ä sisältävän) uraanin rikastamisesta. Kiistelyä on käyty Iranin ohjustuotannosta ja em. matalarikasteisesta uraanista.
Yhdysvaltain erityislähettiläs Steve Witkoff ja Iranin ulkoministeri Abbas Araghchi tapaavat Istanbulissa perjantaina (06.02.). Tapaamiseen osallistuu myös edustajia muun muassa Saudi-Arabiasta ja Egyptistä. Trump sanoi maanantaina (02.02.) toimittajille Valkoisessa talossa, että Yhdysvaltain laivasto-osasto on matkalla kohti Irania.
”Meillä on laivoja menossa Iraniin juuri nyt, ISOJA – suurimmat ja parhaat – ja meillä on keskustelut käynnissä Iranin kanssa ja katsomme, miten kaikki menee”, Trump ”Jos pystymme sopimaan jostain, se olisi hienoa, ja jos emme pysty, luultavasti tapahtuu pahoja asioita.”
”Haluaisin nähdä neuvotellun sopimuksen. En tiedä, tuleeko niin tapahtumaan.”
Iranin pappishallinto on äskettäin käyttänyt sotilaallista voimaa hallitusta vastustavia mielenosoittajia kohtaan. Mielenilmausten kukistamisessa mm. konetuliaseilla on menehtynyt suuri määrä -etupäässä nuoria- iranilaisia. Lukumäärän arvioiminen on vaikeaa.
Trump on varoittanut toistuvasti Teheranin valtaapitäviä aseiden käyttämisesta mielenosoittajia vastaan.
Iranilaisten lähteiden mukaan Trumpin vaatimukset Iranille ovat 1) uraanin rikastamisen lopettaminen Iranissa, 2) ballististen ohjusten ohjelman rajoittaminen ja 3) Lähi-Idän alueellisten terroristiryhmien tukemisen lopettaminen.
.Iran on aiemmin jo ilmoittanut voivansa keskustella ydinohjelmansa keskeyttämisestä. Reutersin iranilaisen virkamieslähteen mukaan ballististen ohjusten ohjelma on suurin este tällä hetkellä.
”Qatar, Saudi-Arabia, Yhdistyneet arabiemiirikunnat (UAE) ja Egypti sekä jotkut muut maat osallistuvat Istanbulin kokoukseen. Tarjolla on kahdenvälisiä, kolmenvälisiä ja muita kokouksia”, diplomaattilähde kertoi lehdelle.
Witkoffin tapaamislistalla Jerusalemissa sotilashenkilöitä
Yhdysvaltain erikoislähettään, Steve Witkoffin, Israelin vierailulla tapaamislistalla ovat ainakin pääministeri Benjamin Netanjahu ja Israelin armeijan komentajam israelilaiset virkamieslähteet kertoivat maanantaina. Mossadin johtaja David Barnea osallistuu tapaamisiin. -Tämä joko antaa vinkkiä, millä levellillä mennään, -tai sitten ei. Trumpin erikoinen vävy ja neuvonantaja, Jared Kushner, liittyy Witkoffin seuraan Istanbulin neuvotteluissa perjantaina.
Pelkääkö Iranin pappisjohto hyökkäyksen kiihdyttävän mielenosoituksia
Tämä on tänään varsin suosittu lähestymistapa, mutta ei ehkä ainoa majdollinen.
”(Yhdysvaltain) hyökkäys (Iraniin) yhdistettynä vihaisten ihmisten mielenosoituksiin voisi johtaa [hallitsevan järjestelmän] romahdukseen. Se on korkeimpien virkamiesten suurin huolenaihe, ja sitä vihollisemme haluavat”, sanoi nimetön iranilainen virkamies lehdelle.
Rodriquez kelpasi, Machado ei
Tässä yhteydessä voisikin muistella, että huolimatta Maduron kaappauksesta, Venezxuelassa hallinnointi on yhä chavisti-kommunistien käsissä. Trumpin epäsuopeus Venezuela oppositiota kohtaan on jo nähty. -Trumpin poliittinen tavoite näyttää usein olleen löytää joku, jonka kanssa voi tehdä diilin.
Syyriassa väkivaltaisin ottein hallinnut al-Assadin dynastia kaatui, -ja korvautui islamistisella johdolla (HTS, al-Qaeda). -Se näyttää kelpaavan Trumpille paremmin, kuin demokraattisesti hallittu Koillis-Syyrian itsehallintoalue (AANES, Rojava), jonka jyräämiselle Trump näkyy antaneen Damaskoksen hallitukselle vihreää valoa.
Iranin pappisvallan kaatuminen on väistämättömyys, demokratia Iraniin taas ei. -Ainakaan Trumpin intressit eivät sitä vaadi?
Yhdysvaltain ja Israelin ilma-iskut Iraniin kesäkuussa 2025 näyttävät vahvistaneen Iranin uskonnolis-konservatiivien asemia: Siihen viittaa vahvasti sharia-poliisin aktivoitumisen, .päinvastainen trendi, kuin mitä presidentti Pezeskian oli tukenut.
Iranin islamistinen hallinto oli perustamisestaan -vuodesta 1979- asti nähnyt paljon vaivaa saadalseen iranilaiset vihaamaan Israelia, -tuloksetta. Pääministeri Netanyahu toteutti tämän ajatollahien tavoitteen, -kirjaimellisesti yhdellä iskulla: Täsmäpommituksilla Teheranin kerrostaloalueille, -vallankumouskaartin (IRGC;n) ja armeijan johtohenkilöiden eliminoimiseksi. (Niin ketä etsittiin: Konservatiiveja vai reformisteja?)
Trumpin äänekkäästi rummuttaman iskun Iraniin vaikutukset jäävät nähtäväksi, -kunhan Trumpin sotalaivasto ehtii iskuetäisyydelle. Trump myös tarvitsee paukuttelua ja ryminää, -eräiden kotimaisten rymistelyjen syrjäyttämiseksi mediassa. (Boom boom boom?)
Israelissa toimintavalmius
Netanjahu msanoi puheessaan Knessetissä maanantaina (02.02.) Israelin olevan ”valmiina jokaiseen skenaarioon”. Israelin puolustusvoimien (IDF:n) esikuntapäällikkö kenraaliluutnantti Eyal Zamir sanoi maanantaina (02.02.), että armeija ”parantaa valmiuttaan sotaan”.
”Islannin puolustusvoimat valmistautuu useisiin mahdollisuuksiin, ja meidän on pysyttävä valppaina ja jatkuvasti valmiina ratkaisevaan [voittoon] monirintamassa sodassa”, kenraali lisäsi.
Luettavaa:
- The Times of Israel 03.02. 2026,
-
Iran International 03.02. 2026; Trumpin ja Iranin väliset neuvottelut sotivat uhkausten kanssa,
Aiemmissa uutisissa:
16.10. 2024:
03.12. 20214:
07.07. 2025:
29.01. 2026:
12.12. 2025:
Venäjän, Turkin ja Iranin johtajat tapasivat perjantaina Turkmenistanissa
07.10. 2025:
24.07. 2025:
Iran pitää kiinni ydinsulkusopimuksen mukaisista eduistaan neuvottelujen jatkamisen ehtona
21.07. 2025:
22.06. 2025:
Medvedev sanoo: Trumpin isku Iraniin tuotti päinvastaisen tuloksen, kuin mitä Trump odotti


Antaa trumpin kahkota keuhkojensa täydeltä. Iran rikastaa uraania vain ydinvoimalihinsa. -70 luvulla Siemensin kaverit aloittivat niiden rakentamisen. Ja 2000 luvulla venäläiset saattoivat hommat loppuun. Ja sekös korpeaa jenkkejä kun maalla on omaa sähköenergiaa viiden voimalan edestä ja öljyä myytäväksi ulkomaita myöden.
Eihän nyt arabimaat saa nousta ”lännen” elintasolle….
Venäläiset ovat nyt Iranissa rakentelemassa ydinvoimaloita. -Putin evakuoi porukan pois Trumpin iskujen alta tällä viikolla.
Itanilla on/oli tiettävästi n.400kg 60%:n uraanioksidia -siis 60% U235:ttä joukossa. Tätä on ihmetelty, ja johtopäätös voi olla. että Iranin omatekemät sentrifugit eivät pysty parempaan?
Iran on pyörittänyt sentrifuugejaan, ja tulos on jäänyt siihen 60-prossaan. -Jota on kertynyt varastoon erä erän jälkeen.
-Niillä uraaneilla ei ole heille muuta käyttöä, kuin laimentaa takaisin ydinvoimala-uraaniksi. Pommissa fissiokynnys on jossain 90%:n paikkeilla.