Muistan, kuinka lapsena selailin matkaopasta Kanariansaarille, -painettu vuonna 1962. Siellä oli mustalla painettuna valuuttasäännökset, jotka tuntuivat lähes sotatilalaeilta: markkaa ei saanut viedä maasta kuin tiukan lupamenettelyn kautta.
’Jokainen ulkomaille kadonnut markka oli pois yhteiskunnan omasta kierrosta’
Se oli naurettavaa – mutta samalla täysin järkevää. Ymmärrettiin, että jokainen ulkomaille kadonnut markka oli pois yhteiskunnan omasta kierrosta. Voi vain kuvitella, millainen äläkkä olisi noussut, jos joku olisi vuonna 1962 ilmoittanut sijoittavansa rahaa ulkomaiseen rahastoon. Varmaan ovikellon takana olisi seissyt setä harmaassa puvussa, joka suositteli “kotimaisia vaihtoehtoja”.
Isäni oli ison Osuuspankin johtaja, ja minä kasvoin pankissa, konkreettisesti. Selailin muutama vuosi sitten isän vanhoja pankkiraportteja: iso alueellinen pankki teki osuuskuntaperiaatteella muutaman sata tuhatta markkaa voittoa.
Se oli rahaa, joka sijoitettiin takaisin omalle alueelle, metsiin, teollisuuteen, ihmisiin. Luottotappiot olivat minimaalisia, koska asiakkaat tunsivat toisensa – ja pankinjohtaja katsoi suoraan silmiin. Isä sanoi aina: “Silmiin katsomalla näkee rehellisyyden.”
Muutama vuosi sitten pankki teki miljoonia, mutta työntekijöitä, eikä aukioloja enää ollut. Pankkikin liittyi sitten suurempaan yhteisöön. Mihin tavallisia asiakkaita enää tarvittiin? Eikä varmaan pankki enää sijoittanut kotiseutuun.
Kun ostin omat ensimmäiset osakkeeni 1984, ne olivat paperisia. Minua pidettiin hulluna, koska sijoitin “Helsingin herrojen pankkeihin”. Se tuntui jo silloin rahavirran kääntämiseltä väärään suuntaan. Nyt ymmärrän vielä kirkkaammin, että se oli hetki, jolloin rahaa alkoi hiljalleen valua pois seuduilta, joilla se oli kasvanut – ja pysynyt.
’Raha ei enää kierrä paikallisessa taloudessa’
Nämä lapsuuden ja nuoruuden muistot ovat avain siihen, mitä Suomessa tapahtuu nyt. Se on pitkä kaava, mutta ei vaikea. Raha pakenee.
Raha ei enää kierrä paikallisessa taloudessa. Säästäminen ei kohdistu omiin yrityksiin, metsiin, teollisuuteen tai kylän pankkiin. Se viedään Ryanairin halpalennolla jonkin globaalin rahahämähäkin verkkoon. Jokainen sijoitus muuttuu pieneksi tihkuvuodoksi Suomen talousveneessä.
Nyt olemme seuraavassa vaiheessa. Kun torpan raha loppuu, edessä on se, mitä maaseutu koki jo 1990-luvulla: autioitumisen hiljainen ääni. Se ääni, jota kukaan ei halua kuulla, mutta kaikki tuntevat luissa ja ytimissä. Helsinki seuraa perässä.
Kyllä – Helsinki, joka vielä 2020-luvulla uskoi olevansa pohjoisen Pariisi. Todellisuudessa siitä on tulossa EU:n provinssin pääkylä, entisen Suomen Iisalmi.
’Kukaan ei käy töissä – koska töitä ei ole’
Kuvitelkaa: koko Suomi muuttuneena yhdeksi Iisalmen kaltaiseksi keskukseksi, jossa ei ole enää kenkäkauppaa, bussiliikennettä eikä pankkia, joka olisi auki joka päivä. Kaupungin laidalla seisoo vain muutama automarket ja niiden pihat ovat täynnä puoliksi tyhjiä kauppakärryjä.
Kukaan ei käy töissä – koska töitä ei ole. Tai ne ovat ulkoistettu muualle, sinne missä työvoima ei valita eikä maksa. Suomalaiset tekevät Suomelle töitä, mutta toisesta maasta käsin. Se on taiottu ihme: maa pyörii verorahoilla, joita kukaan ei halua maksaa.
On syntynyt uusi diaspora: suomalaiset digisiirtolaiset, jotka tekevät kaikkensa, etteivät joudu maksamaan elätettävän Suomen kulurakennetta.
Sosiaaliturva? Se on kiristetty minimistä minimiin, sitten vielä vähän minimiin. Jokainen tienattu sentti vähentää tukea, niin että elämästä tulee talousmatematiikan kurssi, jossa vain valtion laskuri voittaa.
’Ne, joilla vielä on rahaa, vievät sen kauas pois’
Tupakkaa valtio ei enää kustanna köyhille, vaan se leikataan pois. Alkoholiksi ostetaan vain halpaa “Kotimaista punaista”, joka on yhtä kotimaista kuin sen hyllyttänyt vierastyöntekijä saksalaisessa marketissa, joka toimii kommandiittiyhtiönä vieden kaiken voiton pois Suomesta: hiljaa ja salaa.
Ne, joilla vielä on rahaa, vievät sen kauas pois. Sitä ei laiteta enää lähiseudun metsiin eikä pienten yritysten taseisiin. Se viedään veroparatiisin muovituoliin makaamaan.
Raha – tuo modernin maailman pyhä henki – on muuttunut katoavaksi luonnonvaraksi. Se ei ole enää metsän puu, joka kasvaa, jos siitä pitää huolta. Se on pakoon juokseva eläin, joka ei palaa, kun sen kerran pelästyttää.
Mutta pahinta tässä kaikessa ei ole raha. Se on se, mitä olemme alkaneet ajatella toisistamme. Olen huomannut sen maalla ja nyt Helsingissä: osaava ja älykäs ihminen on hullu. Normaali on se, joka ei jaksa töihin, istuu juomassa ja pitää jokaista ponnistusta epäilyttävänä.
Älykkyys, koulutus ja osaaminen ovat muuttuneet yhteisön silmissä uhaksi – aivan kuin ne olisivat merkki korkeasta kuumeesta, josta pitäisi pysyä kaukana.
Tämä kaikki on enemmän kuin yksittäisiä leikkauksia tai yksittäisiä säästöjä. Tämä on hidas, pitkä, kylmä fuusio: autioituva Helsinki, tyhjenevä Suomi, katoava talous, hiipuva itsetunto. Maa, joka kuvittelee olevansa osa Euroopan ydintä, mutta jonka todellinen rooli on olla provinssi, jossa raha ei kierrä, palvelut katoavat ja ihmiset lähtevät. Se on viimeinen maitojuna.
Juha Hyrkäs
13.12. 2025
Pekka Kemppainen
Ja kaiken tämän rahan katoamisen pois Suomen taloudesta tekevät Suomen kansalaiset. Ensin käytetään sellaistan yritysten tuotteita ja palveluita jotka vievät voittonsa verotta ulkomaille. Ostetaan energiaa, rakennustaitoa, ”pankkipalveluita”, vakuutuksia, krääsää, autonvaraosia jne…
Sitten, toisessa vaiheessa estetään rahaa tuova turismi ja lopetetaan se vähäinenkin ulkomaanvienti maahan joka vielä vastaanotti tuotteitamme. Samalla lakataan ostamasta energiaa halvasta maasta ja maksetaan siitä 3.5-kertainen hinta.
Ja kaiken tämän ovat suomalaiset tehneet. Ulkomaalaiset eivät ole sitä tehneet.
Tämä on kylmä arktinen maa, jota ei ilmastonmuutos lämmitä tarpeeksi. Se ei ole Eurooppaa geologosesti, joten ei ihmistenkän tule siirtää rahojaan Eurooppaan eikä ainakaan Ukrainaan. Hullun hallituksen olemme jo valinneet kohta 40 vuotta. Katso Suojen pankin velkahistoriaa, näet hulluuden siitä. Olemme nyt suuremmissa veloissa, kun sotien jälkeen. Kunnon kiistelevät hallitukset johtivat liki velattomuuteen 1970 luvulla, mutta nyt saman mieliset hallitukset tuhoavat Suomen valtion. Oppositiosaa olevat näyttävät kiistelevän kovastikin, mutta valtaan päästyään jatkavat samaa mieletöntä politiikkaa.
Suomella ”meni hyvin” suljetun talouden aikana, kun oli markka ja itään käytiin #clearing-kauppaa, -ja Kekkonen oli hankkinut meille mahdollisuuden myös läntiseen integraatioon. -Meillä meni liiankin hyvin: Poliittinen eliitti sai rauhassa rakennella julkistalouden rönsyjä ja kultapossukerhojaan. Kun talous avattiin, -siis vapautettiin mm. pääomien tuonti/viento ja kauppaa käytiin markkinaehdoilla joka suuntaan- meidän poliittistaloudellinen sisäpiiri ei ymmärtänyt mitä tulivat tehneeksi: suljetun talouden rakenteet olisi pitänyt purkaa, ja yli kantokyvyn kasvanut kuormastasyöjien joukko jättää pärjäämään omillaan.
Sitä ei tehty.
Kohtalon hetki oli v.1991 keinotekoinen lama, jonka syy ei ollut kansainvälisissä suhdanteissa, vaan IIro Viinasen devalvaatioissa sitä sitä edeltäneessä talouden ylikuumentamisessa. Keynesin opit oli heitetty nurkkaan.
Itse tehdystä romahduksesta pelastettiin kultapossut, uhrattiin yrittäjät ja kotitaloudet. Myös puolueiden virkaläänitykset hallinnossa pelastettiin.
Pelastettiin siis se painolasti, joka on tärkein syy velkaantumiseen, joka jatkuu hallituksesta toiseen.
Hyvä, että asiasta varoitetaan vieläkin!
→ Pankit pelastettiin valtion tuella, mutta velallisten vastuut jäivät koskemattomiksi (henkilökohtaiset takaukset, täysi velkavastuu)
– Velkaoikeudellinen järjestelmä
→ Huom! Velkojen nimellisarvoa ei sopeutettu romahdukseen; konkursseissa vastuut yksityistettiin, tappiot sosiaalistettiin pankeille
– Puolueiden ja valtionhallinnon virkarakenteet
→ lomautusten ja leikkausten sijaan säilytettiin virkaläänitykset, organisaatiot ja päällekkäisyydet
– Suljetun talouden aikainen elinkeinopolitiikka
→ suojatut alat, kartellimaiset rakenteet ja “liian suuret kaatumaan” -toimijat säilyivät
– Sisäpiiritalous ja poliittinen ohjaus
→ päätöksenteko pysyi pienellä piirillä; vastuut päätöksistä eivät henkilöityneet
– Julkistalouden rönsyt
→ menokohteita ei priorisoitu uudelleen markkinaehtoiseen talouteen sopiviksi
– Pääomien vapaa liikkuvuus ilman vastuusääntöjä
→ voitot yksityisiä nousussa, tappiot kollektiivisia romahduksessa
– Asenteellinen rakenne
→ Huom! Velalliset leimattiin moraalisesti epäonnistuneiksi, vaikka järjestelmä oli rakennettu kestämättömäksi
Tiivistetty johtopäätös yhdellä rivillä:
Rakenteet pelastettiin, vastuu sysättiin alaspäin — velallisille, yrittäjille ja kotitalouksille.
Ps. Miksi mikään ei muutu? Koska järjestelmä toimii juuri niin kuin se on rakennettu toimimaan – siis niille, joilla ei ole syytä muuttaa sitä.
Koska muutoksesta vastaisivat ne samat rakenteet, jotka pelastettiin.
Ei ole kriisiä, on jatkuvuussuunnitelma.
Velallisten selkäranka katkottiin 90-luvulla huolellisesti, mutta muistijälki säilyy:
älä riskeeraa, älä kasva, älä yritä liikaa.
Ja sitten uutinen eiliseltä, täysin yllättäen:
Suomalaiset perustavat yhä vähemmän yrityksiä.
Maahanmuuttajat perustavat ennätystahtiin.
Miksiköhän?
– Suomalainen muistaa pankin.
– Suomalainen muistaa henkilökohtaisen takauksen.
– Suomalainen muistaa, että jos epäonnistut, olet moraalinen ongelma, et järjestelmän uhri.
Maahanmuuttaja ei muista vuotta 1991.
Hän ei kasvanut kuullen, että ”yrittäjä maksaa kyllä”.
Hän ei tiedä, mikä on kultapossukerho – eikä kuulu siihen muutenkaan, joten ei voi menettää paikkaansa.
Ironisesti juuri siksi hän uskaltaa.
Suomessa yrittäjyys on periytyvää pelkoa.
Maahanmuuttajalle se on vielä mahdollisuus.
Ja lopuksi se kaikkein suomalaisin paradoksi:
Me ihmettelemme, miksi tavallinen suomalainen ei perusta yritystä – samalla kun pidämme huolen, että jokainen, joka kokeili yrittäjyyttä viimeksi, muistaa sen lopun loppuelämänsä. Eli suomalaiset eivät luota juurikaan mahdollisuuksiinsa menestyä yrittäjinä, eivätkä siten voimassa olevaan järjestelmäänkään.
Pss. Toisin sanoen: Valtion verotulot ovat jumissa, kuin paska Junttilan tuvan seinässä ilman lustraatiota. Eihän siinä mitään, se näyttää näet olevan päättäjien henkilökohtainen valinta -repikää siitä.