Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta hyökkäsi voimakkaasti valtiovarainministeri Riikka Purran keskiviikkona antamaa budjettiesitystä vastaan. Kansanedustaja Miko Bergbomin mukaan kritiikki sivuuttaa täysin talouden todellisen tilan ja vastuullisen politiikan vaatimukset.
(Arkistokuva, kuvalähde: Eduskunta.)
-Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta kritisoi Instagramissa valtiovarainministeriä empatian puutteesta. Kysyn vihreiltä ja muilta muiden rahoilla maailmaa parantavilta: tekeekö se poliitikosta empaattisemman, että hän jakaa velkarahaa ulos maasta? Käykö teillä koskaan mielessä, kuka tämän laskun lopulta maksaa, perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom jyrähtää.
Bergbom pitää valtiovarainministeri Riikka Purran avausta tervetulleena ja linjakkaana – juuri nyt tarvitaan arvovalintoja, joissa suomalaiset asetetaan etusijalle.
-Kaikesta toissijaisesta ja vähemmän tärkeästä on säästettävä. Pakolaiskiintiön lakkauttaminen ja kehitysavun uudet sopeutukset ovat hyviä arvovalintoja tilanteessa, jossa maamme talous on edelleen täysin surkeassa kunnossa. Nyt ei ole varaa jakaa hyvää joka suuntaan, kun emme selviä omistakaan laskuistamme, painottaa Bergbom.
Empatia ei tarkoita sitä, että jätetään vaikeat päätökset tekemättä.
-Empatiaa ei mitata leikkausvastaisuudella vaan sillä, miten hyvin pidetään huolta omista kansalaisista ja maan tulevaisuudesta, Bergbom toteaa. 
(Uutispeili ei ole muokannut artikkelin sisältöä.)
Juuri näin. Muita autetaan, mutta Ei oman kansan kustannuksella. Eihän kukaan järkevä palkastaan anna naapurille 70% ja sitten ottaa velkaa kun ei palkka riitäkään, ylimääräistä jos on, autetaan muita…..päivän selvää,
Suomen tuottavuuden kasvu oli vuosien 2016 ja 2023 välillä OECD-maiden joukosta toisiksi hitainta, vain 0,1 prosenttia vuodessa. Vertailun vuoksi Ruotsissa tuottavuus kasvoi 0,7 prosenttia, Tanskassa ja Virossa 1,1 prosenttia. Tämä data on järkyttävä indikti siitä, miten huonosti Suomi on menestynyt verrattuna muihin maihin – ikäänkuin poliittisesti tahallaan ja omin käsin?
Koko data on kuin hiljainen _protesti_ nykyistä talouspolitiikkaa vastaan. Byrokratian ”vasen käsi” on yhtä jäykkää betonia ja yhtä suurta kuin kommunismissa, ja toisaalta markkinatalouden ”oikea käsi” ruoskii työntekijöitä yhdessä byrokratian kanssa kovilla veroilla ja säännöillä – sulassa sovussa tietenkin? Tuottavuushyödyt soljahtavat byrokratiaan – ja ties minne muualle – sen sijaan, että ne hyödyttäisivät työntekijöitä.
Eräs ko. dataa käsitellyt kolumnisti käytti termiä ”oikeistokommunistit,” joka on kyllä mielenkiintoinen – sillä se viittaa ehkä ajatukseen, että nykyinen järjestelmä yhdistää kommunistisen byrokratian markkinatalouden kanssa tavalla, joka ei palvele tavallisia työntekijöitä?
Data paljastaa todellisen ongelman: Yksi työtunti oli Suomessa vajaan 83 dollarin arvoinen, ja tuottavuuskaan ei kasva. Työntekijöiden elintaso ei parane – vaan kaikki hyöty menee Suomessa konservatismin lakien mukaan järjestelmän itsepäiseen ylläpitoon. Muut maat panostavat todella työväestön hyvinvointiin => tuottavuus paranee. Suomessa sen sijaan kävi toisin: työstä tuli ”vastiikkeetonta” kun tuottavuushyödyistä päätyy tekijöille vain murusia, jotka muruset verottaja vie seuraavana vuonna verokirjaan merkityn veroprosentin takia.🤩 Tämä yhteensä lienee se protesti, jonka voi lukea ym. datasta?
Laskelma paljastaa myös huolestuttavan ”huoltosuhteen”. Jos täystyöllisyydessä työllisiä olisi 2,6 miljoonaa ja julkisen sektorin työntekijöitä on 730 000, se tarkoittaa, että lähes 28% kaikista työllisistä työskentelee julkisella sektorilla.
Tämä on aivan liian suuri osuus, erityisesti kun huomioidaan että: Yritykset, kuin myös yksityisen sektorin työntekijät rahoittavat verotuloillaan julkisen sektorin palkat ja muut sivukulut. (Turha byrokraattijoukko ei edes maksamillaan veroilla kustanna omaa työpanostaan, koska ei heillä ole oikeita tulojakaan -he elävät näet verokannasta!)
Ts. Yksityisen sektorin pitää olla tuottava rahoittaakseen julkisen sektorin, ja lue; jopa sen – turhankin – byrokratian. Globaalissa kilpailussa tämä asettaa suomalaiset yritykset työntekijöineen epäedulliseen asemaan -asiahan on tässä kontekstissa sama kuin, jos 100m kisassa jäätäisiin lähtötelineisiin, jotta muut ehtisivät maaliin ensin – koska meillä on #hyvinvointivaltio ja ”järjestelmä?
Onko muutos väistämätön? Demografinen murros pakottaa valitsemaan: 1. Julkisen sektorin byrokratian merkittävä supistaminen. 2. Verojen nostaminen entisestään (jo nyt OECD-kärkeä). 3. Velkaantumisen jatkaminen (ei kestävää).
Minun näkemykseni on, että Suomi tarvitsee suhteessa väkilukuun ja maksukykyyn verrattuna jättimäistä julkisen sektorin uudelleenorganisointia. Kyse ei ole vain leikkaamisesta, vaan tehokkuuden parantamisesta ja digitalisaatiosta. Mutta julkisen sektorin 730 000 henkeä on objektiivisesti tarkasteltuna liian suuri määrä 5,6 miljoonan asukkaan maalle nykyisessä taloustilanteessa. Mitähän mieltä Bergbom on tästä suhteesta?
”Data paljastaa todellisen ongelman: Yksi työtunti oli Suomessa vajaan 83 dollarin arvoinen, ja tuottavuuskaan ei kasva. Työntekijöiden elintaso ei parane – vaan kaikki hyöty menee Suomessa konservatismin lakien mukaan järjestelmän itsepäiseen ylläpitoon. Muut maat panostavat todella työväestön hyvinvointiin => tuottavuus paranee.”
–Totta. -Mutta tuottavuus kasva, jos yrityksillä on oikeeta kilpailua.
Kilpailua…hirveetä! Sehän tuo mukanaan kaikenlaista epätervettä jo valmiiksi ”veljellisesti” jaetuille markkinoille: Paineita kehittää tuotteita, investoida osaamiseen, jopa painetta – anteeksi nyt vaan – kuunnella asiakkaita. Sitäkö me halutaan? Kyllä fiksumpaa on istua loosissa, kartellimaisessa konsensuksessa keksimättä mitään uutta – paitsi innovatiivisesti tehtailla källejä kerhoon kuulumattomille onnenonkijoille. Kun kaikki seisoo paikallaan, kukaan ei häviä – paitsi ehkä työntekijät, kuluttajat ja kansantalous, mutta nämähän ovat jo muutenkin tottuneet järjestelmämme mukanaan tuomiin pettymyksiin.