Tanska on peruuttanut -ensimmäisenä maana Euroopassa- syyrialaisten oleskeluluvat, koska ne ovat väliaikaisia, ja se on heille jo lupaa hakiessa kerrottu. -Näin varmasti on tehty Suomessakin.
Syyriassa vallitsee rauha. -Toki vielä hieman ”huojuva”, mutta rauha kumminkin, ja muista Euroopan maista sadat tuhannet syyrialaiset ovat jo matkanneet kotiin. Somaliassa sisällissota päättyi jo 15 vuotta sitten, eli vuonna 2010, ja sama tilanne on Irakissa. Eli mitään syytä millekään turvapaikoille tai pakolaisuudelle ei ole.
On järjen köyhää, että meillä ulkomaalainen saa äänestää kunnallis- ja aluevaaleissa vain kahden vuoden oleskelun jälkeen. Minun mielestäni aikaraja tulisi olla ainakin 8 vuotta.
Muuten sitten vielä sellainen tragikoominen juttu, että Mogadishun lentokentällä oli äänestyspaikka Suomen vaaleja varten. Kas, kun ei järjestetty jokaiselle siellä lomailevalle tai asuvalle Suomessa oleskelleelle somalille kotiäänestystä.
Jos muuta hyvää tästä hallituksesta ei voi sanoa, niin sen sentään että tällä kabinetilla olisi mahdollisuudet seurata Tanskan esimerkkiä, koska jos/kun vihervasemmisto pääsee uudelleen valtaan, mihin en kyllä usko, koska sen omat voimat eivät siihen riitä, mutta jos punavihreä hyhmä taas peittäisi isänmaan, niin Helvetin portit olisivat taas auki. Ja siitä seuraavasta invaasiosta emme enää koskaan toipuisi.
Jo nyt Suomi maksaa tuhansien kilometrien päästä läpi kymmenen valtion tulleitten turvapaikanhakijoiden oleskelusta 3-5 miljardia euroa vuodessa. Fakta on se, että esim. pääkaupunkiseudun kaupungeissä heidän työttömyysasteensa on 45 %:n luokkaa, eli 5x kantasuomalaisiin verrattuna.
Ja kun syntyvyys on aivan toista luokkaa kuin suomalaisten, niin väestö todellakin vaihtuu: Espoossa tämän vuoden elokuussa aloittavista koululaisista 40 %:a on maahanmuuttajia.
Ja kuten sanottua todellista syytä Suomessa oleskeluun ei enää ole, jos osan osalta ei ole koskaan ollutkaan.
Hallitusta on syytetty suomalaisten kurjistamisesta. Nyt olisi mahdollista tehdä ratkaisuja joilla kevennettäisiin sekä taloudellista, kultturellista ja turvallisuusasemaa jokaisen kohdalla.
Seppo Huhta
Globalisti-idiootit Suomen tuhoaja-päättäjät viis veisaavat mitä Tanska tekee. Tänne hölmölään haalitaan kaikki luku- ja kirjoitustaidottomat muhamettilaiset. Niitä taitaa olla Suomessa ja n. 600 000. Mutta lisää pitää saada, maksoi mitä maksoi. Ja joissakin kouluissa suomalaiset lapset pakotetaan juhlimaan ramadanin päättymistä.
Kaikki kristillisyys sen sijaan on kiellettyä, koska musulmaanit muka pahoittavat siitä mielensä.
Suomea ja suomalaisia vihaavia maanpettureita koko eduskunta täynnä.