Espoossa kohtalaisen hyvin tuntemani henkilö oli ehdolla kuntavaaleissa. Hän kertoi veikanneensa, että saisi 14 ääntä. -Miksi juuri 14, ei hän sitä kertonut. Ei tainnut tietää itsekään, mutta hänen omaksi ja hänet tuntevien ystäviensä yllätykseksi hän saikin 49 ääntä.

Rahaa hän oli käyttänyt 229 euroa. Surkea summa verrattuna siihen, että jotkut kuluttivat vaalimainontaan kymmeniä tuhansia.

Tämä tarkoittaa sitä, että ellei ole jostain syystä varsin näkyvä persoona, tai laita tuntuvasti mainontaan, niin Espoossa suht pienessä porukassa – 3,5 %- (oli siis sitoutumattomana Keskustan listalla) on kaivettava kuvetta tuhansilla euroilla. Muutoin eivät valtuustosalin ovet päättäjänä aukea.

Nyt ”hintaa” tuli äänelle noin neljä euroa, mutta kun hän oli ensimmäisissä vaaleissaan 2008 niin laittoi 6000 euroa mainontaan, ja sai 349 ääntä – ääni ”maksoi yli 17 euroa. Tuolloin tyyppi oli PS:n listoilla sitoutumattomana.

Oli tietysti harmi hänen mielestään, että Keskustan lista jäi kolmesta paikasta aivan pikkuisen, mutta nämähän olivat kuin valtakunnan vaalit ,koska paikallisiin ongelmiin -muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ja varsinkaan ratkaisuja etsimättä- ehdokkaat eivät juuri puuttuneet.

Tyhjänpäiväisiä vaalisloganeita

Mikä ihmeen vaalislogan sekin on, joka oli esim. kaikilla Vihreiden ehdokkailla ja kymmenillä ellei sadoilla muullakin: ”Lähiöluonto on säilytettävä”. No, totta hitossa on. Suomi on vapaa maa, mutta itsestäänselvyyden hokeminen ei ole mikään vaaliteema.

Kansalaisten mielestä persut on nykyään Siniset, -eli pienoismalli Kokoomuksesta

Valitettavasti Perussuomalaisten poliittinen linja niin hallituksessa kuin Espoossakin on valovuoden verran oikealla, ajattelee mies nyt, verrattuna esim.. siihen aikaan, kun itse oli edellisen kerran mukana 2009-2017.

Se mitä nyt tapahtuu Espoossa on nykyisillä voimasuhteilla, -ja nykyisen kaupunginjohtajan panoksella- että varsinkin muslimimaahanmuuttajilla alkaa kissanpäivät, ja kantisköyhät ja ikäihmiset saavat tuta, kun kokoomusultraliberaalit, vassut, demarit ja vihreät lyövät päänsä yhteen keksiäkseen lisää rahanmenoa millä hellitellä tänne tulleita ja tulijoita näemmä etenkin muslimeita.

-Ensimmäinen kansalaistilaisuus jonka Kaj Mykkänen järjesti, oli muslimi maahanmuuttajille, ei suinkaan esimerkiksi vähäosaisille ikä-ihmisille Olen aivan satavarma, että yhä useampi lähtee Espoosta rauhallisempiin lähikuntiin lastensa ja nuortensa turvallisuuden vuoksi.

Maahanmuutto-ongelmat eivät katoa sulkemalla silmät

Tietenkään kaikki Espoon ongelmat ja velkaantuminen ei johdu maahanmuutosta, mutta suuri osa kyllä, ja ennen muuta maista joilla on toisenlainen kulttuuri ja uskonto. En ole milloinkaan kuullut, että esim. tänne tulleet saksalaiset, intialaiset, Saharan eteläpuoliset afrikkalaiset ja venezuelalaiset ovat aiheuttaneet ongelmia.

Meillä on noin 25 %:a asukkaista muualta tulleita ja heidän työttömyysasteensa on 45 %:a, eli 5 x enemmän kuin kantisten. Pässinpäisemmänkin vihreän pitäisi tajuta, -mies miettii- että näin ei voi jatkua-eli vihreet lopettakaa valehtelu itsellenne ja muille.

On upeaa, että olemme saaneet tänne työteliäitä ja asiallisia aasialaisia afrikkalaisia, ihmisiä Etelä-Amerikasta sekä heitä, jotka ovat usein asiantuntijoita ja jo valmiiksi hyvin koulutettuja. Muuten vietnamilaisten työttömyysprosentti on alhaisempi kuin meidän kantasuomalaisten. -Nostan hattua.

Mutta on päivän selvää ,että me emme tarvitse-emme ole koskaan tarvinneet- luku-, kirjoitus., kieli-ammatti- ja tapataidottomia.

Mitä esimerkiksi somaleihin tulee, niin sisällissota siellä loppui 2010, eli 15 vuotta sitten. Miten he mukamas ovat vielä ”pakolaisia”. Minusta on perusteltua kysyä miksi he ovat vielä täällä. Jotkut ovat verranneet heitä Karjalan evakkoihin. Ihanko tosissaan olette pohtii henkilö.

Tuhannet karjalaiset yli nelikymppiset miehet rynnivät joukkojemme perässä Kannakselle, ja sinne muualle ja aloittivat poltettujen kotiensa uudelleen rakentamisen niin, että eipä löydy juurikaan kosketuspintaa väitettyjen välille.

Kylmää kyytiä köyhille

On ja pelottavaa, että tilanne vain huononee, ja että yhä useampi espoolainenkin vähäväkinen ja ikä-ihminen tulee näkemään nälkää, joutuu häädetyksi, on tilanteessa jossa on ”arvottava” kumpaan käyttää vähäiset euronsa: ruokaan vai lääkkeisiin.

Miehemme asuu Espoon Matinkylässä, ja kertoo siitä miten vähällä monen vanhuksen on tultava toimeen: Keskiverto matinkyläläis-eläkeläinen saa kuussa eläkettä 1200 euroa. Eikä aina auta se vanha sananlasku, että ”ei se ole köyhä jolla on vähän vaan se jolta puuttuu paljon”.

Edes sen Espoo voisi tehdä, mikä on ollut Helsingissä systeemi jo 10 vuotta, eli ilmaiset terveyskeskusmaksut. Olkoonkin, että sote-asiat ovat alueilla, mutta jos/kun Espoo ohjaa lisärahaa tähän tarkoitukseen sen vaatiman pari miljoonaa euroa niin asia tulee hoidettua.

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue, kun kuullemma on voitollinen, voisi satsata Jorvin sairaalaan

Jorvin päivystyksestä miehellä on myös sanottavaa: ”Olen joutunut siellä käymään kolme kertaa reilun vuoden aikana-odotusajat 6-9,5 tuntia ja pirunmoinen meteli niin kolmasosa on ollut ulkomaalaisia ja heistä ainakin puolet somaleita.” -Outoa. Helsingissä esimerkiksi Lastensairaalassa sama tilanne.

Ai niin, vielä yksi asia tästä ulkomaalaisongelmasta, eli Kokoomushan haluaa lisää pienipalkkaista väkeä muualta, mutta ongelma on se, että tyyriillä Pk-seudulla surkeilla palkoilla ei tule toimeen: Suuri osa ellei suurin osa töissäkin olevista maahanmuuttajista -siis etenkin Lähi-idästä ja Afrikan sarvesta- tulleista elää kuitenkin käytännössä sosiaaliturvan varassa.

Kun laitetaan siis Espoon uuden entisestään vihervasemmistolaistuneen valtuuston ja kaupunginjohtajamme haaveet yhteen, niin vähäosaisille kaupunkilaisellemme ja lapsistaan huolehtiville kantiksille koittaa kovat ajat.

Tietenkin toivoisi, että saisimme rauhan kouluihimme ja kaduillemme ja saisimme elinkeinoelämäämme uutta puhtia, joka tarkoittaisi uutta työtä ja elämän iloa, mutta juuri nyt ei näytä hyvältä vaan tosi pahalta.

Olisi helppo sanoa pienituloisille ihmisille, että ”laittakaa suu säkkiä myöten”, mutta kun se köyhillä on jo.

Espoo kasvaa -ennen pitkää- rutiköyhäksi

Espoo on kasvanut järjetöntä vauhtia viimeiset likimain 20 vuotta. Viimeiset 15 vuotta kasvusta on ollut 70 %:a ulkomaalaisia, ja siitä 70 %:a aivan toisen kulttuurin ja uskonnon maista, -ja se on meille muille maksanut ja maksaa pitkän pennin.

Viisaalla kaavoituksella ja järkevällä rakentamisella kohtuukasvuun

Viisasta kasvua on se, että vähintään puolitamme uusien alueiden kaavoittamisen ja rakentamisen. Kunnilla on kaavoitusmonopoli eli meillä on perustuslaillinen oikeus toimia noin.

Vantaallahan jo kaupunki juhlii Ramadaa, ja on varmaan lähivuosien kysymys, kun vasemmistoenemmistöisessä Helsingissä aletaan rakentaa Vihreitten toiveitten täyttymystä, eli suurmoskeijaa. Tiedä, vaikka Anni Sinnemäestä tulisi siihen ensimmäinen pohjoismaalainen imaami. Riadista Helsingin ystävyyskaupunki ja Saudeilta ainakin osarahoitus uuteen pytinkiin mukaan lukien rukoustornit ympri stadia, aloittaen vaikkapa Etu-Töölöstä, Kalliosta, Marjaniemestä unohtamatta Ullanlinnaa.

Kuntalaisäänestys antaisi vastauksen Espoon hullunhoureisiin, -eikä vastaus olisi vastuuton kasvu

Helsinki ja Vantaa voivat ottaa uudet tulijat, ja jos nekin alkavat ”täyttyä” niin sitten pitää kelvata uusille joku muu kuin Pk-seutu. -tai olisko vaikka toinen maa tai naapurimaa siellä jossakin.

Tämä nykyinen on tuhon tie, -se millä esim. Ruotsi ja Saksa ovat. Meillä on vielä mahdollisuus kääntyä siltä ja Espoolla on osaltaan oma sanansa siihen sanottavana.

Korkea teknologia vie työpaikat vähän koulutetuilta

Lähitulevaisuuden Eurooppa, Suomi ja Espoo ovat paikkoja joissa 10-15 vuoden sisällä automaatio, digitalisaatio, robotisaatio ja tekoäly tulevat vähentämään nettotyöpaikkoja tulevaisuustutkijoiden mukaan neljänneksellä. ja samaa aikaan suuret ikäluokat poistuvat keskuudestamme -eli nyt huutava työvoimapula hoito- ja hoivahenkilöstön osalta- vaihtuu työttömyydeksi, kun ei ole hoidettavia niin ei tarvita hoitajiakaan.

Fakta on se, että tuohon alkaneeseen ja kiihtyvään muutokseen on varauduttava, mutta ultraliberaalien kokoomuslaisten ja vihervassujen toimin siitä ei näytä olevan edes puhetta saatikka, että olisi tekoja.

Onneksi olkoon valituille”, toivottaa mies Matinkylästä sydämensä pohjasta viisautta heille kaikille. Toivotaan tosiasioiden tunnustamista, rehellisyyttä niin itselle kuin kaupunkilaisille, ymmärrystä käyttää hyväksi kaupungin virkamiehistöä, -he ovat valtuutetuilla töissä ja heidän on lainkin mukaan teitä autettava.

Toivomus on, että vihdoinkin aloitatte tosissanne pormestarimalliin siirtymisen, -Tuo kivikautinen kaupunginjohtaja meininki kun on enää täydelleen voimassa Pohjois-Koreassa.

Totisesti toivottavaa, että kaikki valtuutetut toimivat niin, että Espoo ei enää neljän vuoden kuluttua ole matkalla helvettiin.

Seppo Huhta

4 thoughts on “Seppo Huhta: Tie Helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla, -Espoo kiristää tahtia”
  1. Hyvä kirjoitus eräästä ongelmasta, joka haittaa ”hyvinvointikeskuksia”. Toinen ongelma pitää ottaa huomioon, ulkopolitiikaa ja on aivan yhtä typerää nykyään. Suomella ulkomaan kauppa on vaikea huonojen kulkuyhteyksien takia. Venäjälle yhteydet ovat lyhyet eikä tarvita laivoja. Mutta se on työnnetty syrjään järjettömän kalliiksi tulevan hyökkäuspelon tähden. Oikea tapa suurvallan vieressä on toimia niin ettei suurvalta itse pelkää naapurin uhkaa. On siis käytävä turvallista kauppaa Venäjän kanssa sen sijaan, että raja suljetaan. Se tietenkin ei ole EU:n mieleen. Ei Suomen sellaiselle menestykselle, joka tapahtui käytyjen sotien jälkeen. Tästä oli hyvä todiste, jossa näkyi myös sotien aiheuttama velka. Site ei enää löydy, mutta tämäkin kuva todistaa nykyisen meneon järjettömyyden https://www.valtionvelka.fi/valtion-velan-ja-kassanhallinta/faktoja-valtionvelasta/

  2. Tuossakin kuvassa tulee tekstiä mukaan, ja tekosyynä mainitaan koronakriisi, joka on humpuukia. Velat johtuvat EU liitoksesta ja Suomen itsenäisen toiminnan menetyksestä, joka alkoi Koiviston kaudella ja on vain pahentunut jyrkästi.

    1. Velkaa ryhdyttiin keräämään v.1991 jälkeen. -EU ei liity asiaan mitenkään, mutta on sinun pakkomielteesi, -tai manuaalissa mainittu iki-puheenaihe?

  3. Hyvä kirjoitus. Meillä on ongelmia jotka kaikki tunnistavat. Mutta harvemmin kukaan kertoo niihin ratkaisuja.

    Persuja syytettiin laajalti ”leikkauksista” joita oli pakko tehdä kahden edellisen hallituksen tulokena. Jos joku ihminen kitisee että joutuu muuttamaan aviomihensä kanssa saman katon alle, tai että yksinsuva joutuu muuttamaan kolmiosta kaksioon kun vuokratuki ei kata enää leväperäistä asumista, niin silloin leikkaukset kohdistuvat ihan oikeisiin tahoihin. Ja jos verrataan -80 luvun yksinhuoltajan yhteiskunnalta saamaa tukea nykypäivän tukeen niin niissä on kertaluokkaa oleva ero.

    No, tuo ~1200e/kk sekin on vähän niin ja näin. Toiset pitävät sitä suurena mutta itse saan 1030e/kk eläkettä ja minulla on varaa syödä pihviä joka maksaa ~40e/kg. Ei tarvi pihistellä mistään jos asuu ja elää normaalisti. Ei lentele ympäri maapalloa eikä käy erilaisilla ”festareilla”. Alkoholi siinä missä tupakka ovat itse tehtyjä valintoja. Metsä tarjoaa polttopuuta ja ruokaa. Kyse on vain viitsimisestä. Ei tarvitse ostaa kuntosalikortteja jos ottaa luonnon osaksi elämää.

    Mutta tuo tie helvettiin… Se on todellakin kivetty hyviää aikomuksilla: Boikoteilla Venäjää vastaan, sotilaallisella ja humanitaarisella tuella Ukrainalle, EU-maksuilla sekä vuotuisilla NATO-jäsenmaksuilla. Jos noista kaikista luovuttaisiin niin väitän että Suomi säästäisi 30 miljardia euroa vuodessa. Tai markkoina, 180 miljardia markkaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *