”Hei Mikko ja Elias, kiitos, että esititte Mikko Pauniota paneeliimme Perussuomalaisten edustajaksi. Valitettavasti emme kuitenkaan voi ottaa Pauniota mukaan paneelikeskusteluun.
(Kuvan aineisto; Fortum, Hiilivapaa Suomi.)
Hiilivapaa Suomen toiminta perustuu vertaisarvioituun ilmastotieteeseen. Paneelissa keskustellaan ilmastotoimista rakennussektorilla ja keskustelun lähtökohtana toimii tiedeyhteisön konsensus ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta. Osa Paunion kirjoituksista ja toiminnasta on ristiriidassa tämän kanssa, emmekä voi tarjota näkyvyyttä tieteenvastaisille kannanotoille.
Toivottavasti ymmärrätte perustelumme ja pahoittelemme tästä aiheutunutta vaivaa.
Voitte ehdottaa Perussuomalaisilta toista ehdokasta paneeliin, mutta edellytämme, että hän perustaa kantansa ilmastotieteeseen, ja on valmis keskustelemaan tästä lähdökohdasta käsin. Jos teillä on aiheesta vielä lisää kysyttävää, voitte olla yhteydessä toiminnanjohtajaamme Minna Sumeliukseen, minna.sumelius@hiilivapaasuomi.fi
Ystävällisin terveisin
Valtteri Moilanen”
Vastasin hänelle, että olen kymmeniä artikkeleita parhaisiin tiedelehtiin arvioinut ja hiljan WHO:n tiedelehti ’Bulletin of the World Health Organization’ pyysi minulta arvioita hollantilaistutkijoiden ilmastokeskusteluun liittyvästä planetaarisen terveyden konseptiartikkelista, joka tuli hylättyä vertaisarviointini jälkeen.
Täytynee ottaa selvää, saako Hiilivapaa Suomi EU:n CERV-ohjelmasta rahaa? ![]()
- https://www.oikeamedia.com/o1-224100,
Tässä vielä kiitoskirje vertaisarvioinnista WHO:n Bulletinilta
”MS ID#: BLT/2024/291375
MS TITLE: Sustainable Health – a new concept for public health in a changing planet
Dear Reviewer,
Thank you for reviewing the paper referred to above.
If you wish to see the other peers’ reviews or the decision letter, please go to: https://submit.bwho.org, click on ’Review History’ then click on to the manuscript number.
If the manuscript was sent to you by email, or you do not have an active profile in the tracking system, please contact Kaylene Selleck (selleckk@who.int) in the editorial office if you wish to receive a copy of the reviewers’ comments and decision letter.
Thank you very much for helping us to uphold the Bulletin’s standards of quality in scientific publication.
The editorial team
Bulletin of the World Health Organization”
Tässä ilmoitus vertaisarviointini vastaanottamisesta:
”Dear Mikko Paunio
MS ID#: BLT/2024/291375
Thank you very much for submitting your review. When a decision has been made, an email will be sent to you and you will be able to view the comments of the other reviewers (if any) and the decision letter to the author.
Many thanks.
Editorial Office
Bulletin of the World Health Organization”


Semmosta on ilmastotiede tai pitäisiskö puhua ilmastoasiantuntijoiden sanomasta. Ei ne voi ottaa mukaan vastailmastoasiantuntijaa. Ilmastotiede on niin hataralla pohjalla, kun se perustuu lämpötiloijen kokoamiseen, joka voi johtua latentin energian vahenemisestä. Ilman energiahan (entalpia) muodostuu potentiaalienergiasta ja latentista energiasta sekä lämpöenergiasta. Kotso Mollier diagram. https://mollierdiagram.com/fotos/heating_air_mollier_diagram_pro.jpg
Kuvasta näkyy, että ilman lämpötila johtuu myös sen silsältämöstä kosteudesta vaikka energia pysyy muuttumattomana.
Semmoiseksi tämä maa on mennyt, että epämielyttävistä aiheista ei saa keskustella. Kuten täällä Kemppaisen Uutispeilissä. Sensuuri jyllää jos olet eri mieltä 😂
Tämä alusta pidetään #sisäsiistinä. -Oletkin jo huomannut? 🙂
No katsotaan jyllääkö täällä sensuuri, vai saako täällä Kemppaisen Uutispeilissä keskustella epämielyttävistä aiheista?
Väitän: Suomi on tuhlannut kaikki liikenevät rahansa ILMASTOHUMPPAAN, muun EU:n ohella – sattumaako, no ei takuulla. Tarkastellaan asiaa sitä taustaa vasten, että kuinka paljon Pootinin laajentumis-unelmat saivat ILMASTOHUMPAN kautta lisä-boostia ja vauhtia, erityisesti, kun muistellaan silloisia Suomen ja Saksan huippupoliitikkojen ja ”päämiesten” löysäpäisiä, turvallisuudesta irtaantuneita, piittaamattomia ja Venäjää vaarallisesti myötäileviä, ”kaasunhajuisia” poliittisia ulostuloja!
Kaikki turvallisuusnäkökohdat jätettiin tahallaan huomioimatta, vaikka varoituskellojen olisi pitänyt kilkattaa niin saatanasti jo vuonna 2000, kun presidentti Vladimir Putin ja duuma vaativat menestyksekkäästi vanhan Neuvostoliiton hymnin hyväksymistä uudelleen Venäjän federaation hymniksi! ……Siis v***n 25 vuotta sitten!
Koko hemmetin EU ampui itseään päähän WEF:n johdolla täytenä tomppelina jo 25 vuotta sitten, ja nyt ihmetellään Jarmo lindbergin sanoin:
”Lindbergin mukaan oleellista on myös se, kykeneekö Eurooppa korvaamaan tukea, jonka Yhdysvallat on nyt jäädyttänyt. Tätäkin kykyä on hänen mukaansa vaikea arvioida. Euroopan on kuitenkin hankala saavuttaa tuessaan välittömästi samaa volyymiä, millä Yhdysvallat on Ukrainaa tukenut, Lindberg sanoi MTV:n haastattelussa.”
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011073040.html
”Hiilivapaa Suomen toiminta perustuu vertaisarvioituun ilmastotieteeseen.” Voi v***u sentään, ei näiden sekopäiden mussutuksille pitäisi antaa enää mitään lisäarvoa tilanteessa, jossa nyt ollaan Venäjän sotilaallisen uhkan takia! Venäjällekö sitä hiilineutraalia tulevaisuutta ja perintöä ollaan jättämässä? Fyi fan, kun sylettää tälläinen virallinen nenän-kaivaminen välittömän olemassaolon uhkan edessä!
Ps. Entistä puolustusvoimain komentajaa en tässä osoita sormella – hän oli virassaan puun -ja kuoren välissä. Ne joita osoitan syyttävästi sormella, löytyvät kyllä rivien välistä!
Ainoa valon pilkahdus on se, jos EU:ssa huomataan, että rumpilla ja pootinilla on kova kiire Ukrainan kohdalla jostain syystä, mikä kertoo jostain heidän suunnitelmassaan olevasta heikkoudesta, lue; huijareilla on aina kiire, koska huijattaville ei saa jäädä aikaa huomata huijausta.