”Ja minä näin pedon nousevan merestä; sillä oli kymmenen sarvea ja seitsemän päätä, ja sarvissansa kymmenen kruunua, ja sen päihin oli kirjoitettu pilkkaavia nimiä. 2Ja peto, jonka minä näin, oli leopardin näköinen, ja sen jalat ikäänkuin karhun, ja sen kita niinkuin leijonan kita.
Ja lohikäärme antoi sille voimansa ja valtaistuimensa ja suuren vallan … Ja se avasi suunsa Jumalaa pilkkaamaan, pilkatakseen hänen nimeänsä ja hänen majaansa, niitä, jotka taivaassa asuvat. 7Ja sille annettiin valta käydä sotaa pyhiä vastaan ja voittaa heidät” (Ilmestyskirja 3:7).
- Mika Waltari, Johannes Angelos. Hänen päiväkirjansa Konstantinopolin valloituksesta v. 1453 Kristuksen maailmanajan päättyessä. WSOY 1978 (1952), 455 s.
Kristuksen maailmanaika siis päättyi Konstantinopolin luhistuessa ja sen jälkeen alkoi Pedon aika. Peto tarkoitti tietenkin Johanneksen ilmestyksessä kuvattua hirviötä, jolle annettiin valta hallita maailmaa jonkin aikaa ja jota kansat kumarsivat.
Ilmestyskirjaa on tietenkin tulkittu ajasta aikaan yhä uusilla tavoilla ja yritetty nähdä sen ennustusten tarkoittavan itse asiassa nykyaikaa. Näin teki esimerkiksi meidänkin kuninkaamme Kustaa IV Adolf, joka uskoi Napoleonin olevan tuo ilmestyskirjan peto.
Itse olen kuullut profetiaa sovellettavan kommunistiseen ”itäblokkiin” -sellaisestahan saattoi puhua vielä 1960-luvun alussa ennen Neuvostoliiton ja Kiinan suurta skismaa.
Waltari oli itse hyvin konkreettisesti kokenut itäisen vaaran sotavuosina, jolloin hän palveli Valtion tiedoituslaitoksessa ja julkaisi mm. kirjan Neuvostovakoilu Suomessa.
Hänen kirjansa ”Antero ei enää palaa”, joka kirjoitettiin talvisodan aikana, on poikkeuksellisen koskettava todistus siitä hengestä, joka sai suomalaiset nousemaan ”maailman suurinta valhetta vastaan”, kuten asia sen sivuilla tiivistettiin.
Waltari tuli aikoinaan sitten maamme ns. edistyksellisille piireille merkitsemään miestä, joka seisoi vihollisen leirissä ja suhtautuminen häneen oli sen mukainen.
Oliko Waltari itse asiassa ollutkin sotavuosina oikeassa leirissä hirmuvaltaa vastustaessaan.
Vasta perestroikan aikoihin, kun totuutta Neuvostoliitosta alettiin meilläkin vaivalloisesti kyetä ymmärtämään, kysyi Hannu Salama jossakin puheenvuorossaan retorisesti, eikö Waltari itse asiassa ollutkin sotavuosina siinä oikeassa leirissä hirmuvaltaa vastustaessaan. Ajasta ja maasta kertoo paljon, että sellainen kysymys edes voitiin esittää. Se kuului aikanaan keskeisiin.
Waltarilla tuskin oli tunnontuskia oman roolinsa takia. Hän pyrki ulottamaan näkökulmansa yli vuosituhansien takertumatta aikakausien päivänpolitiikan lillukanvarsiin. Johannes Angelos ei ole kuvaus Suomen jatkosodan defensiivisestä vaiheesta, mutta toki siinä asiat peilautuvat omaan aikaan ja maahankin. Suuri murros oli jälleen tapahtunut.
Itse asiassa Bysantin tuhossa oli poliittisesti enää kyse lähinnä vain suurkaupunki Konstantinopolin herruudesta. Se oli kuitenkin symbolisesti tärkeä. Venäjällekin se oli tärkeä ennen muuta symbolina ja sitähän tavoiteltiin vielä ensimmäisessä maailmansodassa.
Slavofiilit, –Dostojevski tunnetuimpana- olivat puhuneet sen valloittamisesta suurella innostuksella. Jopa liberaali Miljukov tavoitteli kaupunkia Venäjälle palkintona osallistumisesta ensimmäiseen maailmansotaan ja sai pilkkanimen Miljukov-Dardanellski.
On itse asiassa yllättävää, ettei Neuvostoliitto toisessa maailmansodassa yrittänytkään kaupunkia saada, mutta se lienee johtunut ennen muuta kyvyn puutteesta. Asiaa ei voinut priorisoida korkealle. Žirinovskin sittemmin päästelemät tähän viittaavat puheet menevät jo komiikan puolelle. Aika oli jo tehnyt tehtävänsä ja Turkki on taas suurvalta, jonka imperialistisia ambitioita Venäjällä on syytä pelätä.
”Kolmenkymmenen kirje”
Joka tapauksessa siis tuomitun kaupungin odottaessa kohtaloaan syntyi siellä tietenkin myös monenmoista yritystä valmistautua valloituksen jälkeiseen aikaan. Waltari kertoo ”kolmenkymmenen kirjeestä”, jonka lähettivät sulttaanille huomattavat henkilöt, jotka halusivat sodan jälkeen olla hyvässä ja uskollisessa yhteistyössä valloittajan kanssa.
Panu Rajala on kertonut, että kirjan ruotsiksi kääntänyt Thomas Warburton oli pyytänyt Waltaria ottamaan jonkin muun luvun kirjeen lähettäjien määräksi, kun tuo kolmekymmentä viittasi niin selvästi tunnettuun ”kolmenkymenenkolmen kirjeeseen”, jonka eräät vastuunsa tuntevat suomalaiset olivat allekirjoittaneet jatkosodan aikana.
Viidettä kolonnaa ja ristiriitoja riitti Konstantinopolissa muutenkin ja suhteet latinalaisten ja kreikkalaisten sekä venetsialaisten ja genovalaisten välillä olivat hyvin vähällä johtaa keskinäiseen teurastukseen. Keisari oli monen mielestä luopio, apostata, suostuttuaan paavin yliherruuteen ja vihattavaan ”filioque”-heresiaan, mutta paavin laivasto ei sitä huolimatta vain ollut tullakseen kaupungin avuksi.
Unkarikin esitti sulttaanille poliittisen uhkauksen, mutta pysytteli tosiasiassa poissa taisteluista. Huhut kertoivat yhä uudelleen paavin laivastoista ja apuun rientävistä läntisen maailman joukoista, mutta tosiasiassa kukaan ei tullut tuomitun kaupungin avuksi paria vapaaehtoista palkkasoturiosastoa lukuun ottamatta.
Luopuminen oikeasta uskosta Firenzen unionissa oli itse asiassa aivan turha moraalinen taakka. Sotilaallisen tappion onnettomuuteen se vain lisäsi uskonluopioiden häpeän.
Monet ylhäisten perheiden vesat uskoivat silti itsellään olevan tulevaisuutta vanhassa valtakunnassa, kunhan he vain tunnustaisivat sulttaanin yliherruuden.
Sulttaani, klassinen sadistisen persoonallisuuden ruumiillistuma, huvitteli uhriensa avuttomuudella panemalla nämä ensin vannomaan täydellistä uskollisuutta ja sitten määräämään, että uskollisuus vaati pään ojentamista kauniisti pyövelin miekan alle.
Ylhäinen polveutuminen oli ihmiselle nyt pelkkä taakka ja sen perusteella tapettiin jokainen potentiaaliesti vaaralliseksi arvioitava. Yksilön omalla toiminnalla tai pyrkimyksillä ei ollut tässä merkitystä.
Nyt ei käsitelty yksilöitä, vaan kokonaisia sosiaalisia kategorioita, kuten jo Lenin ja sittemmin Stalin tekivät Venäjällä. Ennen heitä Iivanat III ja IV olivat tehneet samoin Novgorodissa ja muuallakin. Leninin ja Stalinin mielestä kyseessä oli tieteellinen lähestymistapa asioihin.
Waltarille nämä puhdistukset olivat nykypäivää ja lähellä oli vielä Katynin joukkomurhan paljastuminenkin.
Suomi oli pelastunut kuin ihmeen kautta, minkä merkitystä meillä ei vieläkään yleisesti ymmärretä. Onko sellaisella itse asiassa merkitystäkään, mitä ei lainkaan tapahtunut?
Tämä on hieman paradoksaalista, mutta näyttä siltä, että aikoinaan tunnetun uhan suuruus häipyy aivan erityisen helposti myöhempien sukupolvien mielestä ja käsityksemme asioista vääristyy oleellisesti, kun tuijotamme historiassa vain siihen, mikä tapahtui.
Joka tapauksessa siis on ilmeistä, että uusi aikakausi, ”Pedon aika” oli koittanut myös toisen maailmansodan päätyttyä. Ehkäpä raamattu voisi antaa vihjeen siitä, mitä siihen täytyi tuon termin käyttäjien mielestä kuulua? Ilmestyskirjasta Waltari ei kuitenkaan itse asiassa puhu mitään, vain tuo termi Pedon aika näyttää viittaavan siihen.
Timo Vihavainen
”Kristuksen maailmanaika siis päättyi Konstantinopolin luhistuessa ja sen jälkeen alkoi Pedon aika.”
Itse asiassa ensimmäinen kristillinen kirkko perustettiin vuonna 33 jKr. Jerusalemissa, jolloin alkoi ns. Kirkkoaika. Mutta siitäpä alkaakin mielenkiintoinen ajanjakso.
Kysyin Geminiltä milloin loppuu ns. kirkkoaika, Gemini vastasi: ”Raamatun mukaan ns. kirkkoaika ei pääty tiettynä aikana, vaan se jatkuu, kunnes Kristus palaa.
Kirkkoaika on ajanjakso, joka alkoi helluntaina, kun Pyhä Henki vuodatettiin opetuslapsille. Tänä aikana Jumala kokoaa ihmisiä yhteen muodostaen seurakunnan, joka on Kristuksen ruumis maan päällä. (kirkko)
Raamatussa ei ole määritelty tarkkaa ajankohtaa kirkkoajan päättymiselle. Sen sijaan Raamattu puhuu Kristuksen paluusta, joka on merkki lopunajoista. Kristuksen paluun yhteydessä tapahtuu ylösnousemus ja (viimeinen tuomio.)
On tärkeää ymmärtää, että kirkkoaika ei ole erillinen ajanjakso Jumalan suunnitelmassa, vaan se on osa Jumalan pelastushistoriaa. Jumala on aina ollut kiinnostunut ihmisten pelastuksesta, ja kirkkoaika on yksi osa tätä suurta suunnitelmaa.
Vaikka Raamattu ei kerro meille tarkkaa ajankohtaa kirkkoajan päättymiselle, se antaa meille kuitenkin monia merkkejä, jotka viittaavat siihen, että lopunajat ovat lähellä. Näitä merkkejä ovat esimerkiksi:
Evankeliumin leviäminen kaikkialle maailmaan (lähetyssaarnaajat, radio, tv -ja älypuhelimet & tietokoneet)
Israelin valtion uudelleen syntyminen (1948)
Maailmanlaajuinen ahdistus ja kärsimys
Kristuksen seuraajien vaino
Kun seuraamme näitä merkkejä, voimme ymmärtää, että elämme lopunaikoja ja että Kristuksen paluu on lähellä.” Gemini lainaus päättyy.
Israelin valtion uudelleen syntyminen 1948 onkin mielenkiintoinen tapahtuma eskatologisessa mielessä tarkasteltuna, sillä Israel lakkasi olemasta 70jkr. Jeesus siis vertasi Israelia viikunapuuhun, Gemini: Jeesuksen viikunapuuvertaus on yksi Uuden testamentin vertauksista, jonka Jeesus kertoi opetuslapsilleen. Vertaus löytyy Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan evankeliumeista.
Vertauksen sisältö
” Gemini: Jeesus kertoi vertauksen viikunapuusta, joka oli hedelmätön. Jeesus sanoi, että jos viikunapuu ei tuota hedelmää, se hakataan pois ja heitetään tuleen.
Vertauksen tulkinta
Viikunapuu vertauksessa symboloi Israelin kansaa, joka ei ollut tuottanut hyviä hedelmiä eli tehnyt Jumalan tahdon mukaan. Jeesus varoitti, että jos kansa ei parannu ja tee parannusta, se joutuu tuomion alle.”
Tosiasia on, että israelilaiset olivat hajallaan maanpaossa 70jkr. – 1948. Mutta 1948 on vuosi, jolloin Israelin valtio perustettiin uudelleen. Lopunajan Kaukaisempi sukupolvi = 1948:sta eteenpäin sukupolven verran, eli Jeesus viittasi tulevaan sukupolveen, joka eläisi lopunaikojen mullistusten keskellä ja ei häviäisi pois, eli olisi näkemässä hänen toisen tulemisensa.
Seuraava mielenkiintoinen kysymys: kuinka pitkä on nyky sukupolven elinajanodote? Geminin mukaan elinajanodote on noussut Suomessa 1870-luvulta lähtien. Vuonna 2020 suomalaisten miesten elinajanodote oli 79 vuotta ja naisten 85 vuotta.
Yhteenveto: 1948 + rapiat 80vuotta = ???…no laskekaa itse. Saas nährä miten käy sukupolven, joka on ollut elossa vuodesta 1948 + rapiat 80. Toki mukaan lasketaan nuoremmetkin sukupolvet siihen +- 80 vuoteen, siis kaikki, jotka ovat elossaa tuona aikana. Saas nährä ollaanko kohta jo jännän äärellä?