Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajisto, valiokunnat ja puolueryhmät kokoontuvat Kööpenhaminassa 24.-25.2. Pohjoismaiden neuvoston Tanskan valtuuskunta järjestää maanantaina 24.2. kokouksen, jonka aiheena on Itämeren alueen turvallisuus ja Itämerellä toimivat varjolaivastot.

Varjolaivastot muodostavat Tanskan valtuuskunnan mukaan vakavan haasteen alueelliselle vakaudelle. Kokouksen yhteydessä järjestetään paneelikeskustelu, jossa pohditaan alueen lisääntyneitä jännitteitä ja poliittisia haasteita. Kokoukseen osallistuvat neuvoston jäsenten lisäksi tutkijoita Tanskan kansainvälisen tutkimuksen instituutista.

Tiistaina 25.2. Pohjoismaiden neuvoston jäsenet tapaavat Ukrainan Tanskan suurlähettilään, joka pitää kokouksen yhteydessä puheen Pohjoismaiden neuvostolle sodan vuosipäivän johdosta.

Valiokunnassa esillä saamenkielisen opetuksen asema

Pohjoismaiden neuvoston valiokunnat kokoontuvat vuoden ensimmäisiin kokouksiin tiistaina 25.2. Kulttuuriin, tutkimukseen ja koulutukseen keskittyvä Osaaminen ja kulttuuri Pohjolassa -valiokunnassa käsitellään jäsenehdotusta saamenkielisen opetusaineiston ja saamelaisten opettajien koulutuksen lisäämistä. Valiokunta käy aiheesta vuoropuhelua saamelaisen korkeakoulun rehtorin Liv Inger Sombyn ja saamelaisen parlamentaarisen neuvoston varapuheenjohtaja Håkan Jonssonin kanssa.

Valiokunta pohtii myös Pohjoismaiden julkisen palvelun medioiden mahdollisuuksia nostaa verkkosivuillaan näkyviin muiden Pohjoismaiden julkisen palvelun medioita ja lähetyksiä sekä lisätä tekstitystä.

Valiokunta kuulee aiheesta Pohjoisvision (Nordvision) pääsihteeri Arne Helsingeniä. Pohjoisvisio on kuuden pohjoismaan julkisen palvelun yleisradioyhtiöiden yhteistyöelin (Suomen Yleisradio, Ruotsin SVT, Norjan NRK, Tanskan DR, Islannin RÚV ja Ahvenanmaan ÅRTV). Pohjoisvision toimintaan kuuluu mm. pohjoismaiset yhteistuotantoprojektit, ohjelmien vaihto ja ammatillinen yhteistyö.

Pohjoismaiseen hyvinvointimalliin keskittyvä Hyvinvointi Pohjolassa -valiokunnan kokouksessa kuullaan Pohjoismaisten sairaanhoitajaliittojen järjestön SSN:n edustajia. SSN on perustettu vuonna 1920 ja sen jäseninä ovat Islannin, Norjan, Ruotsin, Suomen ja Tanskan sekä Färsaarten sairaanhoitajaliitot. Valiokunta keskustelee myös Pohjoismaiden vanhustenhuoltoa käsittelevästä jäsenehdotuksesta. Valiokunnan vieraaksi saapuu asiantuntijoita, joilla on tietoa Pohjoismaiden vanhuspolitiikasta, ja erityisesti jäsenehdotuksessa esiin nostetuista aiheista kuten muistisairauksista, saamelaisten näkökulmasta, sekä iäkkäiden LGBTI-ihmisten tilanteesta.

Yhteispohjoismainen tekoälyosaamiskeskus sekä tulevaisuuden digitaaliset ratkaisut ovat aiheina Pohjoismaiden neuvoston Kasvu ja kehitys Pohjolassa -valiokunnassa. Valiokunta kuulee digitalisaatioiden ministerineuvoston (MR-Digital) erityisasiantuntija Cecilia Leveaux’ta.

Lisäksi esillä on Kasvu ja kehitys Pohjolassa -valiokunnan aihepiiriin kuuluva työturvallisuus sekä työtapaturmien vähentäminen. Valiokunta on pohtinut, millaisia työkaluja ja toimenpiteitä tarvittaisiin työtapaturmien vähentämiseen. Tiistain kokouksessa esillä on muun muassa ennaltaehkäisevät toimet, koulutus ja tutkimushankkeiden vahvistaminen.

Ympäristön- ja luonnonsuojeluun keskittyvä Kestävä Pohjola -valiokunta keskustelee Maailman luonnonsuojelun seurantakeskuksen (UNEP-WCMC) toiminnasta kestävän kaupan ja biologisen monimuotoisuuden vuorovaikutussuhteista. Tavoitteena on käydä läpi näiden kerrannaisvaikutuksia ympäristöön, talouteen ja yhteiskuntiin. Valiokunta pohtii tiistain 25.2. kokouksessa myös keinoja vähittäiskaupan ruokahävikin vähentämiseen.

Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajistossa esillä liikennealaan ja infrastruktuuriin liittyvät rajaesteet

Pohjoismaiden neuvoston poliittisen johdon eli puheenjohtajiston kokouksessa on tiistaina 25.2. esillä muun muassa liikennealaan ja infrastruktuuriin liittyvät rajaesteet. Puheenjohtajisto keskustelee ajankohtaisista liikennealaan ja infrastruktuuriin liittyvistä rajaesteistä sekä niiden ratkaisemisesta STRING-organisaation Julie Jo Nygaardin kanssa. STRING (Southwestern Baltic Sea Transregional Area – Implementing New Geography) on Pohjois-Euroopan alueiden ja kaupunkien välinen poliittinen kumppanuus, jonka tarkoituksena on vahvistaa rajat ylittävää yhteistyötä liikenteen, infrastruktuurin ja vihreän siirtymän aloilla. Rajaestetyö on Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajamaa Ruotsin puheenjohtajuusohjelman painopistealue.

Kokouksessa keskustellaan myös hallitusten vastauksesta Helsingin sopimuksen tarkistamiseen liittyen. Pohjoismaiden neuvoston suositus aiheesta annettiin neuvoston istunnossa 2024.

Pohjoismaiden neuvoston kokouksiin Kööpenhaminassa osallistuvat kansanedustajat Ville Väyrynen (Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan puheenjohtaja, kok.), Kim Berg (valtuuskunnan varapuheenjohtaja, sd.), Miko Bergbom (ps.), Eva Biaudet (r.), Maaret Castrén (kok.), Noora Fagerström (kok.), Veronika Honkasalo (vas.), Marko Kilpi (kok.), Jani Kokko (sd.), Anna-Kristiina Mikkonen (sd.), Krista Mikkonen (vihr.), Jouni Ovaska (kesk.), Martin Paasi (kok.) ja Markku Siponen (kesk.).

Pohjoismaiden neuvosto on Pohjoismaiden parlamenttien välinen yhteistyöjärjestö

Pohjoismaiden neuvosto perustettiin vuonna 1952. Neuvostoon kuuluvat Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska ja Islanti sekä itsehallintoalueet Ahvenanmaa, Färsaaret ja Grönlanti. Neuvosto voi antaa suosituksia Pohjoismaiden ministerineuvostolle ja hallituksille. Pohjoismaiden neuvoston poliittinen johto eli puheenjohtajisto vastaa yleisistä poliittisista kysymyksistä, työsuunnitelmasta ja budjetista sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikan parlamentaarisesta yhteistyöstä. Pohjoismaiden neuvostossa on neljä valiokuntaa: Hyvinvointi Pohjolassa -valiokunta, Kasvu ja kehitys Pohjolassa -valiokunta, Kestävä Pohjola -valiokunta ja Osaaminen ja kulttuuri Pohjolassa -valiokunta. Eduskunnasta Pohjoismaiden neuvostossa on 18 kansanedustajaa sekä Ahvenanmaan maakuntapäiviltä kaksi, sekä näillä kaikilla varajäsenet. Suomen valtuuskunnan jäsenet osallistuvat neuvoston työskentelyyn ympäri vuoden valiokunnissa ja puheenjohtajistossa.

(Uutispeili ei ole muokannut artikkelin sisältöä.)

Varjolaivasto ahtaalle Tanskan salmissa

Tuurilla se varjolaivastokin seilaa! -Ellei käskystä?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *