Kiinalaisyritys julkaisi 20. tammikuuta tuotteen, joka yllätti sekä ’piilaakson’ että kuluttajat, eikä tapahtuneen kaikki ulottuvuudet ole maailmanjärjestykselle lainkaan suopeita. Seuraavassa japanilainen pohdinta tapahtuneesta: Miksi, miten oli mahdollista?

Piilaaksossa ei ole pulaa keksijöistä tai paisuneista egoista. Yhdysvaltain teknologiajohtajat maalaavat itsensä visionääreiksi, jotka voivat ennustaa tulevaisuuden trendejä vuosikymmeniä etukäteen. Sijoittajat palkitsevat heidät tästä komeasti, – toteutuivatpa heidän ideansa tai eivät. -kirjoittaa japanilaislehti.

Ensin pari sanaa japanilaisista ja teknisistä innovaatioista: Viime vuosisadalla Japanin kulttuurihistoriasta kirjoittanut länsimainen tutkija korosti ja muistutti eräästä ilmiöstä: Siihen aikaan (1800-1900-luvulla) kaikki tekninen ja kaupallinen edistys tapahtui Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa, mutta monasti uudistusten ensimmäinen laajamittainen käyttöönottaja olikin Japani.

Tämän kirjoittaja selitti seuraavasti: Esm. Yhdysvaltain tiedemaailmassa hierarkia vallitsee. Uutta teoriaa tai käytäntöä ei oteta käyttöön heti, koska vanhentuneita ajatuksia kannattavilla on asemat ja arvovalta.

Japanissa on toisin: Kun  kaikki (länsimais)tieteellinen tulee maailmalta, ei vanhentuvilla ajatuksillakaan ole takanaan arvovaltaista lobbya. Huolimatta japanilaisen tapakulttuurin vanhempien kunnioittamisesta, ei Japanin yliopistomaailma ollut niin täynnä ”kalkinsuosimista”, kuin edistyneemmässä lännessä. -Termi ’kalkinsuosiminen’ on lainattu kasvitieteestä, mutta viittaa ilmiöön, jossa nuorempi tutkija/opiskelija sovittaa näkemyksensä auktoriteettien -asemissa olevien vanhusten- ajatusten mukaisiksi. ’Kalkki’ on näiden auktoriteettien aivoverisuonistossa.

Japani onnistui aloittamaan länsimaistumisensa, ja läntisten innovaatioiden täyden hyödyntämisen, ilman että em. ilmiöt pääsivät estämään läntisten uutuuksien käyttöönottoa: Logiikka ja empiria menivät akateemisen maailman sisäisen koheesion ylitse.

Kerron miten tämä akateeminen jarru meillä toimi: Otan esimerkiksi Alfred  Wegenerin havainnon, että mantereet ovat liikkuneet, ja palaset sopivat toisiinsa. -Kesti 70 vuotta, ennen kuin tämä ”teoria” (oikeasti havainto) pääsi hyväksytyksi, ja pois tietosanakirjojen sivun reunoista, harmaista laatikoista. -Muutama suosittu kalkkipytty piti ensin saattaa kukkien alle, -ja voitiin ”keksi pyörän keksimisen jälkeen nelikulmainen pyörä”, so. laattatektoniikka-teoria.

Koska me länsimaissa olimme sidottuja auktoriteetteihin, ja hidastaneet itse kollektiivista ajatteluamme, Japani pääsi yllättämään: Kas, itäisen Aasian saarilla olikin moderni teollisuusvaltio, -jonka tuotteita tulvi maailmalle.

Tänään japanilaiset kertovat meille, miksi piilaakson teknologiajätit yllätettiin 2025, viikolla 4

DeepSeek ei tullut tyhjästä. Mutta se näytti yllättävän Piilaakson ja maailmanlaajuiset sijoittajat tällä viikolla, miljardeja dollareita osakemarkkina-arvolla.

Hangzhoussa Kiinassa toimiva DeepSeek julkaisi nimellään tunnetun ohjelman 20. tammikuuta, joka oli ollut olemassa jo vuodesta 2023, mutta yhdysvaltalaiset teknologiamiljardöörit yllätettiin: Omahyväisyyden itse elämä palkitsee pettymyksellä. (Toivoa sopii, että Trumpin tullisota on paremmin harkittua.)

Tarvittiinko DeepSeek-shokki ravistelemaan teknojätit pois itsetyytyväisyydestään, -vai riittikö se edes? Kirjoittaa ottaa puheeksi erään -varsinkin amerikkalaisen tuotannon- ilmiön:

DeepSeek ei ainoastaan ​​osoittanut tekoälyn läpimurtoja tapahtuvan murto-osalla kustannuksista, vaan myös huolimatta Kiinan hillitsemiseen tähtäävistä vientirajoituksista.

Kolmas virhe oli Kiinassa tapahtuvien asioiden näkymättömyys: Kiinalaisille tuotannolla on yhä -joskus oikeutetusti, joskus liian paljon- ”kiinanmopo’-maine. Estikö länsimainen omahyväisyys näkemästä, mitä Kiinassa tapahtuu? (Lukijahan tietää toki, mitä kiinalaiset tekevät drooneilla? -Jos et tiedä, pidähän kiirettä!)

Teknologia-gurut ovat lännessä kuin rock-tähtiä, mutta mitä me tiedämme DeepSeekin perustajasta Liang Wenfengistä? Japan Timesin kirjoittaja, Catherine Thorbecke, lopettaa:

DeepSeek on viimeisin Kiinan läpimurtojen tulva, joka järkyttää Yhdysvaltoja. Se ei ole viimeinen. Mitä enemmän länsi kieltäytyy purkamasta omia esteitään Kiinan ymmärtämiselle, sitä enemmän se jää kiinni tulevaisuudessa.

Länsimaailma tarvinnee heräämisen uuteen innovatiivisuuteen selvitäkseen haasteestaan. Sputnik-shokista ei ilmeiseti opittu mitään, -tai keksittiin väärät lääkkeet (surullisen kuuluisa ’joukko-oppi’)? -Länsi kyllä selviää, mutta kalkit siinä rapisee. 

Luettavaa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *