Kansanedustaja Harry Harkimo (Liike Nyt) muistuttaa, että Ukrainan avun korvaaminen unohtunut.
-Nyt on kiire panna rahat budjettiin, pistää suunnitelmat kuntoon ja saada kotimaisen puolustusteollisuuden tilauskirjat täyteen. Suomi ei ole korvannut Ukrainalle annettua materiaaliapua. Venäjän uudesta hyökkäyksestä Ukrainaan tulee kohta kuluneeksi kolme vuotta. Suomi on vuodesta 2022 lähtien avustanut Ukrainaa eri tavoin reilusti yli kolmen miljardin euron arvosta. Tästä reilut kaksi miljardia euroa on tukea puolustusmateriaalina. Ja tämä on mennyt aivan oikein. Suomen pitää tukea Ukrainaa myös jatkossa, sanoo kansanedustaja, Liike Nytin puheenjohtaja Harry Harkimo.
Harkimon mukaan turvallisuustilanne koko maailmassa on uusi ja se on ymmärretty myös Suomessa.
”Ukrainan apua ei ole korvattu kotimaassa”
-Se, mikä ei ole mennyt oikein, on se, että tätä Ukrainan apua ei ole korvattu kotimaassa. Puuttuvat niin suunnitelmat, materiaalit kuin rahat. Ensi vuoden budjetista puuttuu jopa miljardi euroa. Miten tämä voi olla mahdollista, Harkimo kysyy.
-Puolustushallinnossa tilanne on ollut tiedossa alusta alkaen, mutta poliitikoille aihe on ollut kuuma peruna. Ei voi olla enää. On hyvä muistaa, että tasavallan presidentti ja puolustusvoimien ylipäällikkö Alexander Stubb allekirjoitti viime huhtikuussa kahdenvälisen sopimuksen, joka takaa Suomen tuen Ukrainalle seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi, Harkimo sanoo.
’Läntisen maailman puolustusteollisuus ei ole herännyt nykymenoon’
Harkimon mukaan ongelma on laaja. Ongelma on, että koko läntisen maailman puolustusteollisuus ei ole herännyt nykymenoon.
-Koko lännen nukkumisesta Suomi voi kantaa vastuuta painoarvonsa verran, mutta omista asioista voi pitää paljon parempaa huolta. Ei kotimainen puolustusteollisuus käynnisty tai lisää tuotantoaan nappia painamalla. Sellainen vie vuosia. Sellainen vaatii monivuotisia suunnitelmia ja tilauskirjat täyteen. Eikä pidä unohtaa kotimaisen puolustusteollisuuden vientimahdollisuuksia. Tilaisuus on nyt ja se pitää hyödyntää, Harkimo päättää. 
Pekka Kemppainen
”Harkimo: Puolustusteollisuuden tilauskirjat täyteen”!
Niin, eikö olekin erikoista, että ns. vapailla markkinoilla olisi juuri nyt valtavasti kysyntää – tässä tapauksessa aseille – mutta kukaan ei uskalla / tai vaivaudu tilaamaan niitä?
Mikäköhän estää läntisiä poliitikoita tilaamasta aseita niiden valmistajilta, vaikka koko lännen turvallisuus on vaakalaudalla?
Professori Andrew Michta varoittaa ajautumisesta uuteen suursotaan, ellei länsi vastaa kovaan kovalla.
1. Kysymys: kuka lännessä haluaa lähteä tähän uuteen sotaan siihen valmistautumatta, siten ettei edes haluta aseita tilata, vaan voitaisiin mieluummin suoraan allekirjoittaa antautumispaperit, koska oltaisiin aseita tilaamatta jo valmiiksi alakynnessä?
2. Kysymys: etteivät vaan nämä tähän Venäjän, Kiinan, Iranin -ja P.Korean kanssa ”sotaan” halukkaat olisi niitä viidennen kolonnan kansainvälisten sopimusten vihollisen puolella tulkitsijoita, joille me lännessä maksamme palkkaa, mutta jotka toimivat selkämme takana vihollisen eskalaation puolesta meitä vastaan – omia kansojaan vastaan?
Andrew Michta:
Vääriä illuusioita
Kylmän sodan päätyttyä moni erehtyi Michtan mukaan uskomaan, että Yhdysvaltojen ylivoima riittäisi takaamaan sen, että globalisaation perustana oleva uusliberalistisiin talousoppeihin nojaava sääntöpohjainen järjestelmä kestäisi.
Taustalla oli hänen mukaansa oletus, että Venäjä pyrkisi vaalimaan kylmän sodan jälkeistä status quota ja Kiina olisi valmis omaksumaan roolin kansainvälisen järjestelmän vastuullisena osapuolena. Tässä kuitenkin unohdettiin se historiallinen tosiasia, että revansistinen ja imperialistinen valtio haluaa ennen kaikkea palauttaa aiemmat asemansa ja että jokainen nopeasti modernisoituva ja teollistuva valtio pyrkii vahvistamaan geostrategista positiotaan ensin lähialueellaan ja sitten sen ulkopuolella, hän sanoo.
Nyt eletään Michtan mukaan tilanteessa, joka muistuttaa yhä enemmän 1930-luvun loppua. Yleinen voimatasapaino on muuttumassa yhä epävakaammaksi. Ero rauhan ja suursodan välillä riippuu hänen mukaansa todennäköisesti siitä, kuinka Yhdysvallat ja sen liittolaiset kykenevät tähän haasteeseen vastaamaan.
– Vaikka historioitsijat esittävät mielellään tarkkoja päivämääriä aiempien sotien puhkeamiselle, tosiasia on, että toinen maailmansota ei alkanut, kun natsi-Saksa ja Neuvostoliitto hyökkäsivät vuonna 1939 Puolaan. Se sai alkunsa, kun epävarmat alueelliset tasapainosuhteet – Japanin hyökkäys Mantšuriaan, Espanjan sisällissota, Itävallan Anschluss ja Tšekkoslovakian paloittelu – alkoivat purkautua yhä nopeammassa tahdissa, hän sanoo.
– Olemme nyt pitkittyneen systeemisen epävakauden maailmassa, aivan kuten tuon maailmanlaajuisen konfliktin edellä, hän toteaa.
Unohdettiin perusasiat
Läntiset johtajat näyttävät hänen mukaansa viimeisen vuosikymmenen aikana unohtaneen, että pelote perustuu kahteen perusperiaatteeseen: valmiuteen vastata kovaan kovalla, jos vastustaja ylittää punaisen linjan, ja poliittiseen tahtoon tehdä niin. Nyt Venäjän diktaattorin Vladimir Putinin on kerta toisensa jälkeen sallittu turvautua sotilaalliseen voimankäyttöön ilman riittävän järeitä seurauksia.
Jotta laajamittainen sota olisi vielä vältettävissä, Yhdysvaltojen on Michtan mukaan hylättävä viimeaikainen pehmoilunsa ja palattava kovan voiman ja geopolitiikan perusperiaatteiden äärelle.
– Yhdysvaltojen kansallisessa turvallisuuspolitiikassa on aika palata realismiin ja asettaa kovan voiman näkökohdat ja geopolitiikka etusijalle. Aikaa ei ole hukattavaksi, hän painottaa.
https://www.verkkouutiset.fi/a/lannelle-vihamielinen-liittouma-kokosi-voimansa-epavakauden-maailma/#bda3a69c
https://www.atlanticcouncil.org/blogs/new-atlanticist/the-united-states-must-revisit-the-basics-of-geostrategy/