Espoon valtuusto käsitteli maanantaina (10.12.) mm. Vihreiden aloitetta, jossa vaadittiin lihan ja maidon käytön puolittamista Espoon kouluissa ja hoivakodeissa.

Vihreät perustelivat vaatimustaan omilla laskelmillaan, joista Espoon oman ruuantuottajayhtiön Espoo Cateringin edustajan mukaan ”emme saaneet kiinni”.

Espoon ruokahuollosta vastaavan tilaajayksikön laskemien mukaan Vihreiden vaatimus -tehdä vanhusten ja koululaisten elämästä entistäkin ankeampaa-  läpi mennessään olisi merkinnyt kolmen miljoonan euron kulujen lisäystä ensi vuoden budjettiin, eli noin 10 000 euroa päivää kohti. Tämä vain sen vuoksi, että Vihreät olisivat saaneet tyydytystä tyydyttämättömille egoilleen ja ideologiansa täyttymiselle ruoka-asioissa Espoossa.

Vihreät kävivät väittämässä puhujapöntöstä, että heidän vaatimuksensa ei nostaisi kuluja vaan jopa laskisi.

Helsingin Sanomat väitti samaa omassa aihetta käsittelevässä jutussaan. Mutta pitäviä perusteluita sille ei tietenkään löytynyt. Se, että Helsingin Sanomat lähti taas ”laukalle”, on tietysti ymmärrettävissä sitäkin kautta, että lehdestä on tullut myös vihreiden politiikkojen ja ”tutkijoiden” mainoskanavan lisäksi viestintätoimistoille myydyn entisen Vihreiden pää-äänenkannattajan jatkaja. On voitu puhua jo vuosia ”Vihreän Langan megapainoksesta”, kun on tarkoitettu Helsingin Sanomia.

Orwellilaista meininkiä, -pakko on vihreän aatteen veturi

Sen lisäksi, että kasvisten yletön tyrkyttäminen lapsille ja vanhuksille on ihmisoikeuskysymys, koska se on pakkosyöttöä: Ikäänkuin lapset ja vanhukset olisivat jotakin vankilassa olevia nälkälakkolaisia. Kysymys on siis myös siitä, että kasvisruoka tulee kalliimmaksi, kuin sekaruoka. Jo yksistään kauramaito on monia kymmeniä senttejä litralle kalliimpaa kuin ammujen antimet.

Nyt reaalitilanne on kouluissa se minkä valtuutettu Pia Kauma (Kok.) tuotti sanoiksi:

Kun on kasvisruokapäivä koulussa niin hävikki on suuri, ja varsinkin pojat rynnivät läheiseen mäkkäriin hampurilaisille”. -Tämä on totta: jokainen meistä joka on koulun lähellä olevassa hampurilaispaikassa käynyt, on tuon nähnyt.

Mietityttää vain, että mihin menee se vanhus, joka on vuoteeseen sidottu, kun hänen eteensä tuodaan jotakin mautonta ruohovelliä, ja koitetaan juottaa jotakin petroolilta maistuvaa kauramaitoa, mutta sekö Vihreitä huolettaa.

Muutenkin vanhukset vaikuttavat olevan heille taakka, joka pitääkin näännyttää hengiltä. Siistä osoituksena on Vihreiden himo käydä ikäihmisten useimmiten hyvin pienten tuloje,- eli eläkkeiden, kimppuun, joista tuloista ”hoiva”koti vie 80 %:a.

Äärimmäisen tiukka äänestys

Se oli selvää jo ennen äänestystä, että Vasemmistoliitto niiaa Vihreitä, mutta se, että mukaan huijattiin suuri joukko muitakin oli yllätys, koska suurin osa valtuutetuista oli tietoinen siitäkin, että Vihreät valehtelivat myöskin kustannuksista, joita ei nyt -ensi vuoden budjetin hyväksymisen jälkeen- voida lisätä. Tästä on olemassa ollut yksimielisyys jo likimain 20 vuotta.

Joka tapauksessa lopullisessa äänestyksessä äänet menivät tasan, ja valtuuston puheenjohtaja, demariedustaja joka koitti tasapainoilla vihervasemmiston ja valtuustoryhmien enemmistön tahdon välissä, äänesti tyhjää.

Puheenjohtaja päästi lapset ja vanhukset pahasta

Kunnallislain mukaan on kuitenkin niin, että asia kysymyksiä -vain henkilövalinnoissa se käy- ei voida arvalla ratkaista, ja näin -huutelun- saattelemana oli puheenjohtajankin otettava kantaa: Hän päätyi päästämään lapset ja vanhukset pahasta, eli äänesti vastaan Vihreiden ruohonpurennan ja luonnottoman litkun juomisen pakottamista.

Nyt siis tilanne on se, että on viikottaiset kasvispäivät. Tilanteen piti muuttua Vihreiden tahdon mukaiseksi jo vuonna 2017 tehdyllä valtuuston päätöksellä, joka sekin meni äänestyksessä tasan, mutta tuolloin puheenjohtajana oli Vihreiden edustaja joka tietysti halusi viedä puolet lihoista ja maidoista lasten ja vanhusten suista, mutta se lihan ja maidon puolittamisyritys vesittyi käytännössä siihen, että on siis tuo yksi kasvispäivä.

Muuten oli koomista, että eniten ääntä pitivät nytkin seitsemän vuotta myöhemmin samat Vihreiden valtuutetut, ja argumentaatio oli samaa valehtelemista kuin silloinkin ja leveä hymy naamalla.

Mutta tämähän sopii nykyiseenkin Vihreiden linjaan, eli niin kun puheenjohtaja Sofia Virta totesi, että vaalitappioista huolimatta ”emme muuta linjaamme, koska olemme oikeassa”.

Ihan vapaasti, mutta olen varma että niin Espoon koululaiset kuin hoivakotien asukkaat ovat erittäin helpottuneita ,että he saavat elää suht normaalia elämää ainakin mitä tulee ruokailuun.

Tuo mitä Espoossa tapahtui tulee varmasti uusiutumaan ainakin sellaisissa kaupungeissa. joissa ennen muuta Vasemmistoliitolla mutta myös demareilla on suhteellisesti merkittävästi valtuustopaikkoja.

Seppo Huhta

Sofia Virran kannanotto islamistiseen pukeutumiskoodiin saa somessa kannatusta, -jos vastustustakin

One thought on “Vihreät jäivät kiinni valheista: Valehtelivat Espoon valtuustolle”
  1. ”Tuo mitä Espoossa tapahtui tulee varmasti uusiutumaan ainakin sellaisissa kaupungeissa. joissa ennen muuta Vasemmistoliitolla mutta myös demareilla on suhteellisesti merkittävästi valtuustopaikkoja.”

    Mitä me enää murehditaan itänaapurista ja väkivaltaisista maahanmuuttajista, kun on tuollaisia valtavan anti-filantrooppisia punavihreitä ”ystäviä”?

    Ja mitäköhän nämä WEF:n agentit keksivät sitten. kun kukaan ei enää omista mitään, mutta voi olla onnellinen?
    Veikkaisin, että normi työpäivät venähtänevät 24tuntisiksi vastineeksi onnellisuudesta – eiväthän kiusaajat osaisi mitenkään vanhoista punaelitistisistä (verotus)tavoistaan luopua…vaan keksitään aina vaan lisää uusia vaatimuksia. (vähän niinku itänaapurissa, jolta kgb/stasin kellareissa viljellyt vittuilut ei ihan heti kesken lopu.)

    Joku voi ehkä väittää, etteivät ihmiset jaksa tehdä 24tunnin työpäiviä, mutta toisaalta, kuvitteleeko joku vielä, että se näitä uusvanhoja punavihreitä politrukki-kandidaatteja kiinnostaa, koska ei hyönteisten kasvattaminen ihmisravinnoksi olisi dystooppiselle yhteiskunnallekaan ilmaista. Jos ei voi enää verottaa omistamisesta, voi aina verottaa työpanoksen verran kaikesta muusta tarpeellisesta – ja tarpeitahan ihmisillä tunnetusti riittää, esim. ravinto, lämpö -ja asunto & puhdas vesi. Tähän loppuun vielä perustelu ajatukselleni, sillä: arbeit macht frei!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *