Yhdysvaltain korkea-arvoinen diplomaatti kertoi tänään keskiviikkona pyrittävän 60 päivän tulitauokoon Israelin ja eteläistä Libanonia kontrolloivan aseellisen ryhmän Hizbollahin välille.

(Kuvakooste arkistokuvista: Hezbollahin pojat vähän heilaa Litani-joella. -Israelissa ei tykätä?)

Uutistoimiston tietolähteet, diplomaatit, että kahdeksi kuukaudeksi sovittava aselepo käytettäisiin ’Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvoston vuonna 2006 hyväksytyn päätöslauselman 1701 täydellisen täytäntöönpanon viimeistelemiseen’.

Israelin edellisen sodan Hizbollahin kanssa vuonna 2006 päättänyt päätöslauselma 1701 sallii vain Libanonin armeijan ja YK:n rauhanturvajoukkojen, UNIFIL:n,  läsnäolon Litani-joen eteläpuolella,  Israelin rajaan rajoittuvalla  alueella.

Etelä-Libanoniin ei suunnitelman mukaan jäisi aseistusta, joka ei kuulu Libanonin valtiolle. Hizbollah, joka on sekä poliittinen puolue, että yksityisarmeija, on kontrolloinut Libanonin eteläosaa, ja toimii Libanonin hallituksesta riippumatta. Hamasin ja Israelin välisen tämänhetkisen sodan aikana Hizbollah on julistanut tukevansa Hamasia hyökkäilemällä Israeliin.

Hizbollah on nyttemmin ilmoittanut, että järjestö voi tehdä aselevon Israelin kanssa silloinkin, ,kun sota Gazassa yhä jatkuu. Tämä merkitsee Hizbollahin asenteen pehmenemistä.

Yhdysvaltain lähettiläs Amos Hochstein mainitsi päätöslauselma 1701:n puhuessaan toimittajille Beirutissa aiemmin lokakuussa. Hochstein muistutti, ettei päätöslauselmaa ole toteutettu täysimääräisesti.

Israel näyttää pyrkivän 1701:n ’vahvistamiseen’, niin että Israel voisi puuttua sotilaallisesti asiaan, jos Litani-joen eteläpuoliselta alueelta ei ole vedetty Libanonin hallituksen kontrollin ulkopuolella olevia Hizbollahin aseistettuja joukkoja ei ole vedetty alueelta YK:n päätöslauselman mukaisesti, ja Israel kokee turvallisuutensa olevan uhattuna.

Libanonin viranomaiset eivät olet kommentoineet ehdotusta.

Yhdysvaltain presidentin neuvonantaja Brett McGurk saapuu Israeliin huomenna torstaina, ja hänen odotetaan tapaavan Israelin pääministeri Benjamin Netanyahun, puolustusministeri Yoav Gallantin ja strategisten asioiden ministeri Ron Dermerin.

Israelin hallitus on jo tiistaina (29.10.) keskustellut israelilaisen Channel-12 -TV-kanavan mukaan 60:n vuorokauden aselepoehdotuksesta. Energiaministeri Eli Cohenin keskiviikkona kertoman mukaan neuvotteluja aselevon ehdoista Hizbollahin ja Israelin kesken käydään Etelä-Libanonissa.

Luettavaa:

One thought on “Yhdysvallat: 60 vuorokauden aselepo Israel-Hizbollah, YK:n päätöslauselma 1701 toteutetaan”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *