SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman ja ryhmäjohtaja Tytti Tuppurainen peräsivät eduskunnan kyselytunnilla, että onko hallituksella todellakin yhteinen linja ulkopolitiikasta, koska PS ja KD ovat arvostelleet ulkoministeri Elina Valtosta hänen äänestäessään Israelin tuomisemisen puolesta, liittyen sen siirtokuntiin.
(Arkistokuva -24.09. kuvalähde eEduskunta.)
Toinen kysymys joka hiersi demareita oli, kun elinkeinoministeri Ville Tavio (ps) ei hyväksynyt Ukrainan apua siltä osin, kun se koskee erityisesti sukupuolivähemmistöjä.
Pääministeri Petteri Orpo vastasi kysyjille, että asioita käydään läpi Tasavallan presidentin ja hallituksen yhteiskeskusteluissa Utvassa, jossa pohditaan Suomen ulkopoliittisia kysymyksiä viikoittain.
Suomi on asettanut pakotteita väkivaltaisille israelilaisille
Tämä kohdistuu niihin Israelin kansalaisiin, jotka ovat tiedossa harjoittamastaan väkivallasta palestiinalaisia kohtaan, kertoi ulkoministeri Elina Valtonen. Sitä Valtonen ei kertonut, missä määrin palestiinalaiset ovat harjoittaneet siirtokuntiin liittyen väkivaltaa israelilaisia kohtaan.
SDP vaati taas Palestiinan valtion tunnustamista
Tätä Palestiinan lippua kuvaannollisesti heilutti ennen muita afgaani-taustainen Nasima Razmyar, – niin kuin aina.
Valtonen vastasi, että nyt Israelissa on meneillään isoja konflikteja. ja nyt ei ole varmuutta siitä kuka johtaa palestiinalaisia: Rauhalliset palestiinalaiset vai terroristit, eli nyt tunnustamista ei voi tehdä.
Vaikka Lähi-idän alueella -ainakin periaatteessa- kaikki muslimivaltiot Irania lukuunottamatta haluavat pitkällä tähtäimellä tulla toimeen Israelin kanssa, niin ohjusiskujen kostokierteessä näyttää rauha kaukaiselta. Iranin Islamistinen tasavaltahan on myös virallisesti sitä mieltä, että Israel on tuhottava.
Keskustelussa kävi ilmeiseksi, että eduskunnan ja hallituksen enemmistö on siirtokunta kysymyksessä ikivanhan suomalaisen linjan, eli Israelin tuomitsemisen kannalla.
On jotensakin outoa, että oppositio pitää -siis tietysti itse sukupuolivähemmistöihin kuuluvia lukuunottamatta- suurta meteliä siitä, kuinka Suomi ei ole riemu rinnoin ajamassa ukrainalaistransuille parempia oloja, -mitä se sitten tarkoittaneekaan. Oletettavaa kuitenkin on, että asia on ennen muuta Ukrainan käsissä niin kuin sen tietenkin pitää ollakin. Onneksi meillä on sananvapaus, ja se tarkoittaa että jos oppositio haluaa nostaa tikun nokkaan Ukrainan muun sukupuoliset, vaikka maailma ympärillä palaa, niin siitä vaan.
Vaikka keskimäärin olikin rauhallisempaa hallituksen edustajien ja opposition edustajien välihuutojen kanssa, niin kyllä sentään kerran nousi sen verta kovaksi huutaminen ,että puhemies joutui huomauttamaan, että koittakaqa nyt olla huutamatta toistenne päälle, koska kotikatsomoissakin on oikeus kuulla mitä kysymyksiin vastataan.
Seppo Huhta
Israelille ja Palestiinalle on tarjottu kahden valtion mallia ainakin kolmesti. Israel on joka kerta hyväksynyt sen, mutta Palestiina ei koskaan. Ns. palestiinalaiset eivät halua kahta valtiota, vaan he haluavat työntää j-laiset mereen ja perustaa koko alueen kattavan kalifaatin.
Mitä nyt tunnustettaisiin? Gazassa pitää diktatuuria Hamas ja Länsirannalla on Abbas, joka pitää omaa diktatuuriaan. Nämä eivät tule toimeen edes keskenään. Nyt siis jotkut haluavat tunnustaa sekavan kahtia jakautuneen diktatuurin? Ei tuossa ole päätä, eikä häntää.
Kahden valtion malli ei ole kelvannut ns. palestiinalaisille, koska heillä on muut tavoitteet. Israelille se on aina käynyt. Mitä ihmettä suomalaisetkin poliitikot oikein ajattelevat? Uskovatko he, että ulkopuoliset voivat tunnustuksillaan saada aikaan rauhan tms.? Ei ulkopuolisten tunnustamiset voi ratkaista ongelmaa, jossa toinen osapuoli on aina kieltäytynyt tarjotusta ratkaisusta ja toinen on sen aina hyväksynyt.
Hallitus voi olla samoilla ulkopolittisilla linjoilla, mutta täysin haitallisilla Suomelle. Suomi tarvitsee Venäjän energiaa, ydinvoimaloiden uraania ja sähköenergiaa ostettavaksi sekä fossiilista energiaa. Jos nykyiset Olkiluodon ydinvoimalat takkuilevat myös talven aikana, voi tulla suuria sähköenergian katkoksia.
Toinen juttu on, Kiinasta ostettu halpa tavara tulee kalliiksi, koska sitä ei voi pakata junanvaunuun ja tuoda rautateitse halvalla nopeasti Venäjän kautta.
Kolmas juttu, NATO liittymä tulee kalliiksi. Kaikkihan tiedämme, että Ukraina taistelee Venäjää vastaan NATOn avustamana. Se ei siis ole sopiva maa suomen turvallisuuden takeeksi vaan päin vastoin suuri lisäuhka.
Palestiinan kommenttiin voi lisätä yhden piirteen, Israel on sortanut ja ottanut haltuunsa näiden asuinalueita palestiinalaisia jo 80 vuotta, joten on jotenkin ymmärrettävää niiden israelvastaisuus.
Venäjä on ottanut haltuunsa suomalaisten alueita jo yli 80 vuotta, joten ymmärrettävää, etteivät suomalaiset luota aggressiiviseen ja laajentumishaluiseen naapuriinsa.