Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu -itsekin entinen kehitysyhteistyöntekijä- vaati eduskunnassa, että kehitysyhteistyöhön pitää lisätä noin 800 miljoonaa euroa.

(Arkistokuva, kuvalähde: Eduskunta)

Inka Hopsun sanamuoto oli ”kehitysyhteistyövaroja on Suomen korotettava 0,7 %:ttiin bruttokansantuotteesta”. Suomen bkt:n on arvioitu vuonna 2024 olevan 291,1 miljardia. Valtion budjetin loppusumma, josta myös kehitysapu maksetaan on noin 80 miljardia euroa. -Siis valtion budjetista kuluisi noin 4 %:a kehitysapuun. Kun keskivertosuomalainen palkansaaja ansaitsee noin 4000 euroa kuukaudessa, tämä tarkoittaisi, että hän maksaisi 160 euroa kuukaudessa kehitysapua. Jos ajattelisimme päin vastoin, eli ei senttiäkään, niin perheelle jäisi vuodessa lisää käteistä noin 3800 euroa. Siis joka ikinen vuosi siisti summa.

Mistä rahat?

Pitäisikö säästää puolustuksesta ,koulutuksesta, sosiaalimenoista, terveyskuluista vai mistä ?

Kun olemme saaneet seurata Vihreiden hallitusmeininkejä aiemmissa hallituksissa, niin arvatenkin: Ei saisi kuitenkaan säästää mistään, vaan pitäisi ottaa lisää velkaa, jota siis ennestäänkin on yli kaksisataa miljardia. Tällekin vuodelle on jouduttu ottamaan taas 12 miljardia uutta velkaa. -Korkomenot pelkästään ovat kolme miljardia euroa.

Tilastokeskuksen mukaan julkisyhteisöjen bruttovelka oli tämän vuoden kesäkuun lopussa 215,7 miljardia euroa, valtion velkaa siitä runsaat 160 miljardia.

Mutta kuka/mikä lainaisi Suomelle tuollaisen summan, kun jo nyt saa olla tarkkana EU:n ”tarkkailuluokan” oven ollessa raollaan.

Totta kai mahdolliset lainanantajat kysyisivät, että ”mihin aiotte käyttää tällaisen summan?” Ja jos vastaus olisi rehellinen niin muutaman satasen voisi saada, ihan vain piruiluna -ei satoja miljoonia, Rahalaitosten edustajat toteaisivat, että hankkeeseen, josta ei tule senttiäkään takaisin -varsinkaan tässä maailmantilanteessa- ei tipu mitään.

Tuo Vihreiden esitys muuten tarkoittaisi 66 %:n lisäystä nykyiseen kehitysapuun tai siis hienostettu ilmaisu ”Kehitysyhteistyö”.

Suomi tukee ulkomaista eniten nykyisin Ukrainaa, -kaikkiaan 3,1 miljardilla- josta osa on kehitysapua. Mutta sitten tulevatkin Vihreiden mielikohteet eli Kirgisia,Tadzekistan ja Uzbekistan. Ovathan viime mainitut muslimimaita, ja kaikki nuo kolme ovat enemmän tai vähemmän diktatuureja. Entisiä Neuvostoliiton satelliitteja ja nykyisiä Venäjän ystäviä.

Loputon määrä järjestöjä syytää rahaa maailmalle

Suomalaisia ”kansalaisvaikuttamisjärjestöjä” on Fingo-nimisen keskusjärjestön yhteenliittymässä 160, joista jokainen on tekemisissä kehitysyhteistyön kanssa monin eri tavoin ja erilaisilla intesiteeteillä, -ja jokseenkin kaikki liikkeellä veronmaksajien kustantamana.

Niiden töissä ja suoranalaisessa kehitysavussa on tuhansia ihmisiä.

Muuten Suomi maksaa maailman pakolaisten hoivaamiseen 70-110 miljoonaa (luku riippu tietolähteestä). Se on 13. eniten maailmassa. -Onkin aikamoinen ”suoritus” sekin, kun maailmassa on sentään 204 valtiota, ja rikkaat öljymaat eivät maksa juuri mitään, eivätkä ota pakolaisia. Esimerkiksi Saudi-Arabia, jolla on satumaiset varat, ilmoitti jo vuonna 2015, kun Eurooppaan hönki puolitoista miljoonaa ”pakolaista” muutamassa kuukaudessa, että ”Me emme halua heitä, heistä ole mitään muuta kuin harmia, -onhan se nähty” sanoi Saudi-Arabian kruununprinssi Mohammad bin Salman.

Seuraava askel

Onko odotettavissa, että kun Vihreät eivät tule saamaan tavoitettaan läpi, niin sitten keksitään vaikkapa, että ”kehitysyhteistyötä” voidaan tehdä jo täällä olevien -ennen muuta muslimimaista tulleiden- eduksi, esimerkiksi korottamalla heidän etuisuuksiaan.

Kohteita varmasti olisi lukuisia. Vihreiltä tosin ”meni puihin” yritys tehdä paperittomista maahantunkeutujista ”ohituskaistan” kautta laillisia siirtolaisia. Tämä tyssäsi tietenkin siihen, että edes demarit eivät lähteneet tuohon mukaan, koska se olisi merkinnyt aivan täydellistä rajojen avaamista aivan minkälaiselle määrälle maahantulijoita tahansa.

Nythän YK:n selvitysten mukaan noin miljardi kolmannen maailman, -hienostettu ilmaisu on ”kehittyvien maiden”- kansalaisista haluaisi muuttaa länteen. Siis Eurooppaan, Yhdysvaltoihin ja Kanadaan. On oletettavaa, että tuosta joukosta puolet -siis noin 500 miljoonaa- olisi tulossa tänne, ja tähänastisten kokemusten perusteella 3/4 olisi 20-40 vuotiaita miehiä, joista 4/5 ei osaa lukea, ei kirjoittaa, ei ole ammattia, ei kielitaitoa, eikä juuri tapojakaan. Siis Euroopan väkimäärä tuplaantuisi mutta tasan tarkkaan kehitysmaiden hätä ei siitä puolittuisi.

Tilanne olisi kertakaikkisen mahdoton, koska esimerkiksi työllisyys tulee etenkin länsimaissa heikentymään lähivuosien aikana. Ei niinkään talouden vuoksi vaan automatisaatio, digitalisaatio, robotisaatio ja tekoäly vievät työpaikoista viimeistään kymmenen vuoden sisällä vähintään 20%:a. Omaa osaansa tullee työpaikkojen kadottua merkitsemään kaikissa II-maailmansotaan osallistuneissa maissa suurten ikäluokkien ( 1945-1948) luonnollinen poistuminen ”manan majoille”: Hoitohenkilökunnan tarve romahtaa, kun ei ole hoidettavia.

Yllä lueteltujen tosiasioiden tunnustaminen on vielä liian monille aivan äärettömän vaikeaa. Ei niin, etteikö olisi ymmärrystä, vaan siksi että -niin kuin Euroopassa ainakin näyttää käyvän- maahanmuuttoa kolmansista maista rajoitetaan rankasti. Vihreille tämä on siksi erittäin raskasta poliittisesti, koska Euroopan Vihreät puolueet ovat laskeneet tulevan kannatuksensa muslimimaista tulevien muuttajien varaan. Toki sulkemalla silmänsä ja korvansa siltä, että tulijoista ylivoimainen enemmistö ei piittaa eurooppalaisista tasa-arvon, ihmisoikeuksien ja demokratian arvoista yhtään mitään, -päin vastoin.

Vihreillä on vastenmielinen ajatus valtaan pääsystä: he pyrkivät ostamaan ennen muuta maahanmuuttajien äänet. -Yhdenlaista anekauppaa siis, paitsi konkreettisempaa. Eli jos vihreät ovat vallassa, he tarjoavat etuja tai ainakin lupaavat maahanmuuttajille etuja, jos ovat oppositiossa. Puolueen käsitys demokratiasta on totaalisen vääristynyt, Jotakin siitä kertoo sekin, että Vihreät pyrkivät lujaan liittoon muslimien kanssa, jotka taas haluavat kalifaattiin, joka hallintomuotona on nimenomaan vain miesten johtama diktatuuri, jossa sukupuolivähemmistöihin kuuluvat teurastetaan niin kuin ISIS:n kalifaatin näimme tekevän.

Jos Molotov-Ribbentrop sopimus oli epäpyhä, niin Vihreiden ja islamistien liitto on, mikäli mahdollista, vielä epäpyhempi.

Seppo Huhta

5 thoughts on “Vihreät haluavat miljardin lisää kehitysapuun”
  1. Voi helvetin kuusitoista!!! Omilta kansalaisilta leikataan pois kaikki ja sitten annetaan rahat, asunnot ym. Tulijoille. Mv??!!!!

  2. ei muuta kun viherhihhuleita äänestäneille laskut menemään. kukaan normaalijärkinen ei heitä lanttiakaan kehareille

  3. Vihreille ja vassuille yleensäkin valta on keskeistä ja kaikki keinot käytetään seurauksista välittämättä. Demokratiaa heille on vain heidän valtansa, mieluiten heidän diktatuurinsa.

  4. Hullujen hommaa.. sitten kun yksikään suomalainen ei joudu enää maksamaan veroja ja kaikki omat asiat on kunnossa voitais ehkä miettiä muille jakamista

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *