Ilmastokeskustelu on aina yhtä ja samaa, eikä se muutu ,vaikka vuosien kuluessa edustajat vaihtuvat.
Petteri Orpon hallituksen ympäristöministeri Kaj Mykkäsen mukaan maamme on kaikessa, niin päästöjen vähentämisessä ja hiiilinielujen kasvattamisessa edistynyt, mutta ei niin vauhdikkaasti kuin olisi toivottu.
Opposition ja -erityisesti Vihreiden- edustajien mielestä kaikki on mennyt päin seiniä eli katastrofi tai maailman loppu on juurikin ovella.
Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula sentään myönsi, että vaikka ilmastotöitä on tehtävä, niin Suomen asema niin reaalisesti kuin suhteellisestikin näyttää ilmastonmuutoksessa säilyvän, ja myös taloudellisesti kohtuullisen samanlaisena kuin tähänastinen kehitys ennakoisi.
Vihreät -niin kuin odottaa sopii- eivät tietenkään nähneet mitään hyvää nykyisen hallituksen ilmastotoimissa, vaan julistivat tyypillisesti kauhuskenarioitaan.
Mutta ei sanaakaan Kiinan vastuusta, eikä soiden hiilinieluista
Fakta on se, että Suomen osuus saasteista on maailmanlaajuisesti alle 0.1 %, jossa on asukaslukuun suhteutettuna vielä hieman liikaa, sillä meitä on liki main kuusi miljoonaa, ei kahdeksan niin kuin tuo suhteellinen luku edellyttäisi. Mutta meidän ilmastotoimet -vaikka voisivat olla riuskempia- ovat kuitenkin koko ajan saasteita vähentäviä.
Vasemmisto vetosi Sanna Marinin sosialistihallituksen läpi ajamaan ilmastolakiin, joka -niin kuin nyt on käynyt ilmeiseksi-on reaalimaailmaan mahdoton.
On myös hyvin outoa, että keskustelussa vielä kummittelevat valheellisiksi osoittautuneet vihreiden ”tutkijoiden” luvut, joissa väitetään mm., että Suomi -siis Euroopan metsäisin maa- on surkea hiilinieluissaan. Ihmettelen miten kansanedustajat, jotka sentään näyttävät olevan selvin päin, ja heidän kanssaan keskustellessa vaikuttavat myös olevan täysjärkisiä, kehtaavat väittää sellaista mikä ei mitenkään pidä paikkaansa.
Etenkin Vihreiden ”metsänhoito-oppia” vaikuttaa olevan se, että metsille ei tehtäisi mitään, vaan ne kelottuisivat, eivätkä muutaman kymmenen vuoden kuluttua olisi kuin tuottamatonta ryteikköä, jossa olisi myös vaarallista liikkua.
Toinen fakta on se, että metsien hiilinielujen edelleen virittämiseksi on nykyisiä nuoria metsiä huollettava myös hyvin, harvennushakkuin ja muin metsänhoidollisin toimin, kuten lannoittamalla. Vain kasvava metsä on hiilinielu, ei Vihreiden ”seitoina” pitämät kelopuut.
Kiina on maapallon suurin saastuttaja. Sen osuus on peräti 35 %:a kaikesta ”mönjästä”, mitä luontoon ja ilmakehään menee. Kun kiinalaisia on nyt 1,2 miljardia ja maailmassa asukkaita runsas 8 miljardia, niin kiinalaiset saastuttavat 3-4 kertaa enemmän, kuin heillä olisi oikeus ja määräthän ovat aivan tähtitieteellisiä muihin maihin verrattuna.
Kiinaa on painostettava. Toki itseäänkin saa ruoskia ja hallitusta, mutta maailman tilaan sillä ei juurikaan ole merkitystä.
Keskeistä arvoa on sillä -mikä keskustelussa jäi kaikilta huomioimatta-, että soiden olennainen merkitys, etenkin yhtenä maailman soisimpana maana ja hiilinieluna, on niin suuri että me olemme jo tosiasiallisesti hiilineutraali maa. EU-tietämättömyytensä ja piittaamattomuutensa kautta, sekä maamme vihervasemmisto eivät -tyypilliseen tapaansa- halua tätä tosiasioita tunnustaa.
Suomen soiden kyky toimia merkittävänä hiilinieluna jatkuu nykyisen tiedon valossa ainakin vuoteen 2100 saakka.
On toivottavaa, että kun eduskunta seuraavan kerran tarttuu ilmasto- ja luonto kysymyksiin, niin edustajilla on tuoretta sanottavaa ja globaaliin ongelmaan koitetaan löytää globaaleja näkökulmia, jopa ratkaisuja.
Seppo Huhta
Ei Kiina tunne mitään vastuuta, koska siellä ilmastohuijausaate ei ole mennyt perille. Kiina tuskin on sen suurempi sottaaja kuin Saksa, koska Kiinan asukastiheys on kai puolet Saksan asukastiheydestä ja 6 kertaa Suomen asukastiheyttä suurempi.
Miksiköhän #ilmastohuijausaate-kannattajat hyväksyvät kommunistisen Kiinan ’kunnianhimoisen hiilivoimala-ohjelman’, jossa voimaloita myydään pitkin maailmaa into hehkuen otsalla? -Ja Suomea(kin) syyllistetään kaikesta, -jopa saunojen lämmittämisestä puuklapeilla?
Mistä kummasta syystä ilmasto-intoilijat halusivat teollisuuden siirrettäväksi fossiilisesta pois-pyrkivistä maista kivihiili-Kiinaan, rahoittamaan kommunistien hurjaa aseistautumis-suunnitelmaa?