Tappo ei vanhene koskaan, oman lapsen surmasta ei saa enää lievempää rangaistusta, ja tyttöjen sukupuolielinten silpominen tulee erillisenä rikoksena rangaistavaksi. Kansanedustaja ja lakivaliokunnan jäsen Ari Koponen (ps.) kiittää ja iloitsee pitkään toivomistaan kriminaalipolitiikan kiristyksistä.

– Tarvittiin perussuomalainen kansan oikeustajun tajuava oikeusministeri Leena Meri tekemään tarpeelliset kiristykset, kun rikollisia lähinnä hyysäävä vihervasemmisto ei siihen kyennyt, lataa Ari Koponen.

Koposen mukaan tahallisesti toisen ihmisen hengen riistäminen ei voi rikoksena koskaan vanheta. Tappo on aiemmin rikoksena vanhentunut 20 vuodessa, lakimuutoksen jälkeen tappo ei vanhene koskaan. Rikoslain lapsen surma pykälä poistetaan kokonaan, eli jatkossa teosta saa kovemman rangaistuksen.

– Takapajuinen kulttuuri naisen rikkomisesta silpoen sukupuolielimet on yksiselitteisen oksettava teko ja onkin hyvä, että rikoslaki tiukkenee tältä osin, toteaa edustaja Koponen.

One thought on “Koponen kiittää ja iloitsee kriminaalipolitiikan kiristyksistä”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *