Vantaalla, Viertolan koulussa, tapahtuneen jälkeen voimme jäädä odottamaan, milloin ensimmäinen kysyjä nostaa esiin leikkaukset: Kuuluuko epäillyn kouluampujan perhe niihin, joihin tänään voimaan astuneet leikkaukset ja budjettisäästöt kohdistuvat. Edellisen hallituksen aikana olisimme kuulleet aivan muita -helposti arvattavia- kysymyksiä.

-Silloinkin yhtä väärään aikaan. Tragediat eivät ole pisteiden keruuta varten, eivätkä atrappi keskinäiseen syyttelyyn, tai poliittisten pisteiden keräämiseen.

Kun pahaa pääsee tapahtumaan, tehdyt virheet on tunnistettava ja korjattava. Mitä Viertolan koulun kyseisessä yksikössä on tehty väärin, ja miten vastaavat tragediat voidaan estää, -se on haaste jonka opetustoimi ja vastaava ministeri tulevat kohtaamaan. -Kuten aiemmatkin päättäjät oman kautensa osalta.

Ainakin minulla on korkea luottamus siihen, että he tulevat sen tekemään.

Pekka Kemppainen

7 thoughts on “Kun lapsi tappaa lapsen, -se on tragedia”
  1. 12 vuotiaan äly voi olla aika matalalla tasolla. Myös aseita lienee helposti saatavilla, joten tuollainen terrosismi yleistyy. Myös nykyajan aivojen välittäjäaineisiin vaikuttava lääkintä voi olla mukana tämän kaltaisissa onnettomuksissa. Poliisin tulee ehdottomasti saada tietoja tekijän lääkinnästä ja historiasta. Myös rehellinen tietojen julkaisemin on aiheellista estämään tällaisia synkkiä tapahtumia jatkumasta.

  2. Niinkuin sanottu, tragedia kerrassaan. Ja kun kuulin tästä niin mieleeni nousi kaksi kysymystä: Oliko teon tehnyt henkilö esim. niin kiusattu tai nurkkaan ahdistettu että ”napsahti” eikä nähnyt asioille mitään muuta ratkaisua? Vai oliko teon tehnyt henkilö ympäristön (esim. videopelit/sotaelokuvat/…) vaikutuksen alla, että ei pitänyt sitä kovinkaan suurena tekona? Tai oliko kenties taustalla huumeiden myynti/velkominen? Alaikäisiä kun on käytetty kuriireina jo pitkään. No, nykyinen elokuvatuotantohan antaa katsojille selkeän viestin että ”On oikeutettua tappaa suuremman hyvän vuoksi”.

    Niin tai näin tai jotain muuta, niin nyt olisi pysähdyttävä hetkeksi. Optimaalista olisi jo kaikki nettiliikenne olisi viikon poikki. Siinä ihmiset jo ehtisivät havahtumaan että tässä on ihan oikeakin elämä elettävänä. Tietysti, toiset saisivat koviakin vieroitusoireita. Mutta ne menisivät ohi.

    Tähän on tultu

  3. Joskus vaikuttaa siltä että jopa mediat ihannoi ganstakulttuureja ja -meininkiä. Tai ainakin vähättelee ja peittelee ongelmia sillä saralla. Jopa tv oli ottanut asiakseen esitellä jotain Milan Yaffaa jokunen kuukausi sitten. On se ganstaräppi vaan niin upeeta. Olisiko joidenkin mielestä jopa rikkautta.

    1. Juurikin näin media tyrkyttää ja ihannoi tuota ganstaräp- ja roadmankulttuuria, tämän päälle pelottelee ilmastonmuutoksella ja mahdollisesti alkavalla kolmannella maailmansodalla joka konfliktin yhteydessä ja sitten kun päälle heitetään vielä tuo sateenkaaripakotus ja jatkuva tarkoituksellinen polarisaatio kaikkien mahdollisten asioiden perusteella niin ei ole ihme että nuoret ovat niin sekaisin ja ahdistuneita että ainakin joka toinen on jo terapian tarpeessa ja suurin osa syrjäytyy työelämästä ennen kuin se on ehtinyt alkaakaan. Kaikesta tuosta huolimatta poliitikkoja tai mediaa ei TÄSTÄKÄÄN koskaan tulla vaatimaan vastuuseen vaikka tuo täysin tahallista toimintaa molemmilta tahoilta. No onneksi uuden presidettimme jo aikoja sitten mainostamasta monikulttuurisuuden rikkaudesta ei ole mitään haittapuolia ainakaan nuorisolle…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *