Helmikuun kuudentena 1944 Helsinki pimennettiin klo. 18:17, -mitään valoa ei näkynyt mistään, ja ilmavalvojat kulkivat kaduilla tarkistamassa, ettei pimennysverhojen raoista näy valonsädettäkään. 18:49 annettiin ilmavaroitus, ja 18:51 ilmahälytys. Syynä toimenpiteeseen oli lähestyvä venäläinen pommikone-lautta, josta Tallinnassa oleva saksalainen tutka oli varoittanut. 19:23 putosivat ensimmäiset pommit.

Historiankirjat kertovat Helsingin pommitus-yöstä:

”Vuoden 1944 ensimmäinen ratkaisutaistelu käytiin Helsingissä kolmena iltana ja yönä 6.–7, 16.–17. ja 26.–27. helmikuuta 1944. Tuolloin Neuvostoliitto pyrki pakottamaan Suomen rauhaan Kaukotoimintailmavoimien (ADD, Aviatsija Dalnego Deistvija) ilmaoperaatiolla, joka kohdistui Helsingin lisäksi helmikuussa Kotkaan, Raaheen, Rovaniemelle, Turkuun sekä Ouluun. Helsinki oli tärkein kohde. Kyseessä oli Neuvostoliiton kaukotoimintailmavoimien eli ADD:n ensimmäinen keskitetty operaatio toisessa maailmansodassa.” (Helsingin suurpommitukset 1944.)

Venäjän sodanjohto oli määrännyt tämän operaation, johon vast’ikään Yhdysvalloista saadut kaksimoottoriset Boston-pommikoneet osallistuivat, ehkä ensimmäisenä sotatoimenaan. Ennen kuin jatkamme 06.01. – 07.01. -yön tapahtumista, vilkaisemme miten näihin vaiheisiin oli päädytty.

Kesäkuusta 1941 alkaen Suomi oli ollut sodassa Venäjän kanssa, mistä vielä tänäänkin levitetään täysin vääriä näkemyksiä: Eihän Suomi mikään ”Saksan liittolainen” ollut, vaikka pahantahtoisesti sellaista selitetään. -Päinvastoin: Venäjä oli ollut itse Saksan sopimuskumppani ja yhteisen sotatoimen osallinen marraskuussa 1939: Yksissä tuumin nämä liittolaiset olivat hyökänneet Puolaan, ja jakaneet puolueettoman suvereenin valtion keskenään, -ja vain muutama viikko ennen venäläisten hyökkäystä Suomeen.

Vjatseslav Molotovin ja Joachim Ribbentropin ”tuo-sulle-tuo-mulle”-Euroopan-jako -suunnitelman vanhennuttua -jos se koskaan on vakavasti tarkoitettu ollutkaan- liittolaisten keskinäinen kyräily oli kesäkuussa 191 päättynyt ilmi sotaan. Tähän tilanteeseen Suomi oli orientoitunut syksyn 1939 kokemusten mukaisesti, ja oli Saksan rinnalla. Talveen 1943-44 mennessä tilanne oli mutkistunut.

Suomi kävi erillissotaa

Suomen asenne, -joka oli selkeästi ilmaistu länsiliittoutuneille, Yhdysvalloille ja Englannille, oli erillissota: Kävimme omaa sotaamme Suomen omaa turvallisuutta uhkaavaa vihollista, Venäjää, vastaan, -ja erillään Saksan sodanpäämääristä. Tästä oli seurannut monenmoista diplomaattista vääntöä Helsingin, Washingtonin ja Lontoon välillä.

6. helmikuuta -44 Helsinkiä joka tapauksessa pommitettiin.  mutta -kiitos hyvin johdetun ilmatorjunnan- Helsingin arvorakennukset ja kaupunkimiljöö säästyivät 1960-70-luvuille, -jolloin grynderit ”saneerasivat” stadin katukuvan pilalle, -kuten mainio kohutoimittaja Arno ”Loka” Laitinen sen joskus osuvasti ilmaisi.

Kannustimen iskeä Suomen pääkaupunkiin massiivisella terroripommituksella Neuvostoliiton yksinvaltainen johtaja, Josef Vissarionovitsh Stalin, oli myöhemmän arvion mukaan saanut suomalaisen ”rauhanopposition” esiintymisistä: Joukko vasemmistolaisia tai ruotsinkielisiä poliitikkoja oli julkisuudessa(kin) esitellyt näkemystään sodan lopettamisesta Neuvostoliiton kanssa sopimalla.

Kun Suomi oli -mm. Britannian meille julistaman täydellisen kauppasaarron takia- täydellisesti Saksasta riippuvainen elintarvikkeiden osalta, ei irtautuminen sodasta Saksan rinnalla ollut käytännössä mahdollista, -vielä silloin. Saksalaisille Suomen vapaassa lehdistössä käyty keskustelu erillisrauhasta oli käsittämätöntä, -ja ehti aiheuttaa erinäisten tärkeiden toimitusten viivästymistä.

Suomen irtautuminen sodasta tuli mahdolliseksi vasta syksyllä 1945, kun saksalaiset olivat vetäytyneet Suomenlahden etelärannalta, -ja niinhän se silloin tapahtuikin. Kevättalvella 1944 sekä Saksan sotilaalliset resurssit että Venäjän ehdoton antautumisvaatimus olivat vielä vahva este Suomen ja Venäjän rauhanneuvotteluille.

Kun Suomesta lähetettiin Juho Kusti Paasikivi ensimmäiselle reissulleen Tukholmaan kyselemään venäläisten ehtoja 1943, se aiheutti heti elintarvike-ruuvin kiristämisen Berliinissä. Moskovan vastaus JK.Paasikivelle oli tyrmäävä: Suomen on hyväksyttävä ehdotin antautuminen neuvottelujen ennakkoehtona. :Vasta loppukesästä 1945 venäläiset luopuivat tästä vaatimuksesta, mutta aikainen kekustelunavaus ehti aiheuttaa Berliini-Helsinki -kriisin.

Kolmiodraama Suomi – Venäjä -Länsiliittoutuneet

Länsiliittoutuneiden valintakysymys oli, ajaako liika Suomen painostaminen Helsingin hallitusta lähemmäs Saksaa? -Brittien epäonninen elintarvike-laivaus kielto oli jo sitä tehnyt. Washingtonissa ja Lontoossa oltiin hyvin selvillä, että suomalaiset eivät ole katkaisseet ’Lend-and-Lease’ -kuljetuksille ratkaisevan tärkeää Muurmannin rataa -vaikka Saksa sitä vaati niin tarmokkaasti kuin pystyi- nimenomaan länsiliittoutuneiden suopeuden toivossa: sodan lopputuloksesta oli Helsingissä selvä käsitys, ja ketkä määräävät neuvottelupöydässä, kun sodan jälkeistä Eurooppaa tuunataan.

Sodan ja rauhan kysymykset olivat ja ovat taitolaji, eikä ”rauhanoppositio” sitä hallinnut. Viestimällä julkisuuteen, että Suomessa on erimielisyyttä, he tulivat tilanneeksi pommikoneet Helsingin taivaalle 6. helmikuuta 1944. Rauhanlässytys vaikutti silloin isänmaalle vahingollisesti, -kuten tänään mm. reserviläisten yllytys palveluksesta kieltäytymiseen.

Samat ’reservistä-kieltäytyjät’ taas kierrossa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *