Jo ”tentin” alussa huomasi, että Ylen ajankohtaistoimitus oli virittäytynyt sankarinsa suitsuttamiseen. Toimittaja Marja Sannikka ei oikein näyttänyt pysyvän housuissaan siitä innostuksesta, kun Vihreiden jumala oli paikalla.

Seppo Huhta 09.01. 2024

Pekka Haaviston puhe oli jo kymmeniä kertoja kuultua itsekehua ja valheitten ”tosiksi” puhumista.
Tai josko Haavistolla oli mielessään vanha kansanviisaus, että ”kelläs niitä nyt tosia riittää puhuttavaksi koko aikaa”.

Itse tenttihän oli megaluokan vitsi, jossa nyökyttelevä ja ”hyvä” sanaa toisteleva ilmeinen vihertoimittaja varoi visusti kysymästä -ja varsinkaan jatkamasta- vaikeista aiheista, ja suorastaan tyrkytti Haavistolle mahdollisuuksia kiillottaa ruosteenvärisiä ”totuuksiaan”.

Haavisto toimi ulkoministerinä lain vastaisesti Al-holin tapauksessa

Esimerkiksi Al-holin tapauksessa, jossa Haavisto ulkoministerinä toimi lain vastaisesti, ja sai moitteet peruslakivaliokunnalta laittomasta virkamiehen kohtelusta, hän vältti täpärästi joutumisen valtakunnanoikeuteen. Haavisto toimittajan suosiollisella avustuksella onnistui kääntämään koko onnettoman episodin ”suomalaisten lasten” pelastamiseksi. Tosiasiahan on että noista lapsista kuudella seitsemästä on somalivanhemmat.

Erityisesti toimittaja aktiivisesti ”unohti”, kun haastattelu de facto kokonaisuudessan olikin vaalitilaisuus, kysyä sanallakaan miksi näiden lasten äidit kulkevat Suomessa vapaalla jalalla, ja nauttivat merkittäviä sosiaalisia etuja, kun muissa Euroopan maissa juuri Al-Holista palanneet naiset on heti lentokentiltä toimitettu vankilaan odottamaan tuomioita osallistumisesta ISIS-terrorijärjestön toimintaan. Jokainen heistä on saanut tuomion 2-6 vuotta.   Ison-Britannian ja Ruotsin media on pitänyt huolen siitä, että näistä tuomioista on myös tiedotettu laajasti kansalaisille. Meille suomalaisille ei ole kerrottu mitään noiden terroristien Suomeen tulon jälkeisistä toimista ?

Likimain koomista valehtelua

Pekka Haavisto, ”ilmastonmuutoksen vastustamisen auguuri”, on matkustellut miljoonien eurojen edestä -lentokoneilla- siellä sun täällä. Mm. Sudanin Darfurissa. Hän koitti myös saada kyseisen maan YK-komissaarin virkaa, mutta ”hullut haaveet” kapsahtivat megaluokan valheeseen. Haavisto nimittäin väitti toimittamassaan hakemuksessa YK:lle, että hän on toiminut yliopiston apulaisprofessorina. Tosiasiahan on jonka jokainen peruskoulun käynyt tietää, että mikään yliopisto ei todellakaan nimitä pelkkää ylioppilasta -mikä siis Haavisto on- apulaisprofessoriksi.

Siihen tarvitaan vähintään maisterin paperit, silloinkin vain väliaikaiseen viranhoitoon. Mieluimmin tietysti tohtorin tutkinto. Poikkeustapauksessa myös lisensiaatti käy, mutta kandi ei riitä. Ylen järjestämälle Haaviston vaalitilaisuudelle luonteenomaista oli, että myöskään tästä ”toimittaja” ei kysynyt mitään. Hän antoi Haaviston paasata Darfurista niin kuin Pekalla olisi ollut kyseisessä kaupungissa pätkän vertaa virkaa ainakaan rauhan edistämisessä.

Pekka Haaviston valheiden listaa on vielä avattava, sillä kuinka hän on väittänyt päätyneensa ”vaikean pohdinnan” jälkeen siviliipalveluksen. Ratkaisevasti asiaan vaikutti hänen oman kertomansa mukaan Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuus. No,tosiasia on se, että Haavisto suoritti siviilipalveluksen vuonna 1985 ! Tsernobylin onnettomuus tapahtui vasta vuosi tuon jälkeen, eli vuonna 1986. Jos mies ei muista -maaliskuussa 66 vuotta täyttävänä edes tuollaista asiaa niin onko meillä tarjolla presidentiksi dementikko ? Tätäkään asiaa, tietenkään Ylen vaalitilaisuudessa ei ”tentattu”.

Olisimme olleet Venäjälle suupala jo vuosia: Suomen armeijan alas-ajo

-Nimittäin jos Haaviston haaveet olisivat toteutuneet. Haavisto on siis muistamaton siviilipalvelus ajankohdastaankin. Hän oli -ei niin kauan sitten- ajamassa Suomen armeijaa alas. Meille olisi kai jäänyt muutama ensihoitaja reserviin tms. Nyt hän sitten koittaa parsia tätä sillä, että sanoo vain olleensa samaa mieltä kuin muutkin. Yksikään muu puolue Suomessa, ei edes Vasemmistoliitto joka on usein ollut hyvin kriittinen armeijaa kohta, ei todellakaan ole moista ajanut. Mutta tuokin Haaviston väite on vain yksi lenkki Haaviston loputtomassa valheiden ketjussa.

On sata varma, että jos Haaviston toive olisi toteutunut niin Venäjä olisi hyökännyt Suomeen yht’aikaa Ukrainan invaasion kanssa, tai jopa aiemmin- Varsinkin kun muistamme, että Haavisto vastusti NATO:a. Haaviston tuolloisten ”skenaarioitten” seurauksena olisimme olleet Venäjän alaisina kohta kaksi vuotta. Se olisikin mielenkiintoinen ajatusleikki olisiko Haavisto hankkiutunut uudessa regiimissä vihdoinkin ”komissaariksi” ?

Takinkäännöstä virtaa sähköverkkoon

Pekka Haavisto piti Tampereella marraskuussa 2018 puheen jossa hän ehdottomasti paalutti, että turvapaikanhaulle ei voi olla missään oloissa mitään ylärajaa. Ei vaikka tulijoita olisi satojatuhansia. Ajatus kuullosti jo silloin karmivalta, ja on sitä nytkin. Varsinkin kun naapuri Ruotsi on hehkuva esimerkki siitä mitä ylenmääräinen luku-, kirjoitus-, ammatti-, kieli- ja tapataidottomien maahanpäästäminen tarkoittaa. Ruotsin nykyhallituksen mukaan se tarkoittaa sitä, että Ruotsi on jo sisällissodassa.

Kuvaavaa Haaviston kylmäävälle asenteelle on, että juuri tuolloin tulivat esille muslimimaahanmuuttajien Oulussa tekemät murkkutyttöjen joukkoraiskaukset. Yksi heistä -vain 13 vuotias tyttö-, fyysisesti ja henkisesti rikkirevittynä teki itsemurhan. Haaviston ajattelusta oli empatia kaukana, on ollut ja tulee olemaan. Ainakin mikäli sen tulisi koskea suomalaisia naisia ja tyttöjä. -Kuvottavaa puhetta ja ajattelua prosedenttiehdokkaalta.

Tällaistako punavihreää Suomea haluaa mies, joka on kaiken lisäksi vakuuttanut ”etten ole yhtään punainen”. Niinpä on äärimmäisen vaikea ymmärtää niitä sosiaalidemokraattien ja vasemmistoliiton kannattajia jotka aikovat äänestää Pekka Haavistoa presidentiksi.

Itäraja olisi pitänyt laittaa kiinni jo aiemmin”

Mutta kas, kun Haavisto huomasi tuossa viime syksynä, että hänen gallupkannatuksensa on hiipumassa, niin hän loihe lausumaan, että ”Itäraja olisi pitänyt laittaa kiinni jo aiemmin”. Siis sama tyyppi, joka teki edellisessä hallituksessa kaikkensa, että kaikenkarvaiset tulijat saavat kaiken mahdollisen yhteiskunnan tuen ja lokoisat oltavat, vaikka loppuiäkseen ilman työnteko- ja muitakaan velvollisuuksia. Ja olihan näitä Haaviston takinkääntöjä muitakin Yle/Haaviston vaalitilaisuudessa niin, että todellakin takki kääntyi jokseenkin koko ajan.

Koko ”tentistä” jäi sellainen kuva, että vaikka Haavisto olisi sanonut, että toimittaja on jälkeenjäänyt ja/tai kaikki persut pitäisi likvitoida, niin ”haastattelija” olisi hokenut, että: ”hyvä,”hyvä”.

Se mikä on Li:lle, on Pekalta pois

Kun Haavistoa siis kohdeltiin silkkihansikkain, lempein ja pehmein vedoin myötäpäivään, niin arvaa että tänään tiistaina Vasemmistoliiton ehdokasta kohtaan tullaan erilaisilla nuoteilla eli koitetaan pestä pois eilistä häpeää. Kai ne nyt sentään osaavat sen, -edes pienissä mielissään- ja ainakin yritetään oikeasti hiillostaa Li Anderssonia, koska se mikä on Li:lle, on Pekalta pois. Ja sehän on Ylen uutis- ja ajankohtaistoimitukselle kauhistus, kun kaikki panokset on laitettu -niin kuin jo huomasimme- Pekka Haavistolle.

Monenlaisia tenttejä on tullut nähdyksi vuosien ja vuosikymmenien aikana mutta tämä Haaviston ”vaalitilaisuus” oli ainutkertainen, eikä toivottavasti ikinä toistu.

Niin Haavistolle, kuin myös muille vihreille, rehellisyys on vierasta ja toimiminen totuuden- ja oikeuden mukaisesti on liikkumista heidän epämukavuusalueellaan.

Jos jotain hyvää eilisestä vaalitilaisuudesta on sanottava, niin se että se on ohi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *