Pohjoismainen sähköpörssi Nord Pool tasaa sähkönhinnat laajemmalla alueella samalle tasolle. Tai näinhän sitä luulisi. Sähkön yhteismarkkinat mahdollistavat ylijäämäsähkön helpon myynnin rajojen yli.

NordPool on osakeyhtiö ja sen suurin omistaja on sijoitusyhtiö Euronext, joka omistaa 66% osakkeista. Muita omistajia ovat Suomen, Ruotsin, Norjan, Tanskan, Viron ja Liettuan kantaverkkoyhtiöt.
NordPoolin luvattiin lisäävän kilpailua ja tasaavan kysyntäpiikkejä eri alueilla. Suomen pörssisähkön hinta määräytyy Nord Poolin Spot hintojen mukaan.

Tänään sähkönhinta on ollut muissa pohjoismaissa keskimäärin 6 snt/kWh, mutta meillä 17,3 sent/kWh. Maksamme siis tänäänkin lähes kolminkertaisesti sen mitä muissa pohjoismaissa.
Ruotsissakin on tänään ollut pohjoisessa -30 asteen pakkasia, mikä osaltaan selittää, ettei ylijäämäsähköä ole heilläkään myydä.

Suomen piti olla sähköomavarainen vuonna 2024. Ylijäämäsähköä saataisiin myytyä helposti ulkomaille. Etenkin Saksaan ja myös muiden ongelmallisten Manner-Euroopan maiden sähköntarvetta pystytään auttamaan, kun pohjoismaiset kantaverkkoyhtiöt ovat yhteydessä heidän sähkömarkkinoilleen. Tämä kuitenkin nostaa sähkön hintaa Suomessa. Samalla kun tasaamme hintoja myymällä sähköä ulkomaille, me myös avaamme kanavan kalliimmille hinnoille, sähkölle jota tuodaan ulkomailta kotimarkkinoillemme.

Tilanteesta hyötyy toki myös suomalaiset sähköntuottajat, mutta ei suomalainen kuluttaja.

3 thoughts on “Miksei Nord Pool tasaa sähkönhintoja?”
  1. Sähkön hinta on pikkuasia verrattuna sähkön siirtokuluihin ja veroihin.
    Oma sähkölasku oli 75 euroa AL-veroineenja siirto veroineen 198 euroa.

  2. Eikös sähkön hinta nosteta pörssissä keinottelemalla asetus jonka määräsi EU-asetus joka pakottaa kuluttajille myydyn sähkön määrästä 80% osuuden pörssimyyntiin. Kyse on siis hyvävelijärjestelmän laatimasta laista jolla rahat keinotellaan kansaltamme herrojen pussiin..

  3. Ongelma on ”yleishyödyllisten” laitosten olemassaolo…

    ”Väittely energiakriisistä on huolellinen hintakatoista ja hintavalvonnasta käytävä keskustelu. Republikaanit eivät halua kattoja eikä ohjausta. Useimmat demokraatit haluavat hintasääntelyn kattojen avulla.

    Mutta katsokaa, mistä EI keskustella missään. Lähes ilmaisen energian koko spektri, joka perustuu vuosikymmenien tutkimuksiin jotka jätetään huolellisesti poissa keskustelusta. 

    Eikö tämä ole erittäin tärkeää energiakriisin kannalta?

    Itse asiassa ilmaisten energiajärjestelmien olemassaolo on syy kontrolloituun keskusteluun. 

    Muut järjestelmät ovat tulleet hallitukselle, virastoille tiedoksi ja katoavat sitten näkyvistä.

    Tietävä yleisö kysyisi, miksi nämä eivät ole mukana keskustelussa?” – Yksinkertaista. Koska laitokset tietävät että ne ovat todellisia, ja vain muutaman vuoden kuluttua. 

    Sähkölaitosten ongelma ei ole nykyään energian hinta, vaan se, miten myydä käyttöomaisuutensa (vesivoimalat, voimajohdot jne.) yleisölle.

    Näillä ”arvokkailla” omaisuuksilla on nolla
    arvoa, koska kaikki uudet järjestelmät ovat itsenäisiä yksiköitä, jotka eivät tarvitse kiinteitä laitoksia ja voimajohtoja.

    Jos yleisö on tietoinen yleishyödyllisten laitosten ongelmasta, kyky siirtää omaisuutta valtiolle heikkenee huomattavasti.

    Republikaanien ja demokraattien keskustelu ”korkeista” hinnoista on harhautus. 

    Olennainen kysymys huolellisesti vältettävä on, kuinka kauan kestää näiden uusien järjestelmien saaminen tuotantoon?

    Mitä on tehtävä?

    Jos äänestäjät olisivat edes epämääräisesti tietoisia tästä rehottavasta ja piilotetusta skenaariosta, se voisi pakottaa muutoksen. Tämä ei kuitenkaan ole todennäköinen mahdollisuus. 

    Useimmat ihmiset ovat ”seuraavia” tyyppejä, joilla on rajoitetusti persoonallisuutta ja korkeaa kynnystä virkavirheille.

    Alkukysymys on koulutus.

    Poistaakseen hegeliläisen järjestelmän, joka tukahduttaa yksilön aloitteellisuuden ja kouluttaa lapsia mielettömiksi zombeiksi, palvelemaan valtiota.

    Tarvitsemme paljon vähemmän propagandaa ”koulutukseen” ja yksilöllisempää luovaa etsintää oppimiseen. 

    Sen sijaan että tarvitsemme enemmän rahaa koulutukseen, meidän on osoitettava paljon vähemmän.

    Nykyinen koulutusjärjestelmä ei ole muuta kuin ehdollistamismekanismi. 

    Sillä on vähän tekemistä koulutuksen varsinaisessa merkityksessä, ja paljon tekemistä yksilöiden kontrolloinnin kanssa.

    On todennäköisempää, että äänestyskopin sijaan aika murentaa tämän Yalen ryhmän salaisen voiman, mikään tälläinen hirveys ei voi selviytyä ikuisesti.”

    Anthony Suttonin kirjasta Amerikan hallitsevista suvuista jotka järjestivät konflikteja (America’s Secret Establishment: An Introduction to the Order of Skull & Bones) s.15

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *