Kansanedustaja ja maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen Tiina Elo (Vihreät) kritisoi eilen julkaistua valtioneuvoston turkisasetusta. Asetus ei Elon mukaan täytä perustehtäväänsä eli takaa turkiseläimille eläinten hyvinvointilain edellyttämiä mahdollisuuksia hyvinvointiin.
(Arkistokuva: Tiina elo, kuvalähde: Eduskunta.)
– Uuden turkisasetuksen on sanottu ratkaisevan turkiseläintuotannon ongelmia, mutta lopputulos on, että eläimille kärsimystä tuottava häkkikasvatus saa jatkua, eikä asetus vastaa eläinten hyvinvointilain vaatimuksia, Tiina Elo kritisoi.
– Asetus ei mitenkään vastaa siihen tosiasiaan, että eläinten on mahdotonta voida hyvin ja toteuttaa luontaisia käyttäytymistarpeitaan ahtaissa häkeissä. Eläimille tulee vain vähän lisätilaa ja verkkopohjaiset häkit säilyvät. Useat asiantuntijat pitävät asetuksen vaatimuksia häkkien pinta-alasta ja korkeudesta eläinten hyvinvointilain vastaisina, Elo muistuttaa.
Oikeuskansleri on toistuvasti kyseenalaistanut, täyttääkö asetus lain vaatimukset ja ovatko sen pitkät siirtymäajat perusteltuja.
– Edelleen asetuksessa pisin siirtymäaika on 10 vuotta, mikä on aivan liian pitkä. Kun turkisasetuksen valmistelu aloitettiin jo vuonna 2013 ja eläinten hyvinvointilakikin on ollut voimassa jo yli kaksi vuotta, eivät asetuksen vaatimukset voi tulla kenellekään yllätyksenä, Elo muistuttaa.
Elo kysyi turkistarhauksesta maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahilta kirjallisella kysymyksellä helmikuussa 2025. Ministeri vastasi jo silloin, ettei minkeille vaadita tulevassa asetuksessa uimismahdollisuutta eikä ketuille kaivamismahdollisuutta, koska vaatimukset johtaisivat käytännössä turkistuotannon loppumiseen.
– Jos lain vaatimuksia ei voi täyttää ilman, että elinkeino loppuu, vika ei ole laissa. Nyt on vihdoin aika tunnustaa tosiasiat: turkistuotanto on räikeässä ristiriidassa eläinten hyvinvoinnin kanssa, ja nyt viimeistään on aika ajaa koko ala hallitusti alas, Elo toteaa.
Elon mukaan ratkaisun paikka on nyt eduskunnassa, jossa on käsittelyssä yli 100 000 kannatusilmoitusta kerännyt Turkistarhaus historiaan -kansalaisaloite. Aloitteessa esitetään turkistarhauksen lopettamista kohtuullisella siirtymäajalla siten, että alan harjoittamisesta luopuville tarhaajille luodaan luopumistukijärjestelmä. ![]()

