Yhdysvaltain ja Israelin hyökkäys Iraniin on kestänyt jo lähes puoli vuotta, ilman että näkyvissä olisi kestävää ratkaisua. Presidentti Trumpin hallinto on joutunut toteamaan, että hyökkäykseen johtaneet laskelmat ovat osoittautuneet vääriksi, mutta myöskään voimakkaammat iskut tuskin tuottaisivat toivottua tulosta.
Lisäksi Yhdysvaltain ilmatorjuntaohjusten varastot ovat pahasti kutistuneet, mikä on huono uutinen niin Yhdysvalloille itselleen kuin sen liittolaisille Lähi-idässä – ja Ukrainassa. Kun sotilaalliset lisäpanostuksen eivät näytä tarjoavan ulospääsyä, saattaa olla että Washingtonissa huomio kiinnittyy entistä voimakkaammin Iranin vastaisen taloudellisen aseen käyttöön.
Iran puolestaan on kärsinyt pahasti pommituksissa, mikä on johtanut suuriin humanitäärisiin ja taloudellisiin menetyksiin. Toisaalta Iranin hallinto on osoittanut istuvansa vahvasti satulassa. Hormuzin salmen kontrolli on antanut sille uuden. voimakkaan aseen, jonka avulla maa pystyy painostamaan niin Yhdysvaltoja kuin sen liittolaisia Persianlahdella, sekä koko maailmantaloutta, ennen kaikkea Aasian maita, jotka ovat eniten riippuvaisia Gulfin alueen energiasta.
Iranin siviilijohdon toimintavapaus kaventunut
Viimeaikaiset uutiset Iranista näyttäisivät osoittavan, että Vallankumouskaartin tiukemman linjan voimat ovat vahvistaneet otettaan, mikä merkinnee neuvotteluista vastuussa olleiden poliittisen siivenedustajien, kuten presidentti Pezeshkianin, ulkoministeri Aragchin ja myös parlamentin puhemies Qalibafin, toimivapauden kaventumista.
Iran näyttää varautuvan pidempiaikaiseen konfliktiin, jossa keskeisellä sijalla on estää maan taloudellinen luhistuminen mukauttamalla yhteiskunta eräänlaiseen ”eloonjäämistalouteen”.
Toisaalta Iranissakin hyvin tiedetään, että tuudittautuminen yksinomaan Hormuzin salmen kontrollin tarjoamaan kiristysruuviin voi olla vain väliaikainen valttikortti. Ennen pitkää on odotettavissa, että alueen maat pyrkivät etsimään muita, turvallisempia ratkaisuja energiansa toimittamiseksi maailmanmarkkinoille. Jokikin etsii uuden uoman, kun sen juoksu jossain estyy.
Israel tähtää sotilaalliseen hegemoniaan koko Lähi-idässä
Edessä saattaa siis olla pidempiaikainen pattitilanne. Alueen maat ymmärtävät kuitenkin, että niiden tulee jatkossakin tulla toimeen Iranin kanssa. Lisäksi Israelin aggressiivinen sotapolitiikka, joka tähtää sotilaalliseen hegemoniaan koko Lähi-idässä, aiheuttaa yhä suurempaa huolta tilanteessa, jossa Yhdysvaltain kyky tai halu suojella arabiliittolaisiaan on osoittautunut varsin vajavaiseksi.
Sota onkin saanut alueen maat pohtimaan paitsi keinoja oman puolustuksensa välittömäksi turvaamiseksi, mös pidempiaikaisia ratkaisuja. Alueen johtava arabimaa Saudi-Arabia on eri yhteyksissä nostanut esiin ajatuksen ETYKin tyyppisen prosessin aloittamisesta Lähi-idässä.
”Lähi-itä tarvitsee oman Helsingin asiakirjan”
Lieneekö tämä ollut yksi ponnin siihen, että presidentti Alexander Stubb, yhdessä saksalaisen virkaveljensä Frank-Walter Steinmeierin kanssa julkaisi Financial Times -lehdessä 20.7.26 merkittävän aloitteen, jonka otsikkona oli ”Lähi-itä tarvitsee oman Helsingin asiakirjan”.
Sen mukaan nykyiset ja sinänsä tärkeät välitystoimet eivät riitä, vaan tarvitaan laajempaa, koko aluetta koskevaa poliittista prosessia. Ja mikä merkittävää, presidentit katsoivat, että tällainen tulisi aloittaa ilman ennakkoehtoja.
Aloite tuli vain pari viikkoa NATO:n Ankarassa pitämän huippukokouksen jälkeen. Sen loppulausumassa viitataan myös Persianlahden tilanteeseen vaatimalla, ettei Iranin tule hankkia ydinasetta, ja että sen tulee sallia merenkulun vapaus Hormuzin salmessa.
Tämä viittaus Lähi-idän tilanteeseen osoittaa, että NATO:ssa seurataan tarkasti lähialueen kehitystä, vaikka pääsihteeri Rutte toki korostikin, ettei Persianlahti kuulu Naton toimialueeseen.
Ajatuksena lienee, että isäntamaa Turkki toimii Naton ”lähikontaktina” näissä asioissa. Siihen maalla on niin kyky kuin kiinnostus. Selvää on, että Länsi-Aasian turvallisuus on nivoutumassa entistä tiiviimmin Nato-alueen intresseihin.
Ei kestänytkään kauaa, ennen kuin saatiin jo jonkin aikaa odotettuja uutisia: Saudi-Arabia, Pakistan ja Turkki solmivat 7.8. 26 kolmikantaisen puolustussopimuksen Mekassa. Sen ytimenä on sitoumus, että hyökkäys yhtä osapuolta vastaan on samalla hyökkäys muita sopimuspuolia vastaan – toisin sanoen, se muistuttaa Naton 5. artiklaa. Taustalla oli jo hieman aiemmin solmittu Saudi-Arabian ja Pakistanin puolustussopimus.
Tavoitteena on laajentaa yhteistyötä muillekin aloille. Turkin ulkoministerin mukaan sopimuksen puitteissa tullaan perustamaan yhteinen ministerikomitea ja saudeihin sijoittuva sihteeristö.
Kolmiliitto, johon Egyptin arvellaan liittyvän, on merkittävä uusi kehityspiirre. Saudi-Arabia on Persianlahden ja koko Lähi-idän johtava maa, joka näin pyrkii suojaamaan haavoittuneeksi osoittautunutta asemaansa.
Liittosuhde Pakistanin kanssa on luonteva, sillä maiden suhteet ovat pitkään olleet tiiviit. Islamin pyhien paikkojen isäntamaan Saudi-Arabien vaikutusvalta Pakistanissa on ollut vahva. Saudit rahoittivat aikoinaan tuhansia kouluja Pakistanissa, lähellä Afganistanin rajaa. Niistä tuli keskeisiä rekrytointikeskuksia Afganistanin islamisteille.
Lisäksi valtaosa Pakistanin armeijan sotilasmoskeijoista on ollut tiiviissä yhteydessä saudeihin, mitä kautta saudien vaikutus myös maata pitkälti dominoivaan armeijaa on ollut merkittävä. Ja mikä merkittävää, Pakistan on islamilaisen maailman ainoa ydinasevalta.
Turkki puolestaan tuo liittosuhteeseen uuden ulottuvuuden – se on Naton jäsen ja vahva sotilaallinen voima. Turkin ominaispaino on vahvasti kasvanut maan tukemien jihadistien kaadettua presidentti Assadin hallinnon Syyriassa. Turkki on ilmaissut suuren mielenkiintonsa myös Libanonia kohtaan.
Uudelle tilanteen kehitykselle on kuvaavaa, että Saudi-Arabia, jota Yhdysvallat on eri tavoin pyrkinyt painostamaan suhteiden normalisoimiseen Israelin kanssa, on sen sijaan valinnut kumppanikseen Turkin, joka Israelissa on viime aikoina nähty Iranin ohella uutena päävihollisena Lähi-idässä.
Kolmikannan jokaisella osapuolella on omat syyntä tiivistää yhteistyötä. Saudi-Arabialle se merkitsee aiemmin lähes kokonaan Yhdysvaltoihin nojanneen turvallisuusyhteistyön laajentamista. Pakistanin johdolla lienee ajatuksissa paitsi läheisen muslimiliittolaisensa Saudi-Arabian tukeminen, myös arkkivihollisensa Intian vaikutusvallan rajaaminen.
Intia on viime vuosina tiivistänyt yhteistyötään niin Arabiemiraattien kuin Israelin kanssa. Näiden kolmen maan ympärille onkin rakentumassa kilpaileva liittosuhde, jossa mukana ovat lisäksi mm. Kreikka ja Kypros. – jälkimmäiset erityisesti rajoittaakseen Turkin vaikutusvaltaa itäisellä Välimerelle.
Taustalla on myös pidempiaikainen ja syvenevä Emiraattien ja Saudi-Arabian kilpailu Persianlahden taloudellisesta herruudesta sekä maiden ristiriitaiset näkemykset koskien lähialuepolitiikkaa, kuten Jemeni, Sudania ja Somaliaa, Tästä ristiriidasta, joka tullee ajan myötä voimistamaan, enemmän toisessa yhteydessä.
Jotkut tarkkailijat ovat nähneet Mekan sopimuksen pääosoitteen olevan Teheranissa, suuntautuvan Iranin muodostaman uhkan torjumiseen. Sopimusvallat ovat luonnollisesti kiistäneet tämän tulkinnan. Myöskään Iranissa ei, ainakaan julkisesti, näytetä oltavan erityisen huolissaan.
Iranin ”strateginen yksinäisyys”
Iranin suhteiden niin Pakistaniin kuin Turkkin katsotaan olevan niin vahvat, ettei niiden arvella ryhtyvän sotatoimiin Irania vastaan.
Mekan sopimus korostaa kuitenkin Iranin tuntemaa kroonista ”strategista yksinäisyyttä”. Sen ympäristössä ovat ydinasevallat Intia ja Pakistan sekä Israel, Turkki on Naton jäsen ja Persianlahden mailla on omat puolustussopimuksensa maailman vahvimman sotilasmahdin Yhdysvaltain kanssa.
Iranilla ei ole puolustussopimusta yhdenkään maan kanssa, sen on tultava toimeen omillaan. Tässä suhteessa tilanne on varsin erilainen kuin Iranin shaahin aikana, jolloin maa oli Yhdysvaltain keskeinen liittolainen ja Bagdadin sopimuksen/CENTO:n jäsen.
Suomalaiselta ja eurooppalaiselta kannalta katsoen suurin potentiaalinen huoli saattaisi liittyä pahimpaan skenaarioon. Mikäli tilanne kärjistyisi Iranin ja Saudi-Arabian avoimeen sotilaalliseen yhteenottoon, se saattaisi vetää mukaan niin Pakistanin kuin ennen kaikkea Turkin.
Tämä puolestaan saattaisi johtaa Iranin sotatoimiin Turkkia – Nato-liittolaistamme – vastaan. Tällaisessa tilanteessa Turkki saattaisi edellyttää Naton 5. artiklan aktivoimista,. mikä olisi Suomen ja muiden Euroopan kannalta erittäin ongelmallinen vaihtoehto. Kannaltamme on paljon suotuisampaa edistää Stubbin ja Steinmeierin esittämää tietä, luottamuksen lisäämistä ja kestävää yhteistä turvallisuusarkkitehtuuria Lähi-idässä.
Sivuhuomiona voisi todeta, että meidänkin kannaltamme on tärkeää seurata Persianlahden ja Länsi-Aasian tilannetta huolellisesti, jottemme joudu yllätetyksi. Olisiko myös syytä uudellaan harkita, onko viisasta lakkauttaa kuluvan vuoden lopulla suurlähetystömme Pakistanissa, maailman viidenneksi väkirikkaimmassa ydinasevaltiossa?
Lähi-idän alueen turvallisuus oli aiemmin pääosin ulkoistettu Yhdysvalloille
Mekan kolmikantasopimuksen nähdään kytkevän yhteen kaksi keskenään ristiriitaiselta näyttävää kehityspiirrettä. Toisaalta se vahvistaa Lähi-idän alueen maiden omaa roolia ja painoarvoa turvallisuutensa takaamisessa – joka aiemmin oli pääosin ulkoistettu erityisesti Yhdysvalloille.
Toisaalta se vastaa myös Yhdysvaltain johdon vaatimusta siitä, että liittolaismaat – paitsi Euroopassa, myös Lähi-idässä ja Aasiassa – ottavat enemmän vastuuta omasta turvallisuudestaan, vahvistamalla omaa pelotettaan.
Kaikilla Mekan sopimuspuolilla on omat kipupisteensä ja painopisteensä. Saudi-Arabian kannalta erityinen huoli kohdistuu Jemeniin ja Ansarullahin – houthien – toimintaan, joka uhkaa myös maan energinvientiä. Turkin intressit liittyvät paitsi kurdien vaikutusvallan rajaamiseen ja asemiensa voimistamiseen Syyriassa ja Levantissa laajemminkin, myös Israelin vaikutusvallan rajaamiseen. Ja kuten aiemmin todettu, Pakistanin politiikkaa ohjaa pitkälti suhde kilpailijaansa Intiaan.
Tiedustelutietojen jakaminen on yksi tärkeä käytännön yhteistyömuoto, vaikkakaan Turkki ei kaikkea Nato-tietoa voikaan edelleen jakaa.
Mekan sopimus – ja sen liikkeelle sysäämä kehitys, joka johtanee lisäaskeliin myös Intian-Israelin ja Emiraattien puolelta – on vasta alkua kehitykselle, jonka lopputulemaa on vielä vaikea arvioida. Siihen vaikuttaa olennaisesti, miten meneillään oleva sota Irania vastaan tulee kehittymään. Paljon riippuu myös Yhdysvaltain tulevasta politiikasta, niin liittyen suhteisiinsa Israeliin kuin Persianlahden maihin.
Olisi enemmän kuin toivottavaa, että alueen toimijat vihdoin tunnustaisivat, etteivät aseet voi johtaa vakauteen ja turvallisuuteen, jota kaikki maat tarvitsisivat polttavien sisäisten ongelmiensa ratkaisemiseksi. Persianlahdella ja koko Lähi-idässäkin turvallisuus on jakamaton.
Mikko Lohikoski
Muita uutisia:
16.08. 2026:
Yhdysvallat ja Iran ovat keskustelleet Irakin Kurdistanin presidentin välityksellä
11.08. 2026:
09.08. 2026:
08.08. 2026:
04.08. 2026: