Kulttuurirelativismi’, -siis käsitys että kaikki kulttuurit ovat samanarvoisia- on vallitseva, ja miltei ainoa sallittu. Tästä seuraa mm. optimismia sen suhteen, voivatko erilaisen taustan omaavat ihmiset sopeutua elämään keskenään, -ja erityisesti kehitysmaalaiset sopeutua teollisuusmaiden käytöskulttuuriin. Tarkastelemme, -esimerkin valossa.

Emme ole voineet tarkistaa videon tapahtumia, mutta klipissä näkyvät asiat vastaavat muiden lähteiden tietoja oloista läntisessä Afrikassa.

Videon katsominen ei sovi kaikille!

-Emmekä varoittele turhaan.

Jos katsot, varmistathan etteivät perheen pienimmät ole kuvaruudun ääressä. No sitten: -Omalla vastuulla!

Videon henkilöt ovat jonkin venäläisillä rynnäkkökivääreillä aseistetun ryhmän sotureita, -tarkempaa paikannusta meillä ei ole. Ehkä ’Blackbirdgoup’ voisi geopaikantaa avoimista lähteistä, missä nämä gastronomit ruokailivat.

Pekka Kemppainen

P.S.

’Kasvissyönti on vaihtoehto.’

Luettavaa:

Muita uutisia:

15.04. 2026:

SDP:n Mäkynen vihjailee valtion ruokakaupoilla – PS:n Vigelius naljailee: ”Neuvostoliitossa se tarkoitti tyhjiä hyllyjä ja pulaa kaikesta”

14.10. 2025:

Perussuomalaiset kansanedustajat Milan Jaffin nälkäilystä: ’Kotiinpaluun aika”

03.12. 2024:

Mikko Paunio: Maailman Talousfoorumin ravitsemussuositukset Suomeen – ”Lopulta data tunnusti”

218.02. 2025:

Perussuomalaiset korostavat Suomen omista eduista huolehtimista, -kehitysapu ei ratkaise kehitysmaiden ongelmia

28.08. 2025:

Maahanmuuttajien tekemien raiskausten määrä ja suhteellinen osuus seksuaalirikoksissa on kasvanut valtavaksi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *