Eduskunta käsitteli tänään tänään keskiviikkona hallituksen eduskunnalle antamaa ”Maaseutupoliittista” ohjelmaa.

(Kuva: Eduskunta 11.03. 2026, ministeri Sari Essayahin avauspuheenvuoro Maaseutupoliittisen ohjelman käsittelyssä.)

’Jumala maaseudun loi, -ihminen kaupungin’

Kovin kerkeästi on myös Suomessa ihminen kaupunkia luonut, kun vielä sodan loputtua 1945 maaseudun töissä oli 50 %:a suomalaisista, ja ”sotakorvauksina” veteraaneille jaettiin viljelysmaata ja vähän metsää päälle. Voi sanoa, että seurannut 1950 -luku oli ”maaseudun
vuosikymmen.

Sitten viljeltiin maata, poistettiin lehmiä ja kanat tuottivat ennätyksellisesti. Maksettiin ”pinta-ala lisiä” eli maaseutuun panostettiin, ja se näkyi. Näkyi niin, että sodan ajan osittaisesta puutteesta seurasi hurja ylituotanto: Oli voivuorta, munavuorta, viljavuorta ja Herra Ties mitä liikaa.

Koitti 1960-luku, ja oli pakko tehdä 180 asteen käännös, -ja niin tehtiin- mutta vasta 1969, jolloin säädettiin ”pellonvarauslaki”, eli pistettiin suuri osa pelloista ”pakettiin”. Tuo toimi oli oikea, mutta kymmenen vuotta myöhässä.

Yhden laiseksi sosialismiksi nimetty toimi tarkoitti tilojen, tuhansien, kymmenien tuhansien tilojen kuolemaa. Osa niistä oli jo alun alkaenkin ”kylmiä tiloja”, eli ylläpito maksoi enemmän kuin antoi. Monet viljelijä-/karjankasvattajaperheet velkaantuivat.

Noiden aikojen muistoina on pitkin Suomen kyliä laudat rintamamiestalojen ikkunoissa, sadattuhannet muuttivat Ruotsiin ja muuallekin, esimerkiksi Australiaan. -Kauemmaksi ei päässyt.

Sisäinen muuttoliike antoi Suomelle älyllistä voima

Tämä siksi, että 60-luvun puolivälistä aina 70-luvun puoliväliin yli puolet tuolloisista suomalaisista muutti toiselle paikkakunnalle, -ainakin yli seuraavaan pitäjään. Eli, kun oli pakko jättää kotitalo Sallaan lahomaan pystyyn, ei muutettu Pelkosenniemelle, Savukoskelle, eikä edes Kemijärvelle, vaan lähdettiin ainakin Ouluun, Tampereelle tai Helsinkiin. Kun näissä sitten pariuduttiin ei kumppani ollut naapurin tyttö tai serkku vaan joku ”etelän herkku”.

Tämä joukkoliike yhden kansan osalta oli suhteessa laajin, sitten 700-luvulla Keski-Euroopassa tapahtuneen kansainvaellusten ajan.

Ja onhan se selvää, että siinä geenitkin saa kyytiä, kun yli 2,5 miljoona toisilleen kaikin puolin vierasta ihmistä antaa niille vauhtia. Vuonna 1970 Suomen asukasluku oli 4,6 miljoonaa, nyt meitä on miljoona enemmän.

Maaseudulla asuu enää noin 900 000 ihmistä, eli kaupungeissa on väestöstä aivan kohta nykyisellä kaupungistumisen tahdilla liki viisi miljoonaa.

Tilastotieto:

Koska Suomen kokonaisväkiluku ylitti 5,6 miljoonaa, -vuoden 2025 alussa noin 5,62 miljoonaa- todellinen kaupungeissa asuvien määrä on lähempänä 4,8 miljoonaa.

Tuottajien määrä laskee kuin lehmän häntä

Viimeistään tämän vuoden loppuun mennessä maataloustuottajia on noin 38 000, eli vain noin 3 %:a ammatissa toimivasta väestöstä.

Maaseudun elinvoiman kannalta tilanne on suorastaan hälyttävä.

Vihreät haluavat tieten tahtoisesti tuhota maaseudun elinkeinot

Helsingissä tuo joukko onnistui kaupunginvaltuustossa saamaan muiden vasemmistopuolueiden ja joidenkin ultra liberaalien kokoomuslaisten tuella päätöksen, jolla puolitetaan maidon tarjoaminen ja lihan tilaaminen esimerkiksi kouluihin, hoitokoteihin ja kaupungin järjestämiin tilaisuuksiin. -Tosin viinaahan niissä on tähänkin asti tarjottu.

Espoossa yritettiin samaa, mutta Vihreät toivat valtuustolle tahallaan valheelliset laskelmat, ja päätös kokouksessa osa demareista loukkaantui valehtelusta- Vihreiden maaseudun kimppuun käyminen ajoi siellä karille

On kohtuu varmaa, että Vihreät yrittävät Helsingissä onnekasta temppuaan myös muualla maassa.

Jos tuo avoin hyökkäys onnistuu, niin se tarkoittaa ainakin tuhansien tilojen kaatumista, elintarviketyöläisten työttömyyttä, rekkakuskeilta loppuu ajot, ruuan parissa työskenteleviltä virkamiehiltä ja tutkijoilta materiaali.

Lisäksi Vihreät vaativat metsäteollisuuden alasajoa, eli hakkuiden huomattavaa vähentämistä, ja tämän päälle vaatimuksena on myös ”ennallistaminen” ja luonnonmetsien määrän kasvattaminen. Suomen valtavista metsävaroista jo 12 %:a on suojeltu.

Suomessa on metsiä noin 23 miljoonaa hehtaaria metsiä, -siis liki kolme miljoonaa hehtaaria on suojeltu_ Siis 30 000 neliökilometriä. Nämä Vihreiden rakastamat ryteiköt eivät ole hiilinieluja, vaan päin vastoin. Joskus tuntuu siltä, että Vihreät eivät oikeasti välitä luonnosta vähääkään, vaan haluavat vain tehdä kiusaa ja erityisesti maaseudun asukkaille.

Tähän voisi sanoa erään stadilaisen bussikuskin sanoin-kun oli kuunnellut muuatta vihreää matkustajaa, ”niin mitäpä ne luonnonsuojelusta ymmärtäisivät, -ikänsä maalla asuneet ihmiset”.

Seppo Huhta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *