Opintotuki aikamme tyhjänpäiväisin turhake

Suomalaiset opiskelijat ovat ottaneet velkaa opiskeluun Mikael Acricolasta ja Elias Lönnrotista Sauli Niinistöön, ja suuri osa ottaa vieläkin. Niin minäkin aikoinaan, ja silloin piti ottaa lainaa myös lasta varten, koska ei ollut mitään tukia.

Miksi Sinun mukamas pitäisi välttyä lainanotolta. Miksi minun ja Sinun töissä olevien ikätovereidesi pitäisi maksaa Sinun opiskelusi?

Ei tietenkään miksikään! Ja siksi hallitus, ja jokainen hallitus -paitsi Marinin- on sen verran vastuullinen ollut, että on Suomen tilanteen laittanut ykköseksi -toiset onnistuneet paremmin, toiset huonommin.  Viime aikoina puhtaimmat paperit sai Sipilän sakki.

Niin, vallankin kun te opiskelijat saatte, -ja me saimme- halpaa lainaa. Ja jos ei hallitus pidä Isänmaata ykkösenä, niin kohta ei ole Sinullakaan paikkaa missä opiskella.

Vaikutat fiksulta naiselta, eli varmasti halutessasi kykenet ajattelemaan konaisvaltaisesti, ja käsittämään että Suomi neito on korviaan myöten veloissa, ja jotta ”mekko” kuivuu, -eikä helmat enää veloista ”vety”- niin jos emme kovinkaan moni kykene enempää valtiota auttamaan, -verotaakka on jo nyt monille liikaa- niin voimme ainakin jättää vaatimatta vähäksi aikaa.

Peruspointti on tuki: Mikä ihmeen tukipakko? -eivät tuet ole 11. käsky, eivät luonnonlaki.

Tuet ovat rahaa jota ruvettiin -ja piru vie lainaksi- jakamaan opiskelijoille, -kun kerran luottoa saatiin. Nyt ollaan senkin kanssa ”jännän äärellä” (tyhmä sanonta mutta jotensakin sopii tilanteeseen) siis, että saako Suomen valtio enää lainaa ja saako se sitä millään järjellisellä korolla keltään?

Me olemme jo EU:n tarkkiksella. Tosin noille Brysselin ”höpönassuille” en anna mitään arvoa, mutta kun ollaan mukana, niin jopa EU:n sääntöjä on noudatettava.

Puolustusmenot kasvavat ja Vihreätkin haluavat naiset palvelukseen. 30 000-40000 tuhannen uuden sotilaan varustaminen, kouluttaminen ja ruokkiminen, -sekin maksaa meinaan. Eli aivan oikeasti opintotuki ei ole tällä loppuvuosikymmenellä, eikä sen pidä olla vastuullisten nuorten aikuistenkaan suurin huoli, ei läheskään.

Sitä paitsi toimeentulotuki pitää hengissä, ellei sitä ole luku-, kirjoitus-, kieli-, ammatti- ja tapataidottomien mieslaumojen toimesta jo kuiviin imetty.

Olette sisukkaita suomalaisia nuoria, kyllä te tästä selviätte ja on mahdollista, että pahempaa on vielä tulossa mutta te selviätte siitäkin. Meidän sukupolvemme ei joutunut sotaan, mutta teidän isovanhempienne kyllä, ja samaa verta olette tekin. ”Opintotuki”, -voiko tässä kiihtyvässä ajan myrskyssä enää tyhjänpäiväisempää huolehdittavaa olla? Ei !!

Seppo Huhta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *