Eduskunnan perustuslakivaliokunnan yksimielinen lausunto apteekkitalouden uudistusta ja lääkesäästöjen toimeenpanoa koskevasta lainsäädännöstä valmistui tiistaina.

(Arkistokuva.)

Mahdollisuus kannattavan liiketoiminnan harjoittamiseen apteekeille

Perustuslakivaliokunnan lausunto apteekkitalouden uudistusta ja lääkesäästöjen toimeenpanoa koskevasta lainsäädännöstä on valmistunut. Perustuslakivaliokunta edellyttää, että sosiaali- ja terveysvaliokunnan on muutettava apteekkitoimintaa koskevaa lainsäädäntöä siten, että se tuottaa mahdollisuudet kannattavan liiketoiminnan harjoittamiseen myös niille apteekeille, joille nyt ehdotettu sääntely parhaan käytettävissä olevan tiedon valossa merkitsisi toiminnan muuttumista kannattamattomaksi.

Tämä on edellytyksenä sille, että lakiehdotukset voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Lausunto on yksimielinen.

Apteekkiverolakia ehdotetaan hallituksen esityksessä muutettavaksi siten, että apteekkiveron peruste on jatkossa verovelvollisen apteekkitoimipisteiden yhteenlaskettu lääkemyynnin voittomarginaali ilman arvonlisäveron osuutta.

Esityksessä ehdotettuun kokonaisuuteen sisältyy lisäksi ehdotus lääketaksasta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamiseksi siten, että reseptilääkkeiden lääketaksaa leikattaisiin tasaisesti kaikissa lääkkeiden yhtenäiseen tukkuhintaan perustuvissa taksaluokissa.

Tappiollisia apteekkeja vuosina 2023—2024 21 kappaletta.

Hallituksen esityksen mukaan ennen ehdotettuja muutoksia laskennallisesti tappiollisia apteekkeja on ollut vuosina 2023—2024 yhteensä 21 kappaletta.

Ehdotettujen muutosten myötä arvioidaan, että laskennallisesti tappiolliseksi muuttuisi 24 uutta apteekkia.

Perustuslakivaliokunnan mielestä on sinänsä selvää, että apteekkitoiminnan kaltaisella vahvasti säännellyllä toimialalla toiminnan harjoittajat joutuvat ottamaan huomioon sen, että lainsäätäjä voi tehdä muutoksia, joilla on vaikutusta myös elinkeinotoiminnan kannattavuuteen. Tästä huolimatta järjestelmän äkilliset ja poikkeukselliset muutokset voivat olla ongelmallisia luvanhaltijan perusteltujen odotusten suojan näkökulmasta.

Valiokunnan mielestä asian arvioinnin kannalta merkityksellistä on myös se, että apteekkitoiminnan vahvasti säännelty luonne merkitsee samalla apteekeille rajallisia mahdollisuuksia sopeuttaa toimintaa muutostilanteissa.

Ehdotettu sääntelykokonaisuus ongelmallinen

Perustuslakivaliokunnan mielestä ehdotettu sääntelykokonaisuus muodostuu nyt käsillä olevassa erityisessä sääntely-yhteydessä valtiosääntöoikeudellisesti ongelmalliseksi omaisuudensuojan ja elinkeinovapauden kannalta siltä osin kuin ehdotetut lääketaksan muutokset yhdessä apteekkiveron kanssa johtavat siihen, että apteekkitoiminta muodostuu sitä nykyisin apteekkiluvan perusteella harjoittavien kannalta taloudellisesti kannattamattomaksi ja useiden apteekkien osalta selvästi tappiolliseksi.

Perustuslakivaliokunta pitää selvänä, ettei elinkeinovapautta turvaa mahdollisuus luopua harjoittamasta elinkeinoa.

Valtioneuvoston on myös syytä seurata sääntelyn vaikutuksia perustuslain 19 §:n 3 momentin ja erityisesti apteekkipalveluiden saatavuuden kannalta.

(Uutispeili ei ole muokannut artikkelin sisältöä.)

Luettavaa:

2 thoughts on “Perustuslakivaliokunta lausui pahasti apteekkitalouden uudistuksesta”
  1. suomessa on kaksi suurinta prosentuaallisesti suurinta ryhmää mitkä tekee valtavia voittoja ne ovat 30% sekä apteekit ja autonkatsatus siinäpä on jännä juttu apteekit itkee ja auton katsastuksen valtion irtautumisesta piti tulla halpa vi katin kontitt taas suomalaisia kusetettiin kten aina omat poliitikot kusettaa omaa kansaansa kioitos arkadianmäelle ihanasta kansalaisten kusettamisesta

Vastaa käyttäjälle Apteekkeja hyödynnettävä enemmän terveyspalveluiden turvaamisessa ja tehostamisessa, sanoo Oras Tynkkynen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *