SDP valitti eduskunnan kyselytunnilla tuulivoimaloille suunnitelluista ”turvaetäisyyksiä”.

(Kuvalähde: Eduskunta, 13.11. 2025.)

Tiukennukset etäisyyksiin tarkoittavat sitä, että maisemat pysyvät maisemina, ja että tuulivoimaloista lähtevä kova ääni, joka ymmärrettävästi haittaa paikallisten elämää. vaimennettaisiin mahdollisimman alhaiseksi. SDP:n mielestä nuo ovat pieniä haittoja siihen nähden, että tuulivoimaa voidaan lisätä tuntuvasti.

Ympäristöministeri Sari Multala (Kokoomus) vastasi, että hallitus ei missään nimessä halua haitata investointeja, mutta turvaetäisyyksiin hän ei ottanut kantaa. Turvaeäisyyskysymys onkin Perussuomalaisten esiinnostama asia, mutta heidän ministereistään ei kysymykseen kukaan vastannut. Koska sitä ei yhdeltäkään heistä kysytty. Ilmeisesti oli kysyjän tarkoituksena saada Multala moittimaan hallituskumppania.

Keskusta kiisti yritysverotuksen tuntuvan keventämisen hyödyt

Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen väitti, että myöskään tutkijoiden tai ja muiden asiantuntijoiden mukaan matala yhteisövero ei todellakaan ole paras kasvun moottori.

Pääministeri Petteri Orpo (Kokoomus) puolestaan vakuutti, että hallituksella on vankka näkemys ensinnäkin siitä, että matalampaan yhteisöveroon on mentävä, koska se mahdollistaa yritysten rohkeamman investointihalukkuuden. Orpo puolusti myös sitä, että parempituloisten verotusta kevennetään, koska he maksavat ylivoimaisesti suurimman osa veroista.

Tämä kieltämättä näkyi eilen julkaistuissa suomalaisten verotuloissa, joiden perusteella 15 %:a tavalla tai toisella rikastuneista maksaa veroista 60 %:a.

Virossa yritysverokysymys on ratkaistu niin, että yrityksen voitosta veroja maksetaan muusta paitsi sen tekemistä investoinneista. Ajoittain tämä malli on ollut myös eduskunnassa keskustelussa, ja Orpon hallitus sitä kuulemma tutkii, mutta ”hitaita ovat herrojen kiireet”, sillä niin liike-elämän kuin politiikkojenkin tajuntaan asian nosti suomalainen, mallin kehittäjä rakennus- ja logistiikka-alan yrittäjä Ahti Hanhirova vuonna 1972, ja siis vieläkin yli 50 vuotta myöhemmin -Virossa varsin tehokkaasti toiminut- verotussysteemi on ”vaiheessa” Suomessa.

Keskusta varoitteli viljelijäkapinasta

Somerolla järjestettiin pari kuukautta sitten viljelijöiden kokous, jossa paikalla olleiden kansanedustajien mukaan tunnelma oli vihainen, sillä kauppa vie vain yhä enemmän viljelijän työn tuloksista. Paikalla oli yli 800 viljelijää.

Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (KD) yhtyi keskustalaisten ja viljelijöiden huoleen: Hän mm. kertoi, että samaan aikaan, kun tuki viljelijöille on kohonnut 3 %:a, niin viimeisen yhdeksän vuoden aikana viljanhinta on pudonnut 19 %:a. -Tämä on sikälikin Essayahin mielestä hieman outoa, että kuitenkin viimeiset kahdeksan (8) maatalousministeriä ovat olleet keskustalaisia.

Mitä taas kauppaan tulee, eli lähinnä K-kaupan ja S-ryhmän maksamiin surkeina pidettyihin korvauksiin, niin kummastuttavaa on, ,että varsinkin maakuntien Osuuskauppojen päättäjäporras -eli edustajistot, hallintoneuvostot ja hallitukset- ovat keskustalaisten miehittämiä, -suurelta osin. On siis perusteltua kysyä miksi Keskusta ei pidä peruskannattajakuntansa puolia?

Yleisesti ottaen ”kaamosväsymys” näytti vaivaavan tämän viikon kyselytuntia, Se ei ”lähtenyt lentoon” oikein missään vaiheessa. -Ehkä sitten taas ensi viikolla.

Seppo Huhta

2 thoughts on “Tuulivoimaloiden turvaetäisyydet haittaavat siirtymistä puhtaaseen energiaan”
  1. Tuulivoima muka puhdasta? Se on liannut paikkoja enen kuin tuottaa sähköä ja senkin se tuottaa vaarantaen lintuja ja maisemia, ja tuottaa kallista sähköä. Sitten kun tuulimylly väsyy, se tuottaa muoviromua, jolla ei ole uusiutuvaa käyttöä.

  2. Se on hyvä ettei tuulivoimaloita tule yhtään lisää. Niiden vuoksi Suomen kantaverkko on ollut vähällä kaatua monta kertaa. Ja niiden sekä aurinkopaneelien vuoksi se tulee kaatumaan. Nyt kun meillä ei ole enää Imatran yhteyttä Venäjän kantaverkkoon.

    Niinkuin todettua, 15% on se määrä joka voidaan tuottaa kantaverkkoon ilman ongelmia. Sen jälkeen kantaverkon taajuus alka heittelehtiä ja jos varoke-erottimet avautuvat, niin liian suuri muutos energiantuotossa kaataa verkon. Voimaloiden generaattoreiden massa toimii taajuutta tasaavana voimana. Ja kun se puuttuu niin elektroniikan hakkurit toimivat ohjelmoidusti.

    ”Vihreä enegia” onkin paljon helpommin haavoittuvaa kuin ymmärretään.

Vastaa käyttäjälle Puolueeton Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *