Opettajataustainen kansanedustaja Sara Seppänen kirjoittaa koulujen turvallisuustilanteesta.
(Arkistokuva: Kuvalähde: Eduskunta 07.10. 2025.)
Suomen kouluissa kytee vakava ja kasvava sisäisen turvallisuuden ongelma, joka liittyy maahanmuuton vaikutuksiin opetukseen ja yhteiskunnan eheydelle. Rehtoreilta ja poliisilta saadun tiedon perusteella tilanne on hälyttävä.
Meillä on Suomessa syntyneitä toisen polven maahanmuuttajia, jotka eivät osaa suomen kieltä. Vanhempien kielitaito ei kehity, eikä myöskään lasten. Tämä johtaa siihen, että lapset eivät kykene jatkamaan toisen asteen opintoihin peruskoulun jälkeen. Tämä ei ole vain yksilön tragedia – se on yhteiskunnallinen kriisi.
’Kulttuurierot aiheuttavat konflikteja’
On oppilaita, jotka eivät koe olevansa osa suomalaista yhteiskuntaa, vaan identifioituvat lähtömaansa kansalaisiksi. Tämä heikentää yhteisöllisyyttä ja kasvattaa luottamuspulaa kouluissa.
Joissain kouluissa vieraskielisten osuus on jopa 60 %. Kulttuurierot aiheuttavat konflikteja, ja S2-opetuksen tarve kasvaa räjähdysmäisesti. Tämä vaatii valtavia resursseja – suomalaisten veronmaksajien rahaa.
Koulujen toimintakulttuuriin on saatava selkeät arvot, ohjeet ja tavoitteet, joihin sitoutuvat niin henkilökunta, oppilaat kuin huoltajat. Ilman tiivistä yhteistyötä huoltajien kanssa ei kotoutuminen onnistu.
’Kotoutumisen kaksi keskeisintä tekijää tulijoiden määrä ja kulttuurinen etäisyys’
On täysin kiistatonta, että erityisesti kolmansista maista tulevasta maahanmuutosta aiheutuu valtavia kustannuspaineita suomalaiselle yhteiskunnalle – kouluja myöten. Tätä ei voi eikä saa sivuuttaa maahanmuuttopoliittisessa päätöksenteossa.
Kotoutumisen kaksi keskeisintä tekijää ovat tulijoiden määrä ja kulttuurinen etäisyys. Tämä ei ole vain perussuomalainen näkemys – sen jakavat monet kansainväliset tutkijat, kuten Oxfordin professori Paul Collier.
Jos määriin ja laatuun ei puututa vastuullisen maahanmuuttopolitiikan keinoin, ei millään yhteiskunnan osa-alueella – ei koulutuksella, ei sosiaalihuollolla – ole keinoja eikä resursseja korjata syntyviä ja pahenevia ongelmia.
Suomen koulujen tulevaisuus on turvattava. Se vaatii rohkeutta, realismia ja vastuullista päätöksentekoa.
Sara Seppänen
Kansanedustaja, Perussuomalaiset.
Tässä tullaan siihen perus ongelmaan. Kehareilta olisi välittömästi pitänyt estää jatkamasta kieltansä, uskontoa ja kulttuuria. Niin ei tehty koska RASISMI. Lopputulos on kaikkien nähtävillä kouluissa, kaduilla ja rikostilastoista. Kommunistit, sosialistit ja muut liberaalit ja muut matutukseen syylliset on laitettava vastuuseen.
eivät meidän EU-hurmiossa olevat idiootit sitä myönnä! miksi tom of finland olisi ainoa maa maailmassa joka pystyisi opettamaan näitä tulevia raketti-insinöörejä, ei ainutkaan maa kokomaailmassa emmekä myös me. takaisin kotimaihinsa ja stoppi uusiile probleemoille
”eivät meidän EU-hurmiossa olevat idiootit sitä myönnä! miksi tom of finland olisi ainoa maa maailmassa joka pystyisi opettamaan näitä tulevia raketti-insinöörejä”
Mikä on selkeä ero: aito kritiikki vs. hybridioperaatio
Jos viesti perustuu faktoihin, lähdeviitteisiin ja haluun parantaa yhteiskuntaa, se on osa normaalia julkista keskustelua.
Jos tavoite on systemaattisesti polarisoida, kasvattaa epäluottamusta instituutioita kohtaan ja käyttää erityisiä toistuvia retorisia kaavoja (täyteen mielletty uhka, “me vastaan ne”, fanaattinen moralisoiva sävy), silloin se voi olla osa informaatiovaikuttamista — erityisesti jos saman tyyppisiä viestejä nähdään monesta eri lähteestä (botit, some-ryhmät, samansävyiset artikkelit) ja niillä on linkkejä erityisiin ulkomaisiin kanaviin.
Polarisaation rakentaminen: Yksi vakio-menetelmistä on luoda tai vahvistaa sisäisiä jakolinjoja — esim. vähemmistöjen ja valtaväestön vastakkainasettelu. 1990-luvulta pohjautuvat kontaktit ja mediamenetelmät muuttuivat 2000-luvulla digitaalisten alustojen avulla entistä laajemmiksi. Tavoite ei aina ole kertoa “totuutta” vaan herättää epäluuloa, jakaa luottamus pienempiin osiin ja saada instituutiot ajautumaan reaktiivisiin päätöksiin.
Käytännön esimerkit, jotka näkyivät jo 1990-luvulla tai perustuivat sen oppeihin
Henkilöverkostojen hyödyntäminen: entiset KGB-kontaktit, liikehenkilöt ja kulttuurivaikuttajat pitivät huolta, että tarvittaessa oikea sanoma saatiin eteenpäin poliittisille päättäjille ja mediassa. (Rusi-tapauksen kaltaiset väitteet kuuluvat tähän kontekstiin.)
Taloudelliset intressit & korporaatiot: Venäläisomisteisten yritysten ja bisneskontaktojen käyttö taloudellisen riippuvuuden luomiseen (1990-luvulla ja sen jälkeen).
Viestinnän muuttuminen 2000-luvulle: 1990-luvun “pehmeät” vaikutukset loivat pohjan myöhemmälle disinformaation ja somevaikuttamisen hyödyntämiselle.
Ps. Minusta reilumpaa olisi, jos kaikki näyttäisivät julkisuudessa ”väriä” rehellisesti, myös ilman lapsellista itätuulen mukanaan tuomaa ”digitaalista häirintää,” mutta silloinhan toki salaperäisyyden mukanaan tuoma hauskuus kärsisi julkisuudessa -vai mitä?
Kotoutumisen suomalainen paradoksi
Suomessa rakastetaan kotouttamista. Meillä on siihen ohjelmat, strategiat, seurantaryhmät ja tietenkin PowerPointit. Jokainen maahanmuuttaja saa paperin, jossa lukee “Tervetuloa Suomeen” — mutta kukaan ei kerro, mitä se käytännössä tarkoittaa.
Ukrainalaiset sotapakolaiset tulivat, oppivat kielen 3vuodessa ja menivät töihin. He eivät ehtineet istua kotouttamiskahveilla eivätkä odotushuoneissa, koska elämä piti itse hoitaa heti. Samaan aikaan meillä on toisia ryhmiä, joiden kotoutumista on ohjattu jo 20 – 30vuotta — tuloksena yhä heikko kielitaito ja vahva eristäytyminen.
Ongelma ei ole vain tulijoissa. Me suomalaiset olemme mestareita luomaan järjestelmiä, joissa kaikki voivat teeskennellä, että jotain tapahtuu. Kotouttamisen ympärille on syntynyt oma elinkeinonsa — ja kukapa haluaisi vahingossa ratkaista ongelman, joka työllistää tuhansia kotouttamisen ammattilaisia?
Satiiri sikseen: on rehellisesti myönnettävä, että kulttuurinen etäisyys ja asenteet ratkaisevat enemmän, kuin mikään virallinen ohjelma. Kotoutuminen ei synny viranomaispäätöksellä, vaan halusta olla osa tätä maata.
Ps. Mutta tämän sanominen ääneen on vaarallista – Suomessa poliittisesti arveluttavaa ei ole se, ettei kotouduta, vaan se, että joku huomaa sen.