syyskuu 2025

Poliisi siirtyy vähäisempien rikosten suhteen itsepalveluun: Poliisi pyytää Turussa pyöräilijään törmännyttä autoilijaa ilmoittautumaan

Lounais-Suomen poliisi selvittää maanantaina 1. syyskuuta tapahtunutta liikenneonnettomuutta, jossa autoilija törmäsi suojatietä polkupyörällä ylittäneeseen poikaan Turun Länsikeskuksessa. Poliisin tietojen mukaan onnettomuus tapahtui, kun farmarimallisella tummalla Volvolla liikenteessä ollut mies kääntyi…

Hallitus paikkaa epäonnistunutta talouspolitiikkaansa kasvattamalla hakkuupainetta valtion metsissä, sanoo kansanedustaja Tiina Elo

Kansanedustaja ja maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsenen Tiina Elon (Vihreät) mukaan hakkuupaineen kasvattaminen valtion metsissä on kestämätön ja lyhytnäköinen keino tasapainottaa taloutta. Hakkuumääriä pitäisi hänen mukaansa pikemminkin vähentää. Eilisen uutisen mukaan…

”Peruskoulun 200 miljoonan euron panostukset turvattu”, sanoo Koponen

Peruskoulu säästyi budjettiriihessä, iloitsee kansanedustaja. Eduskunnan Sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen (Perussuomalaiset) pitää hallituksen budjettiriihtä onnistuneena kokonaisuutena. Leikkaukset kohdistuvat toissijaisiin menoeriin ja kuntien valtionosuudet pysyvät koskemattomina. – Oma pelkoni olisi ollut,…

’Sama sirkus jatkuu – rasismikeskustelut, tutkitun tiedon ohittaminen ja lupausten pettäminen’, -sanoo Vihreiden Hanna Holopainen

Orpon hallitus jatkaa rasismikohusta toiseen. Kansanedustaja Hanna Holopaisen mukaan hallitus jatkaa talouskuria, joka kurittaa ihmisiä, mutta ei ratkaise rakenteellisia ongelmia. (Arkistokuva, kuvalähde: eduskunta.) Hanna Holopaisen (Vihreät) mielestä työministerille voisi lähettää…

Valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja sanoo: ”Hurja väärinkäsitys tai maailmanluokan bluffi”

Valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja ja vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö pitää hallituksen budjettiriihen tuloksia lässähdyksenä. Hyrkkö (Vihreät) on tyrmistynyt hallituksen päätöksestä leikata elokuva-alan tukia. — Kestävän kasvun aineksia ei tästä reseptistä löydy…