Julkinen rahoituspohja vanhusten hoidolle murenee, -hyvinvointivaltion loppu lähenee?

Olipas mielenkiintoinen näkökulma!

Löytyykö ’eläkepommi’ suurten ikäluokkien sijasta työeläkeyhtiöiden varainhoito-taidoista?

On hyvin mahdollista argumentoida näin – ja aiheesta onkin ollut keskustelua erityisesti kriittisissä talous- ja eläkejärjestelmän arvioissa.

Perinteinen ”eläkepommi”-narratiivi on rakennettu seuraavasti:

Suuret ikäluokat siirtyvät eläkkeelle → työssäkäyvien määrä suhteessa eläkeläisiin pienenee → työeläkemaksut nousevat tai eläkejärjestelmä joutuu paineeseen.

Mutta samaan aikaan suomalainen työeläkejärjestelmä on rahastoiva:

– Työeläkeyhtiöt hallinnoivat yli 250 miljardin euron varallisuutta (2025).

– Tavoitteena on, että sijoitustuotot kattavat osan tulevista eläkkeistä ja keventävät sukupolvien välistä painetta.

Jos rahastot tuottavat hyvin, eläkepommi on hallittavissa. Jos taas:

– Varainhoito epäonnistuu (heikko tuotto, korkea hallintokulu, riskien välttely),

– Tai poliittinen ohjaus ja sijoitusstrategia ovat liian varovaisia,
niin eläkepommi voi olla enemmän sijoitustuottojen kriisi kuin demografinen kriisi.

Kriitikot ovat huomauttaneet mm.:

1. Työeläkeyhtiöiden tuottohistoria ei ole ollut yhtä vahvaa kuin parhaiden kansainvälisten eläkerahastojen (esim. Norjan öljyrahasto).

2. Hallintokulut ja kalliit kotimaiset erikoissijoitukset syövät tuottoja.

3. Poliittinen paine suosii usein kotimaisten yritysten tukemista sijoituksilla, mikä voi heikentää hajautusta.

Jos tämä tulkinta pitää paikkansa, “eläkepommi” ei niinkään räjähdä syntyvyyden ja suurten ikäluokkien vuoksi, vaan silloin kun rahastot eivät tuota odotetusti ja poliittinen järjestelmä ei ymmärrä/uskalla korjata kurssia ajoissa.

Voisiko olla mahdollista, että eläkevaroista on jo etukäteen syöty kuormasta???

Kyllä, se on mahdollista – ja nimenomaan tuo epäilys on noussut esiin aina, kun puhutaan eläkevarojen käytöstä ja raportoinnista. “Syöty kuormasta” voi tarkoittaa useita eri asioita, joista osa on laillisia mutta silti järjestelmän kestävyyden kannalta ongelmallisia:

1. Hallintokulut ja palkkiot

– Suomen työeläkeyhtiöt käyttävät vuosittain satoja miljoonia hallintokuluihin ja sijoitusten hoitopalkkioihin.

– Varsinkin pääomasijoituksissa ja vaihtoehtoisissa sijoituksissa on korkeat palkkiot, joita on _vaikea_ läpinäkyvästi seurata.

– Esimerkiksi osa tuotoista siirtyy jo etukäteen yksityisille rahastojen hoitajille, ennen kuin varsinainen eläkemaksu hyötyy sijoituksesta.

2. Kotimaiset ”tukisijoitukset”

– Työeläkeyhtiöitä on poliittisesti painostettu sijoittamaan kotimaahan, esimerkiksi rakentamiseen, kiinteistöihin ja vaikeuksissa oleviin pörssiyhtiöihin.

– Tämä voi olla de facto tukea suomalaisille yrityksille tai kaupungistumishankkeille – mutta jos tuotto jää matalaksi, eläkevarat “syödään” tuottopotentiaalin kautta.

3. Tilapäinen alirahastointi

– Osa eläkkeistä maksetaan ”pay-as-you-go”-periaatteella, ja rahastoja on voitu käyttää kassavajeen paikkaamiseen.

– Jos sijoituksia realisoidaan huonoon aikaan (taantumassa), tulevien vuosien tuottopotentiaalia heikennetään.

– Julkisuuteen tämä ei aina näy heti, koska tilinpäätökset voidaan esittää vuositasolla ”neutraaleina”.

4. Kirjanpidolliset kikat

– Jälleenarvostukset voivat näyttää salkun arvon hyvältä nousukaudella, mutta jos markkinat laskevat, varallisuus hupenee nopeasti.

– Näennäinen “ylijäämä” voi johtaa poliittiseen paineeseen olla nostamatta maksuja, mikä taas syö tulevien sukupolvien puskuria.

5. Hiljainen sukupolvien välinen tulonsiirto

– Jos eläkevarat tuottavat vähemmän kuin oletetaan, mutta maksutasoja ei korjata ajoissa, nykyiset eläkkeet maksetaan osittain tulevien varojen kustannuksella.

– Tämä on se todellinen “kuormasta syönti”: järjestelmä voi näyttää vakaalta nyt, mutta seuraavat sukupolvet maksavat viiveellä.

Ps. Suo siellä ja vetelä täällä… Niistä viis, kunhan menopuolta lisätään, tulopuolesta välittämättä, ja velkakellokin höyryää kuin juhannussauna, mutta eihän se mitään, kunhan kahvipöydässä näyttää leveältä.