Naton pääsihteeri kertoi sopimuksesta Yhdysvaltojen kanssa Ukrainan aseistamisesta, ja Suomen mukanaolosta rahoituksessa.
(Arkistokuva, kuvalähde: Eduskunta.)
EU-komissio kertoi uuden budjettinsa rahoituspaketista. -Ja viimeksi EU-komission puheenjohtaja kertoi tullisopimuksesta, ostoista ja investoinneista Yhdysvaltojen kanssa. Nämä kaikki maksavat Suomelle miljardeja euroja vuodessa lisää.
Nyt pääministerin on välittömästi kerrottava, mitä hän tietää näistä sopimuksista ja niihin sisältyvistä vastuista ja velvoitteista ja erityisesti mitä hallitus aikoo näille tehdä vai tietääkö pääministeri ja hallitus näistä edes yhtään mitään.
Eduskuntapuolueiden puheenjohtajia ei ainakaan ole informoitu mitenkään. Siksi olen tänään pyytänyt eduskunnan puhemiestä Jussi Halla-ahoa keskeyttämään eduskunnan kesäloman, jotta pääministeri Petteri Orpo voi antaa tilanteesta eduskunnalle pääministerin ilmoituksen.
Suomea sitovia sopimuksia tulee siihen tahtiin, ettemme mitenkään voi odotella lomien loppumista, sanoo Liike Nytin puheenjohtaja, kansanedustaja Harry Harkimo.
Harkimon mukaan maailma hakee nyt uutta asentoa niin turvallisuudessa kuin taloudessa.
Suomi on erittäin vaarallisessa tilanteessa
-Totta kai turvallisuudella on hintansa, mutta eivät Euroopan unioni ja Suomi siinä sivussa voi olla täysin ajopuuna. Viimeksi eilen EU osoitti heikkoutensa ja hajanaisuutensa, kun 450 miljoonan kansalaisen markkina on polvillaan yhden miehen eli Donald Trumpin edessä. EU teki erittäin huonon diilin. Tiedot ovat sekavia. Miten EU-komission puheenjohtaja voi sopia satojen miljardien eurojen investoinneista eurooppalaisten ja suomalaisten yritysten puolesta, Harkimo kysyy.
-Suomi on erittäin vaarallisessa tilanteessa, koska terve talous on myös turvallisuutta. Nyt jo ennestään liian suuren velkavuoren päälle kasataan lisää taakkaa. Puolustusmenot, EU:n suunnittelema rahoituspaketti, Yhdysvaltojen tullisopimus ja lisäostot sekä vielä kaiken päälle luottoluokituksen lasku, mikä nostaa korkomenoja.
Nämä maksavat miljardeja euroja vuodessa lisää ja tästä suosta nouseminen vie vuosia ja toimeen on tartuttava heti. Hallituksen nykyiset toimet eivät riitä mihinkään, Harkimo päättää.
(Uutispeili ei ole muokannut artikkelin sisältöä.)


Niinpä, Harkimolla ei ole – näemmä – ”puoluetoimistoa” riesanaan!👍
Harkimon ulostulo saa lisäpontta siitä, että luottoluokittaja Fitch laski Suomen luottoluokitusta juuri siksi, että Orpon hallitus ei ole kyennyt tekemään _uskottavia_ rakenteellisia uudistuksia – eikä edes näytä suuntaa niiden toteutumisesta. Tässä valossa Harkimon vaatimus pääministerin ilmoituksesta ja eduskunnan koollekutsumisesta ei ole pelkästään populistinen tempaus, vaan reaktio tilanteeseen, jossa kansainväliset toimijat jo kyseenalaistavat Suomen talouspolitiikan uskottavuuden.
Kun ulkopuoliset luottoluokittajat moittivat Suomea passiivisuudesta, ja hallitus on silti (solmimassa) miljardeihin ulottuvia sopimuksia ilman poliittista keskustelua, Harkimon vaatimus eduskunnan koollekutsumisesta on kova, mutta perusteltu. Hän iskee suoraan siihen, mistä Fitchkin varoitti: päätöksenteko on halvaantunut eikä vastuunkantajaa näy edes horisontissa.
Harkimo käyttää tilaisuutta vaatiakseen läpinäkyvyyttä ja vastuuta tilanteessa, jossa hallitus vaikuttaa enemmän reagoivan kuin johtavan. Orpon olisi nyt perusteltava, miksi Suomen talous- ja turvallisuuspoliittiset sitoumukset eivät kuulu eduskunnalle, tai otettava ohjat käsiinsä – ainakin puoluetoimistolta.