Kansanedustaja Hjallis Harkimo (Liike Nyt) kiinnitti tänään puheenvuorossaan eduskunnassa huomiota nuorten ikäluokkien vieraantumiseen politiikasta.
(Arkistokuva, kuvalähde: Eduskunta.)
”Meidän pitää huolehtia siitä, että nuoret voivat luottaa järjestelmään”
”Nuoret kääntyvät pettymyksissään pois politiikasta. He eivät edes äänestä, kuten viime vaaleissa näimme. Mutta se ei tarkoita, etteivät he ymmärtäisi.”
”Nuoret ovat fiksuja”, totesi Harkimo. Todettuaan Suomen talouden pysähtyneisyyden usean vuoden ajalla, edustaja totesi:
Eläkkeet ovat tulevaisuuden turva, ja meidän pitää huolehtia siitä, että nuoret voivat luottaa järjestelmään myös vuosikymmenten päästä.
Seuraavassa puhu (11.06.) kokonaisuudessaan:
”Arvoisa puhemies,
Suomalainen perinne on aina ollut se, että talo ja tila jäävät seuraavalle sukupolvelle paremmassa kunnossa. Tällä hetkellä meillä on kaikki edellytykset rakentaa Suomea, joka tarjoaa jokaiselle nuorelle vahvan perustan elämään ja menestymiseen.
Suomi on täynnä osaamista, innovaatioita ja mahdollisuuksia kehittyä. Me voimme luoda nuorille kannustavat ja vakaat työmarkkinat, jossa koulutusta arvostetaan ja osaaminen palkitaan. Tulevaisuuden työpaikat eivät synny itsestään, mutta rohkeilla päätöksillä, panostamalla kasvuun ja investointeihin, voimme luoda uusia mahdollisuuksia.
Nuorten ääni on tulevaisuuden ääni. He tuovat mukanaan uusia ajatuksia, rohkeutta ja kykyä uudistaa ja kehittää Suomea. Heidän intoaan ja luovuuttaan pitää vahvistaa, ei heikentää. Meidän tehtävämme on varmistaa, että jokainen sukupolvi saa mahdollisuuden rakentaa tulevaisuuttaan täällä Suomessa. Ymmärrän nuoria, minulla on kolme lasta, joille haluan jättää jotain parempaa.
Ei ole ihme, että nuoret kääntyvät pettymyksissään pois politiikasta. He eivät edes äänestä, kuten viime vaaleissa näimme. Mutta se ei tarkoita, etteivät he ymmärtäisi. Päinvastoin. Tämän päivän nuoret ovat fiksuja. He ymmärtävät erittäin hyvin, mikä maa tarjoaa mahdollisuuksia ja mikä ei. Ja jos Suomi ei pysty tarjoamaan kestävää tulevaisuutta, he lähtevät ulkomaille etsimään parempaa.
Arvoisa puhemies,
Meidän on varmistettava, että puolustus ja turvallisuus ovat kunnossa. Se on kaiken perusta. Terve talous on myös turvallisuutta. Viisi prosenttia on paljon rahaa. 2,5 prosenttia lisää tarkoittaa, että ensi vuosikymmenen alkuun mennessä käytämme 30 miljardia euroa lisää puolustukseen ja turvallisuuteen. Mistä otamme ne 30 miljardia euroa, joita tulevina vuosina aiotaan käyttää puolustukseen? Emme voi tuudittautua ajatukseen, että talouskasvu hoitaa kaiken.
Meidän on kehitettävä puolustusteollisuutta niin, että osa siitä rahasta jää meille. Puolustuksen rahoituksesta on sovittava yli puoluerajojen, sillä kyseessä ei ole yhden hallituskauden ratkaisu, vaan pitkän aikavälin sitoumus, joka ulottuu yli vaalikausien.
Voisimme tehdä yhteistyötä Yhdysvaltojen ja Ukrainan kanssa ja kehittää myös omaa puolustusteollisuuttamme ja investoida sen kasvuun.
Meidän ei tarvitse tyytyä siihen selitykseen, että maailmantalouden suhdanteet ohjaavat kaikkea. Voimme ottaa mallia Tanskasta ja Ruotsista, joissa talouskasvu on ollut vahvaa usean vuoden ajan maailmantaloudesta huolimatta. Suomi voi tehdä saman, mutta se vaatii pitkäjänteistä suunnittelua, uskallusta tehdä oikeita päätöksiä ja panostusta kotimaiseen tuotantoon ja vientiin. Hallitus on tehnyt hyviä aloitteita, mutta ne eivät riitä.
Arvoisa puhemies,
On selvää, että jos talous ei ole kehittynyt moneen vuoteen, meidän on tarkasteltava tehtyjä päätöksiä ja löydettävä uusia ratkaisuja. Nyt on oikea hetki luoda pitkän aikavälin suunnitelma, joka tuo mukanaan täysin uusia näkökulmia sekä säästöihin että investointeihin.
Eläkkeet ovat tulevaisuuden turva, ja meidän pitää huolehtia siitä, että nuoret voivat luottaa järjestelmään myös vuosikymmenten päästä.
Vahvistamalla talouskasvua ja kilpailukykyä, voimme varmistaa, että eläkejärjestelmä pysyy toimivana eikä nuorten tarvitse kantaa huolta sen kestävyydestä.
Suomella on mahdollisuus menestyä, ja se tapahtuu määrätietoisen työn, rohkeiden päätösten ja sukupolvien välisen yhteistyön kautta. Nuorten tulevaisuus on Suomen tulevaisuus. Rakennetaan yhdessä maa, jossa jokainen voi luottaa siihen, että huominen on parempi kuin tämä päivä.”

