Hallitus esittää tuntuvia tiukennuksia pysyviin oleskelulupiin, kertoo sisäministeriön tiedote tänään. Joakim Vigelius (Perussuomalaiset) sanoo: ”Torjuu haitallista maahanmuuttoa”

(Arkistokuva, kuvalähde: Eduskunta.)

Pysyvän oleskeluluvan saaminen vaatii jatkossa aiemman neljän vuoden sijaan vähintään kuuden vuoden yhtäjaksoista oleskeluaikaa.

Lakimuutosta käsittelevän hallintovaliokunnan jäsen perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää esitystä välttämättömänä.

– Kun pysyvän oleskelun ehdot tiukentuvat, torjumme tehokkaasti Suomen taloudelle ja turvallisuudelle haitallisinta maahanmuuttoa, Vigelius toteaa.

Pysyvän oleskeluluvan voisi jatkossakin saada jo neljän vuoden jälkeen, mutta vain tiukoin ehdoin.

  • Tällaisia ovat esimerkiksi 40 000 euron vuositulot,
  • suomalainen ylempi korkeakoulututkinto ja
  • kahden vuoden työhistoria sekä
  • erityisen hyvä suomen tai ruotsin kielen taito.

Ehdoton vankeusrangaistus nollaa pysyvää lupaa varten edellytettävän oleskeluajan

Jatkossa myös ehdoton vankeusrangaistus tulisi vaikuttamaan vaaditun oleskeluajan laskentaan. Oleskeluaikaan ei laskettaisi mukaan ajankohtaa, jolloin henkilö suorittaa ehdotonta vankeusrangaistusta. Oleskeluajan laskeminen tulisi alkamaan alusta sitten, kun rangaistus on kokonaan suoritettu.

– Kun Suomeen tullaan, täällä on työllistyttävä, tultava toimeen omillaan ja kunnioitettava maan lakeja ja tapoja. Ulkomaista työttömyyttä ja rikollisuutta emme maahan tarvitse, Vigelius toteaa.

Lakimuutokset on tarkoitettu astumaan voimaan 8.1.2026.

(Uutispeili ei ole muokannut artikkelin sisältöä.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *