Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho pitää tärkeänä, että parlamentaarisessa diplomatiassa keskustellaan myös muiden kuin samanmielisten kanssa.

(Arkistokuva, kuvalähde; Verkhovna Rada.)

Halla-aho puhui kansanedustajien roolista Suomen ulkopolitiikan tukena eduskunnan kansainvälisten asioiden foorumin kokouksessa keskiviikkona 14. toukokuuta.

Halla-aho kehui myös tasavallan presidentti Alexander Stubbin omaksumaa tapaa pyytää kansanedustajia mukaan valtiovierailuille.

”Tämä lisää eduskunnan kansainvälistä osaamista ja antaa meille linkin Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen johtoon. Myös eduskunnan kansainvälisten valtuuskuntien ja avainvaliokuntien kansainvälinen osaaminen ja kontaktit ovat parantuneet”, Halla-aho totesi ja kiitti kansanedustajia heidän työstään Suomen viestin vahvistamisesta maailmalla.

UPIn johtaja Hiski Haukkala asiantuntijavieraana

Eduskunnan kansainvälisten asioiden tämän vuoden foorumissa asiantuntijapuheenvuoron piti Ulkopoliittisen instituutin johtaja Hiski Haukkala, joka kertoi kansainvälisessä politiikassa tapahtuneista ja odotettavissa olevista muutoksista niin syvempien virtausten kuin pintatilanteenkin tasolla.

Suuriin muutoksiin kuuluu muun muassa Kiinan näköpiirissä oleva nousu Yhdysvaltojen vertaiskilpailijaksi sekä Euroopan haasteet pysyä mukana taloudellisessa, teollisessa ja teknologisessa kehityksessä.

Puhemiehen lisäksi eduskunnan kansainvälisten parlamenttienvälisten järjestöjen valtuuskuntien ja valiokuntien puheenjohtajat osallistuivat aktiivisesti keskusteluun.

Kansainvälinen foorumi perustettiin vuonna 2006

Eduskunnan kansainvälinen foorumi on kokoontunut puhemiehen johdolla vuodesta 2006 keskustelemaan ajankohtaisista ulko- ja turvallisuuspoliittisista sekä muista kansainvälisen politiikan kysymyksistä kerran vuodessa yhdessä ulkopuolisten asiantuntijoiden kanssa.

Foorumiin on kutsuttu puhemiehistö ja eduskunnan kansainvälisten valtuuskuntien sekä valiokuntien puheenjohtajat.

(Uutispeili ei ole muokannut artikkelin sisältöä.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *