Hyvin tunnetuissa valokuvissa amerikkalaiset ja venäläiset sotilaat kättelevät Elbellä, tai jossakin aiemmin sovitun etupiirirajan varrella. Jenkit palailivat sodan jälkeen koteihinsa, mutta annamme Berliinin ”vapautukseen” osallistuneen panssarijoukkojen everstin, Kapiton Kuznetsovin, kertoa, mihin hän joutui sodan jälkeen. -Se ei ollut mukava paikka.
Kengirissä, Kazakstanissa, mihin sodassa ansioitunut eversti Kapiton Kuznetsov joutui vuonna 1952, -kun joku sai päähänsä epäillä (=selittää pahantahtoisesti) että eversti oli aikonut loikata länteen koko panssarirykmenttinsä kanssa, saattoivat kokoontua sekä Berliinin valloittajat että Saksan puolelle loikanneet ’vlassovilaiset’. Kuznetsovin rintamatoverit Berliinistä olivat jo Kengirissä, -orjatyöleirillä.
Venäjälle jo 1250-luvulla asettunut hallintotapa, itämainen despotia, ei tunne demokratiaa, ei yksityisen omaisuuden suojaa -markkinatalouden edellytystä- eikä hallitsijan ja alamaisten välistä luottamusta. Niinpä vuorossa oleva despootti, eräs Josef Vissarionvitsh Stalin, pelkäsi sotilaitaan, everstejä, kenraaleja ja marsalkkojakin. Ainoa hänen käsityskykynsä ymmärtämä lojaalisuus perustui pelkoon. -Ja mitä brutaalimpaa vallankäyttö, sitä suurempaa on lojaalisuus, -eikö niin?
Neuvostoliiton, millä nimellä Venäjä silloin mainittiin, työvoimasta 10-15% oli orjia. -Maassahan vallitsi sosialismi, -mitä muuta odotitte?
Jo v.1953 olivat orjatyöleirit laajassa valtakunnassa kapinoineet. Vorkutassa pohjoisessa –Suomen leveysasteilla- kapinat ja lakot oli kukistettu kivääritulella, -vainajien määrä yhä tuntematon.
Kazakhstanin Kengirissä orjakapina alkoi vuotta myöhemmin, ja eversti Kuznetsov kuului kapinan ja lakon johtajiin, -ja neuvottelijoihin stalinistisen valtion edustajien suuntaan,
Vangit, joiden ”rikokset” myöhemmän -neuvostoviranomaisten vahvistaman- käsityksen mukaan olivat enimmäkseen keksittyjä, olivat sekä Vorkutassa että Kengirissä hyvin tarkkoja siitä, etteivät heidän vaatimuksensa ja tunnuslaiseensa kohdistuneet neuvostovaltaa vastaan.
Juuri äskettäin oli kukistettu mahtava Lavrentij Berija, joka oli pyrkinyt yksinvaltaan Stalinin kuoltua. Berija oli ollut Stalinin eräänlainen pyöveli, kirjoituspöydän takaa joukkomurhia orkestroinut hymyilevä tappaja. -Hänen kaltaisiaan on tunnetuimpiakin, muttei hänen veroisiaan taida löytyä, -jos ruumiita lasketaan.
Berijan syrjäyttämisen hoiteli joukko, jossa oli myöhempiä neuvostojohtajia. Näkyvin oli v.1954 Georgij Malenkov. -Hänet kyllä piakkoin syrjäytettiin, mutta ’kollektiivinen johtajisto’ -kuten Stalinin seuraajat halusivat itsestään puhuttavan, oli vannonut Berijan vielä lämpimän ruumiin äärellä valan:
”Koskaan enää ei Neuvostoliitossa turvallisuuselimet saa ottaa valtaa yli siviiliviranomaisten (puolueen siihen aikaan), eikä syrjäytettyjä johtajia enää tapeta!”
Näin oli ollut tapana tehdä Stalinin aikana, -ja hyvähän sitä oli vannoa, kun jollakin porukasta oli vielä kädet ruudinsavussa (ainakin kuvaannollisesti, -ellei ihan käytännössäkin). No, aikansa kutakin, ja tänään Kremlin nykyinen kruunaamaton pikkumies on rikkonut molemmat valat. Sattuuhan sitä muuallakin kuin tapahtuma-alalla.
Vorkutan -v.1953- ja Kengirin -v.1954- orjakapinalliset päättivät vannoa Berijan kaataneen uuden neuvostojohdon nimiin, ja syyttivät kiduttajiaan ”Berijan rikolliskoplan jäseniksi”. -Sanonta oli kopioitu suoraan Pravdasta ja Isvestijasta. ’Jos kyseenalaistamme Neuvostoliiton olemassaolon oikeutuksen, meitä odottaa varma kuolema’. -oli vankien ajatus.
Siitä huolimatta entinen panssarijoukkojen eversti, Kuznetsov, kohtasi 4. kesäkuuta 1954 tilanteen, jossa hänen oli -orjakapinallisten puolesta neuvostoviranomaisille puhuessaan- käytettävä sanoja, joita hän ei koskaan olisi halunnut sanoa.
Kerromme ensin, mikä oli tilanne. Gulag-orjaleiri oli julistautunut ’Kengirin tasavallaksi’, ja nostanut surureunaisen neuvostolipun (mustaa ja punaista). Leirin ympärille oli tuotu sotilaita. Vorkutan kokemuksista viisastuneina neuvostohallitus oli tuonut heti paikalle myös panssarivaunut, -Kuznetsoville tutut Berliinin-reissultaan.
Mutta palaamme hetkeksi ajassa edellisvuoteen, Vorkutaan: Armeijan valmistellessa hyökkäystä lakossa olevaan orjaleiriin Vorkutan kaupungin vapaat asukkaat olivat nousseet talojensa katoille, ja huusivat sotilaille:
”He ovat teidän isiänne ja veljiänne, -älkää ampuko heitä! -He taistelivat teille vapauden sodassa!”
Kuitenkin ampuivat. Eräs nimeltään tunnettu sotilas on myöhemmin selitellyt: ”joko me tai he.” Niin mitä sanoi entinen eversti Kuznetsov kesäkuussa 1954 neuvostoviranomaiselle? -Siteeraan Jukka Rislakkia:
…Vangit vaativat puoluejohdon edustajan tapaamista. He eivät luottaneet lupauksiin, ja lopulta heidän vaatimuksensa oli vain: ”Vapaus tai kuolema!” Kuznetsov varoitti kenraaleja: ”Jos tunkeudutte leiriin aseet kädessä, älkää unohtako, että puolet miehistä täällä oli mukana Berliinin valtauksessa!” (Rislakki, sivu 330.)
Nyt tiedämme, mihin menivät sodan jälkeen ne neuvostosotilaat, jotka rankasti sotineina olivat Elbellä kättelemässä amerikkalaisia: He olivat jonkun mielestä ”saaneet liikaa länsimaisia vaikutteita”. Tämä hapatus piti pestä pois Vorkutan hiilikaivoksissa ja Kengirin kuparikombinaatissa.
Nyt tiedämme senkin, että venäläiset olivat toisen maailmansodan suurimmat häviäjät: He saivat 50 vuotta lisää kommunismin orjuutta. -Jopa Itäsaksalaiset pääsivät vähemmällä: He vapautuivat jo 1987.
Surullista voitotonta päivää! 
Luettavaa:
- Jukka Rislakki; VORKUTA! vankileirin kapina ja sen suomalainen johtohahmo, WSOY 2023,
Kun saksalaiset sotilaat saivat vangeiksi neuvostoarmeijan sotilaita toisessa maailmansodassa – siis sodan alussa – he usein ihmettelivät kysyen vangeiltaan: miksi te antauduitte niin helposti, vaikka jo etukäteen tiesitte, että teitä tullaan ”sturmaamaan” meidän puolellamme?
Näin antautuneet neuvostoliittolaiset vastasivat: Meidän on vaikea uskoa, että teillä saksalaisilla on mitään vastaavaa kuin meidän NKVD:llä. Saksalaiset vastasivat neuvostosotavangeille: Miten te sen voitte tietää? Neuvostovangit vastasivat: Me olemme jo marssineet lännen suuntaan päiväkaupalla ja saaneet teidän sotilailta – silloin tällöin – jopa leivänkannikan… tähän mennessä olemme siis olleet oikeassa,
Sitten saksalaiset kysyivät, mitähän meille saksalaisille sotilaille tapahtuisi NKVD:n käsissä? Saksalaisille vastattiin vetämällä sormella veitsenomaisesti kurkun kohdalta vasemmalta oikealle – koskien upseereja. Mokkerit ammuttaisiin konetuliaseilla pellonojiin, kunnes harvennus katsottaisiin silmämääräisesti sopivaksi.
Saksalaiset kysyivät: oletteko ihan varmoja? Neuvostovangit vastasivat: Miksi luulitte, että me oikein antauduttiin – mehän petimme isänmaamme häviämällä taistelun?
Sitten joku saksalaisista keksi kysyä vangeilta: mikä on pahin paikka Neuvostoliitossa saksalaisille sotavangeille?
Perimätiedon mukaan vangit huusivat kuorossa: Paikan nimi on Dalstroi, sen tiet ja maaperä ovat talvisin metritolkulla umpijäässä, pakkasta perkeleesti ja lunta silmänkantamattomiin. Kesäisin sen tiet ovat pölyisiä ja Gulagin aurinko on kelmeä.
Ps. Tällä lauseella muuten peloiteltiin saksalaisia sotilaita, ettei sitten kannata antautua neuvostoliittolaisille:
Himmel oder Hölle, aber denken sie daran: Die Dalstroi karrenstrasse ist staubig und die Gulag-Sonne ist bleich.
Neuvostoliitossa siis oli, kuin olikin vankileiri nimeltään Dalstroi (venäjäksi Дальстрой).
Dalstroi oli valtava pakkotyöleirien, sekä niistä johtuen samalla hallinnollinen järjestelmä, joka toimi Kolyma-joen alueella Koillis-Siperiassa vuosina 1931-1957. Sen virallinen nimi oli Pohjoisen rakennustoiminnan pääosasto (Главное управление строительства Дальнего Севера НКВД СССР).
Dalstroi oli yksi Neuvostoliiton pahamaineisimmista gulag-leireistä. Se oli ensisijaisesti tarkoitettu hyödyntämään alueen rikkaita luonnonvaroja, erityisesti kultaa, pakkotyövoimalla. Olosuhteet Dalstroin leireillä olivat äärimmäisen ankarat, ja tuhannet vangit kuolivat nälkään, kylmyyteen ja uuvuttavaan työhön.
Dalstroi hallinnoi laajaa verkostoa alaleirejä ja asutuskeskuksia Kolyman alueella, ja sen keskus sijaitsi Magadanin kaupungissa, joka käytännössä rakennettiin vankityövoimalla.
Pss. Mikään ei siis ole muuttunut todistettavasti itämaisen despotian juhlavuodesta 1250 – ei kait kukaan usko vakavissaan, että näiden despoottien kanssa voisi sopia jostain rauhasta, eihän siihen usko Ukraina, eikä edes EU:n Venäjän rajamaat (poislukien EU:n FSB-vetoinen äärioikeisto). Siestamaillekin tulee ikävä, jos Ukraina kaatuu ja pjotrit ja yms. slobot marssii joku vitun Lada kärjessä läpi koko Euroopan. Eikös niiden siestamaiden mannut kuuluneet Stalinin alkuperäisiin hallintosuunnitelmiin voitonnpäivän jälkeen, muistelisin – ennenkuin silloiset jenkit ehtivät hätiin? Nykyisillä ”jenkeillä” näyttää olevan vähän toisenlaiset suunnitelmat, kuin silloisilla jenkeillä – Reaganista ja hänen regiimistään nyt puhumattakaan….Että mua sylettää, kun ryysyläisten edessä ollaan velton munattomia!
1.5 miljoonaa neuvostosotilasta antoi värvätä itsensä -sotavankeudesta- Saksan puolella taistelleeseen kenraali Vlassovin armeijaan. Sodan jälkeen liittoutuneet luovuttivat heidät kaikki Venäjälle, -ja silloin vasta alkoivat kärsimykset.
Jatkan
Muistelin oikein, Stalinin ”hallintosuunnitelmista” kertoi Walter Krivitsky. Hän oli korkea-arvoinen neuvostoliittolainen tiedustelupalvelun (NKVD) upseeri, joka loikkasi länteen vuonna 1937.
Krivitsky kertoi useissa yhteyksissä, muun muassa kuuluisassa teoksessaan ”Olin Stalinin agentti” (I Was Stalin’s Agent), Stalinin laajakantoisista suunnitelmista. Hän väitti Stalinin tavoitteena olleen kommunistisen vallankumouksen levittäminen koko Eurooppaan ja jopa Iberian niemimaalle asti.
(Allekirjoittaneen kommentti: Eikös siellä Venäjän ”kommunistileirissä” aina pauhattu Suomen stallareita myöten maailmanvallankumouksesta?)
Krivitsky nimenomaan mainitsi, että Stalin olisi laskenut Espanjan kommunististen vapaaehtoisten merkittävään rooliin näissä suunnitelmissa. Espanjan sisällissota (1936-1939), johon Neuvostoliitto tuki tasavaltalaisia, nähtiin mahdollisena askeleena kohti tätä päämäärää.
Toki Krivitskyn tiedot perustuivat hänen omiin kokemuksiinsa ja tulkintoihinsa. Historioitsijat ovat sittemmin esittäneet erilaisia näkemyksiä Stalinin todellisista tavoitteista, ja Krivitskyn väitteitä on arvioitu kriittisesti, (ketkä). Siitä huolimatta Krivitskyn kertomukset olivat aikanaan merkittäviä ja vaikuttivat käsityksiin Neuvostoliiton ulkopolitiikasta. WW2:n jälkeen Krivitskyn väitteitä tukivat muutkin loikkarit todistuksillaan, muistaakseni neuvosto-armeijan puolelta. Ehkäpä joku asiaan lähemmin tutustunut voisi kertoa näistä muista loikkareista enemmän?
Ps. Tänä päivänä näyttää kovasti siltä tuolla Ukraina vs, Venäjä osastolla, että vanha sanonta: Mitä isot edellä sitä pienet perässä…pitää paikkansa edelleen.
Nimimerkillä ’Viktor Suvorov’ kirjoittanut entinen GRU:n mies Vladimir Rezun kertoo ihmetelleensä -vielä armeijassa ollessaan- kun joukko-osastnsa vanhoista arkistoista löytyi kaikkea jännää. Rezunin tehtävä oli ollut toimittaa papereista historiikki. ”Meidän joukko-osastomme oli Espanja-suuntautunut”, sanoi esimies, ja jatkoi: ”Älä kysele liikaa, se voi päättyä sinun kohdallasi huonosti.”
Espanjalaisia kommunistipakolaisia oli 40-luvulla sijoitettu po. muuten venäläiseen yksikköön. Rezun ymmärsi olla kyselemättä, -ja oppi ettei kaikkee saa kysyä. Sitten hän loikkasi länteen. -Täällä saa kysyä, -paitti Suomessa.
Kaivelin vähän herran kirjallista tuotantoa, kun mainitsit tämän aliaksen….You are welcome
Vladimir Rezun, paremmin tunnettu kirjailijanimellä Viktor Suvorov, on entinen Neuvostoliiton sotilastiedustelun (GRU) upseeri, joka loikkasi länteen vuonna 1978. Hän syntyi vuonna 1947 ja palveli GRU:ssa ennen siirtymistään Isoon-Britanniaan.
Suvorov on tullut tunnetuksi useista Neuvostoliiton asevoimia, tiedustelupalveluita ja historiaa käsittelevistä kirjoistaan. Hänen tunnetuimpiin teoksiinsa kuuluvat omaelämäkerrallinen ”Akvaario” (Aquarium), joka kuvaa hänen uraansa GRU:ssa, sekä ”Jäänmurtaja” (Icebreaker), jossa hän esittää kiistanalaisen teorian toisen maailmansodan syttymisestä.
”Jäänmurtaja”-kirjassaan Suvorov väittää, että Josif Stalin suunnitteli hyökkäystä Eurooppaan ja että Saksan hyökkäys Neuvostoliittoon vuonna 1941 (operaatio Barbarossa) oli ennaltaehkäisevä isku tähän suunniteltuun Neuvostoliiton hyökkäykseen. Tämä teoria on herättänyt laajaa keskustelua ja kritiikkiä historioitsijoiden keskuudessa.
Loikkauksensa jälkeen Neuvostoliitto tuomitsi Rezunin poissaolevana kuolemaan. Hän on jatkanut kirjoittamista ja luennoimista Isossa-Britanniassa käyttäen salanimeä Viktor Suvorov. Hänen teoksiaan on käännetty useille kielille, ja ne tarjoavat usein kriittisen ja sisäpiiriläisen näkökulman Neuvostoliiton järjestelmään.
Ps. Rezun ymmärsi olla kyselemättä, -ja oppi ettei kaikkee saa kysyä – mutta ilmeisesti kuitenkin kysyi jotain, koska katsoi parhaaksi karistaa tämän eräiden suomalaistenkin ihaileman ”demokratiamallin” pölyt harteiltaan?
Jatkan….
”Jäänmurtaja”-kirjassaan Suvorov väittää, että Josif Stalin suunnitteli hyökkäystä Eurooppaan ja että Saksan hyökkäys Neuvostoliittoon vuonna 1941 (operaatio Barbarossa) oli ennaltaehkäisevä isku tähän suunniteltuun Neuvostoliiton hyökkäykseen. Tämä teoria on herättänyt laajaa keskustelua ja kritiikkiä historioitsijoiden keskuudessa.”
Ps. Saahan sitä keskustella ja historioitsijat esittää kritiikkiä, mutta mikseivät kritiikin esittäjät ole ottaneet huomioon neuvostojoukkojen ryhmitystä ja erinäisiä muita logistisia järjestelyjä, joita ei voi parhaalla tahdollakaan tulkita puolustuksellisiksi?
Pss. Tiedätkö, onko saksalaisilta jäänyt jälkeen jotain vanhoja neovostoarmeijan karttoja ja mitä alueita ne Euroopassa koskivat?
Suvorov (Rezun) kertoo löytäneensä mainintoja venäläisten jättämistä kartta-varastoista, joissa korkeatasoiset kartat Venäjän länsirajalta Potugalin Atlantin-rannikolle asti. Hän kertoo myös maininnoista -sotamuistelmissa ja arkistojen raporteissa- kuinka armeijalta puuttuivat kartat Venäjän alueelta: Ilman karttoja peräännyttiin Moskovan porteille.
Uusimmassa julkaisussa lisää.