Perussuomalaiset ovat ajaneet venäläisten kiinteistöhankintojen täyskieltoa jo vuodesta 2008. Vuosien varrella asia on jäänyt muiden hallitusten pöydälle, vaikka uhkakuvat ovat olleet tiedossa.

Nyt hallitus toteuttaa viimein tämän kauan kaivatun toimenpiteen kansallisen turvallisuuden vahvistamiseksi ja hybridivaikuttamisen torjumiseksi.

Eduskunnassa keskustellaan tänään Puolustusvaliokunnan mietinnöstä koskien hallituksen esitystä, jonka tavoitteena on estää kiinteistökaupat henkilöiltä, joiden kansalaisuusvaltio käy hyökkäyssotaa toisessa maassa tai uhkaa Suomen kansallista turvallisuutta. Esityksellä siis käytännössä kielletään venäläisten kiinteistökaupat Suomessa. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Miko Bergbom ja Jari Ronkainen korostavat lakimuutoksen merkitystä osana laajempaa turvallisuuspoliittista kokonaisuutta.

-Tämä lakimuutos on perusteltu ja ajankohtainen. Yksittäiset kiinteistöt eivät ole vain maa-alueita kartalla, vaan niiden sijainti voi liittyä suoraan kansallisiin turvallisuusintresseihin – kuten puolustusrakenteisiin tai kriittiseen infrastruktuuriin. On täysin perusteltua estää sellaisten tahojen omistuksia, joilla voi olla vihamielisiä päämääriä tai intressejä maatamme kohtaan, painottaa puolustusvaliokunnan pitkäaikainen jäsen Jari Ronkainen.

-Tämä on lakimuutos, jolla vahvistamme yhteiskuntamme turvallisuutta. Meillä ei ole varaa sinisilmäisyyteen tilanteessa, jossa ulkovaltojen vaikuttamispyrkimykset ovat todellinen ja jatkuva uhka. Suomen ei pidä alistua ulkovaltojen vaikutusoperaatioille, painottaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom.

(Uutispeili ei ole muokannut artikkelin sisältöä.)

7 thoughts on “Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset: Nyt pannaan stoppi Venäjän kiinteistövaikuttamiselle”
  1. Ihminen oppi puhumaan 100 000 vuotta sitten.
    Mielestäni kannattaisi yrittää puhua Venäjän kanssa.

    Nykyinen 3 vuoden apinatason diplomatia ei ole tuonut rauhaa.

    Stubb voisi yrittää edes äännellä venäjän suuntaan.

    Ajatelkaa jos ihmisiltä kiellettäisiin puhuminen kokonaan, määrättäisiin takaisin puuhun, kiellettäisiin käveleminen kahdella jalalla, ja kiellettäisiin tarkkuun otteen pitäminen kahdella sormella….

    Mielestäni siinä tapauksessa ei pitäisi ihmetellä jos asiat ei edistyisi

    Neandertalin ihminen osasi ainakin äännellä, mutta varsinainen puhekieli kehittyi vasta noin 200 000-100 000 vuotta sitten.

    Puissa elävät esi-isät: Ihmiset kuuluvat kädellisiin, ja esi-isämme olivat puissa asuvia kädellisiä noin 60 miljoonan vuoden takaa noin 5-10 miljoonaan vuoteen.

    1. Opittuaan puhumaan alkuihminen opetteli keskustelemaan. -Siitä se kulttuuri nousi! Sinullakin on mahdollisuus oppia tämä hieno asia. Älä anna periksi.

  2. Juutalaisten ja vapaamuurarien kontrolloima vale oppositio perus sionistit taas räkyttävät kun pankkiiri koukkunokka käskee. Sinimustat taitaa olla ainoa oikea puolue

    1. *Jätän tän tänne*, jotta muutkin näkee, mitä yleensä täällä ”sensuroidaan”. -Tiedätkö muuten, ”Eino”, mitä itäsaksan-ihmeen, Wartburgin, omistaja sanoi vaihtoautopihan yrittäjän-tapaiselle, kun kuuli ettei saa vaihdokistaan mitään? -No, sanat ovat tämän viestin alussa. 🙂

  3. sittenhän samalla kaikki jenkki sionistit samaan syssyy, kuinkahan monta sotaa on jenkit menneet joka vuosi demokratian” varjolla, ihan potaskaa, nyt ps läiset taas. haloo ,ennemmin ajaisitte jokaisen arabi/africkalaisen pois täältä munimasta, kiljumasta meitä rasisteiksi ja kaikki ilmatteks. ihmeellistä, jos maanomistaja haluaa myydä, eikö ole hänen asiansa. hybriidi sinne ja tänne, ollaan nyt niin rinta pystyssä. ottakaa nyt järki käteen ,katsokaa miten koko ukrainan soppa alkoi, ei se nyt ihan mennyt kuten tossa kirjoitettiin. ei edas parinvuoden takainen historia ole tiedossa. uskomatonta että voi päästä eduskunaan 0-tiedoilla. noh vähän kui on nämä sandaali raketti-insinöörit ja lääkärit, korkeastikoulutettuja, luku/kirjoitus taidottomia, nostavat tom of finlandian kondikseen? on tää hirvittävä painajainen….

  4. Se että ehkä pitäisi keskustella enemmänkin ”ulkomaalaisomistuksesta” niinkuin Kekkosen aikoihin. Ulkomaalaiset yritykset ja henkilöt eivät saisi omistaa mitään kiinteistöjä 50% osuudella tai suuremmalla. Se takaisi että ulkomaalaisten yritysten tekemät voitot maksettaisiin Suomeen.

    Esim. Telia tahkoaa koko ajan miljardista puoleentoista miljardiin voittoa joka viedään Ruotsiin verotta. Sama kaivosyhtiöissä, paperiteollisuudessa ja pankki- sekä vakuutus sektorilla.

    Mutta noissa kiinteistökaupoissa… niitä suomalaisia jotka myyvät ulkomaalaisille, niitä pitäisi rangaista. Jos ei muuta niin 25% lisäverolla. Siinä ulkomaalaisten ostohalut ”halvasta Suomesta” viilenisivät.

    Ja ne politikot jotka aikoinaan myivätn kantaverkon, Kemiran, Tavivaaran jne jne jne…. Niitä pitäisi jälkikäteen rangaista ja niiden henkilökohtainen sekä suvun omaisuus pitäisi takavarikoida vahinkojen kustannuksiin. Niinhän esim. Japnissa tehdään.

    1. Niin kuin Kekkosen aikana, ”Trustivapaa bensiini” (TB) omisti ”Suomen petroolista” (SP) 2%, Venäjä loput. SP omisti TB:stä 2%, Venäjä loput.

      Nostalgiaa! -Mutta kyllä meidän nämä(kin) jutut ovat muuten ihan kotimaista tekoa.

Vastaa käyttäjälle Juutalainen vapaamuurari 33 Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *