Israelissa kuultiin tänään torstaina hälytyssireenejä mm. Jerusalemissa huthiohjusten takia, mutta molemmat Jemenistä laukaistut ohjukset torjuttiin jo ennen kuin ne saapuivat Israelin alueelle.
Iranin tukemat Jemenin huthi-kapinoitsijat (Ansar Allah) ovat torstaina ammuskelleet ohjuksia Israeliin, oman selityksensä mukaan tukeakseen Hamasin uskonveljiä.
Huthit ilmoittivat torstaina, että he olivat laukaisseet kaksi ohjusta, joista toinen olisi ollut heidän mukaansa yliääninen, maalinaan Ben Gurionin kansainvälinen lentokenttä Jerusalemissa., ja toinen tähdätty Tel Avivin alueelle. Kenttä on toiminut normaalista, yhtä lentoa (ITA Airways) ohjeistettiin välttämään mahdollista vaaraa, mutta lento laskeutui Tel Aviviin turvallisesti.
(Jatkuu linkin jälkeen, -linkissä hauska video.)
Fatima Alasrar @YemeniFatima, 27.03. 2025: Israel vahvisti, että kaksi Jemenistä peräisin olevaa #Houthi- ohjusta pysäytettiin sen ilmatilan ulkopuolella. Tämä on Israelin päivitetyn pitkän kantaman Iron Domen ensimmäinen käyttökerta. Huthi-ryhmä levittää jo kuvamateriaalia israelilaisista sireeneista. Heille kaaos on voitto. Maalien osuminen on valinnaista.
Huthit väittivät -tapansa mukaan- myös kohdistaneensa Punaisellamerellä liikkuvia laivoja. Lentotukialus USS Harry S. Truman mainittiin. -Se lienee hutheille jonkinlainen kivi kengässä. ![]()
Luettavaa:
- Al-Arabiya 27.03. 2025,


