Vihreiden kansanedustaja Atte Harjanne jätti helmikuussa hallitukselle kirjallisen kysymyksen yhdenvertaisen asepalveluksen edistämisestä.

(Kuva: Eduskunta.)

Ministeri Häkkäsen vastauksessa näkyvät Harjanteen mukaan poliittinen konservatiivisuus ja ymmärtämättömyys Suomen maanpuolustuksen tulevaisuuden näkymistä.

Puolustusministeri Häkkänen toteaa vastauksessaan, että asevelvollisuusratkaisu on ensisijaisesti sotilaalliseen maanpuolustuksen tarpeista lähtevä ratkaisu. Lisäksi käytössä olevan järjestelmän tulee olla laajasti yhteiskunnassa hyväksytty, ja nykyjärjestelmällä on Häkkäsen mukaan edelleen kansalaisten vahva tuki. Harjannetta ministerin vastaus ihmetyttää.

– Selkeä oppi Ukrainasta on, että puolustuskykyyn tarvitaan sekä joukkojen laatua että määrää. Suomen puolustusratkaisun on siis tuotettava riittävä määrä joukkoja, ja palvelukseen on saatava ikäluokan paras ja motivoitunein porukka.

Ikäluokkien nopea pieneneminen haastaa nykymallin

Nykymalli toimii vielä toistaiseksi, mutta ikäluokkien nopea pieneneminen haastaa sen lähitulevaisuudessa. Samalla on selvää, että hukkaamme nyt valtavasti naisten maanpuolustuspotentiaalia. Konservatiivinen uppiniskaisuus haasteen edessä vaarantaa ennen pitkää koko Suomen puolustuksen, Harjanne toteaa.

– Mitä hyväksyttävyyteen tulee, niin eduskuntapuolueiden enemmistö on jo asettunut tukemaan jonkinlaista yhdenvertaista mallia, mukaan lukien puolustusministerin oma puolue kokoomus. Yhteiskunnallinen paine yhdenvertaista mallia kohtaan kasvaa. Olennaisinta tässä on suorittavien ikäluokkien asenne, mallilla täytyy olla nimenomaan nuorten hyväksyntä nyt ja tulevaisuudessa, Harjanne toteaa.

Häkkänen myös toteaa vastauksessaan Suomen turvallisuusympäristön ja puolustusratkaisujen muuttuneen ratkaisevasti. Turvallisuustilanne on vakava ja vaikeasti ennakoitavissa, eikä hallitus Häkkäsen mukaan pidä tätä taustaa vasten tässä vaiheessa perusteltuna tehdä uusia avauksia perustavanlaatuisista muutoksista puolustusjärjestelmään. Tätäkään linjaa Harjanne ei ymmärrä.

– Nimenomaan tässä epävarmassa ajassa tulisi varmistaa, että puolustuskykymme on myös tulevaisuudessa kestävällä pohjalla. Näin iso rakenteellinen muutos vaatii huolellisen valmistelun ja riittävästi aikaa toimeenpanoon, jottei puolustuskyky vaarannu missään tilanteessa. Juuri siksi valmistelu pitäisi aloittaa viipymättä, Harjanne toteaa.

– Ymmärrän, ettei hallituksen konservatiivinen arvopohja anna myöten linjata tällaisesta uudistuksesta mitään lopullista. Valmistelua tulevan varalle sen ei pitäisi kuitenkaan estää, Harjanne huomauttaa.

(Uutispeili ei ole muokannut artikkelin sisältöä.)

2 thoughts on “Konservatiivinen uppiniskaisuus vaarantaa pidemmän päälle Suomen puolustuksen, sanoo Atte Harjanne”
  1. Molemmat elävät Harjanne ja Häkkänen elävät vaihtuvassa maailmassa. Trump ym. mukanaolija ovat muuttamassa maailmaa. Se on suomalaistenkin hyväksyttävä. Kun tilanne on muuttumassa, puolustuspolitiikka on järkevintä muuttaa ystävyyspolittikaksi. Sehän koettiin jo vuoden 1945 muutoksessa, ja tulokset olivat parasta aikaa Suomen kaltaiselle valtiolle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *