Vihreiden hyppiminen saksalaisten niskan päällä loppuu. Eilen käydyissä liittopäivävaaleissa Die Grüne menetti viidenneksen kannatuksestaan, ja enemmän kuin neljänneksen kansanedustajistaan.
Ääniä Vihreille tuli 11,6 %:a, ja sillä ei ”Herran huonetta rakenneta”, eikä hallitukseen enää mennä. Viime vaaleissa Vihreät saivat noin 15 %:a äänistä, ja nyt siis kannatus putosi 10 %:n tuntumaan. Paikkoja Vihreillä on nyt 85/650 -siis muilla puolueilla on 545 edustajaa. Ääntä voivat tietenkin vieläkin pitää, mutta enää eivät pysty vaatimaan natsistisiä lakiesityksiään, esimerkiksi sananvapauden rajoittamiseksi, eivät pysty estämään ydinvoiman paluuta energiapalettiin, eivät kylvämään maata täyteen tuulimyllyjä, eivät pitämään rajoja auki ryöstäjille, terroristeille ja joukkoraiskaajille, ja joutuvat -itkien- luovuttamaan suuren joukon valheella ja viekkaudella Saksaan pesiytyneitä roistoja takaisin kotimaihinsa.
On selvää, että myös Saksan talous on nyt vapaa yltiövihreistä rajoitteista, jotka ovat olleet taannuttamassa kansakunnan hyvinvointia 1800-luvulle. Enää Saksan Vihreät, -eivätkä muuten juuri muidenkaan maiden- kekkuloi Euroopan Unionin päättävissä elimissä juuri minkäänlaisella voimalla, puhumattakaan päätösvallasta. Tie Kalifaattiin on Saksan kansan toimesta pantu poikki, ainakin toistaiseksi.
Tämä tarkoittaa sitä, että vihreiden vinkuminen esimerkiksi suurvaltasuhteiden Saksan osapuolena, on nyt loppu. Ei se ole tähänkään mennessä ollut ratkaisevaa, mutta on vaikeuttanut ja hidastanut tärkeitä ja ennen muuta järkeviä päätöksiä.
SPD eivät koskaan -natsiaikaa lukuun ottamatta- ole ollut Saksassa näin pieni
Sosiaalidemokraatit (SPD) menettivät kannatuksestaan liki main 10 %:a, jäivät 16.4 %:ttiin, eli menettivät kolmanneksen. Kansanedustajia puolueelle tuli enää 120, missä on pudotusta yli 40 %:a. Tappio on raskas, yksi raskaimpia mitä yksikään sosiaalidemokraattinen puolue on Euroopassa yksissä vaaleissa koskaan kokenut.
Mutta niin vaan nousevat hallitukseen, koska suurimmaksi puolueeksi ja pääministeripuolueeksi noussut CDU ei halua missään nimessä hallitukseensa AfD-puoluetta, joka on siis joissakin asioissa oikeammalla kun CDU, joissakin -eli tavan saksalaisten asioiden ajamisessa- keskellä. Kun vaaleissa kävi myös niin, että 5 %:n vaalikynnyksen vuoksi maahanmuuttokriittinen vasemmistopuolue BSW ja keskellä oleva liberaalipuolue FDP putosivat liittopäiviltä, niin CDU:n ja SPD:n yhteinen paikkamäärä on 228, eli 12 paikkaa yli tarvittavan siis enemmistön.
Kun näin siis on se tarkoittaa sitä, että CDU voi pyyhkiä pöytää Vihreillä, ja demareitten on lähdettävä mukaan, vaikka intoa ei ole, koska SPD:n kauhuskenaario olisi, että AfD:stä tulisi hallituspuolue.
Enää tarvitse kuunnella vihreitten vikinää
Tämä tietää sitä, että demareitten on nöyrryttävä varsinkinkin maahanmuutto, energia ja talouskysymyksissä, eli siis kaikessa olennaisessa. Mutta toisaalta sosiaalidemokraateille on helpotuksena se, ettei enää tarvitse kuunnella vihreitten vikinää milloin mistäkin tyhjänpäiväisen ihmisten elämistä hankaloittavan normin säätämisestä. SPD pääsee CDU:n kanssa toteuttamaan sille luonteenomaista ”valtionhoitajapuolueen” roolia. Sen ei enää tarvitse leikkiä jotain superradiaalia Vihreiden vahtimana. Voi vain kuvitella, että etenkin Saksan ”tannerilaisille” demareille puna-musta hallitus on helpotus vihreän hämärän jälkeen.
AFD:n valtaannousuun ei riittänyt yli viidenneksen kannatus, -riittäisikö kolmannes vai pitääkö olla puolet
AfD –Alternative für Deutschland -Vaihtoehto Saksalle- puolue sai yli kaksinkertaisen kannatuksen viime vaaleihin verrattuna, eli 20,8 %:a, ja 152 parlamenttipaikkaa. Kasvua on 69. AfD on siis liittopäivillä enemmän kuin neljänneksen suurempi kuin SPD, ja liki tuplasti Vihreiden kokoinen, mutta hallitukseen se ei pääse, koska se on toisten puolueiden mielestä ”osin äärioikeistolainen”.
Toiset puolueet pitävät sitä ns. palomuurin takana, mikä tarkoittaa sitä, että sen kanssa ei tehdä yhteistyötä. Jos/kun CDU:n johtama puoluekaan ei saa aikaan lähimpien parin vuoden kuluessa muutoksia maahanmuutto-, energia- ja talouspolitiikkaan, niin ei olisi ”mailmanihme” jos kolmen vuoden kuluttua pidettävissä osavaltiovaaleissa -varsinkinkin maan itäisissä osissa- AfD:n kannatus nousisi heille parhaimmillaan liki 40 %;sta yli 50 %.ttiin.
AfD puoluetta on joissakin arvioissa pidetty eräänlaisena esim. Suomen Perussuomalaisen puolueen tai Ruotsidemokraattien sisarpuolueena. On totta, että maahanmuuttoasioissa se pitää paikkansa, mutta energiapolitiikassa ja suhteessa Venäjään AfD on vastakkaisella linjalla suhteessa PS:iin ja SD:hin.
Sääli FDP-puoluetta: saksa olisi tarvinnut keskustaa
Puolue teki taktisen virheen, vaikkakin muodollisesti oikean, kun se ei hyväksynyt ”velkajarrun” löysäämistä” istuessaan hallituksessa. Tuo Saksan velkajarru on nimittäin sellainen, että se on perustuslailla säädetty 0,3 %:iin bruttokansantuotteesta, ja jos demarien ja vihreiden vaatimus olisi toteutettu, niin se olisi merkinnyt perustuslain muuttamista tältä osin, ja siinä jämpti talouspuolue FDP ei antanut periksi vaan lähti hallituksesta.
Se ei kuitenkaan itse asiaa tule muuttamaan, sillä sekä CDU että SPD ovat valmiita nostamaan jalkansa jarrulta, koska ne katsovat että Ukrainaa on tuettava, ja kun omia euroja ei ole niin pitää lainata. Saksan luottokelpoisuus on ainakin vielä niin hyvä, että se ei ole ongelma, mutta Suomelle voisi ollakin, kuka esimerkiksi meille lainaisi, kun esimerkiksi Vihreät esittivät ennen joulua, että pitää ottaa lainaa kehitysavun kasvattamiseksi 800 miljoonalla eurolla. On totta, että edes Vasemmistoliitto ei tuohon järjenköyhään vaatimukseen yhtynyt, muista puhumattakaan.
Wokettamisen aika on ohi, -Saksan on otettava enemmän vastuuta Euroopasta, Ukrainasta ja yli Atlantin
Saksalaiset ovat riidelleet Trumpin kanssa jo edellisellä kerralla: Merrkele haukkui Trumpin milloin miksikin, ja Trump lähetti jumalattoman suuren lakanan Merkelille, jotta tämä voi heiluttaa sitä venäläisille antautumisen merkiksi.
Ja niinhän siinä kävi, että Trump oli oikeassa: Venäjään ei voi luottaa ja kaasuhanat oli katkaistava, ja Venäjä käy sotaa Ukrainassa. Myös Merkeleen maahanmuuttopolitiikka on tehnyt täydellisen mahalaskun: On aikas hirvittäää, että lukuisat -ennen muuta turvapaikanhakijoiden tekemät murhat- ovat saaneet saksalaiset pelkäämään jokapäiväisessä arjessaan henkensä puolesta, -ja maassa on päivittäin uusia merkintöjä saava: ”Puukotuskalenteri”.
Nyt on toivottavaa meidän kaikkien siis -maapallon ihmisten- kannalta, että Saksa aloittaa uuden kauden osaltaan, ja laittaa välinsä Yhdysvaltoihin kuntoon ja asialliselle pohjalle. Turha päänaukominen ei toimita mitään, on lapsellista ja hyödytöntä.
Toivotaan sydämestämme, että Saksa pääsee kaikin puolin takaisin jaloilleen. Se on myös Suomen ja suomalaisten etu.
Seppo Huhta


”* Eurooppa jatkaa Venäjään kohdistuvia sanktioita. Viime viikolla päätettiin jo kuudennestatoista pakotepaketista. Pakotteet ovat myös osoittaneet tehonsa, sillä Venäjän talousvaikeudet ovat viimeaikaisten tietojen mukaan entisestään syventyneet.
* Euroopassa on noin lähes 200 miljardin euron edestä Venäjän jäädytettyjä varoja, jotka voidaan ohjata Ukrainan tukemiseen.
* Eurooppa – ei siis Yhdysvallat – rahoittaa noin 90 prosenttia Ukrainan valtion menoista, ja noin 50 prosenttia Ukrainan saamasta aseavusta tulee nykyisin Euroopasta.
Näiden näkökohtien valossa Euroopalla on Pisarskan mielestä edellytykset torjua Yhdysvaltojen hallinnon harjoittama painostus ja tukea myös jatkossa Ukrainaa taistelussaan vapautensa ja itsenäisyytensä puolesta.”
https://www.verkkouutiset.fi/a/valheet-ukrainasta-jarkyttivat-professori-listasi-yhdeksan-avainfaktaa/#26a3d883”
Jos kerran 90 prosenttia Ukrainan valtion menoista, ja noin 50 prosenttia Ukrainan saamasta aseavusta tulee nykyisin Euroopasta. Niin mikä ihme siinä on, että Saksassakin teollisuus kouristelee ikään kuin sen teollisuuden selkärangassa olisi puolen metrin matkalla _KUOLIO_ ja vain sen takia, että Saksan valtiolla ei ole sijoittaa (kuulemma) rahaa esim. puolustus / sotateollisuuteensa, vaikka _Euroopassaon noin lähes 200 miljardin euron edestä Venäjän jäädytettyjä varoja_ jotka voitaisiin ohjata Ukrainan tukemiseen sen kautta, että _esim_ Saksan ja muunkin EU:n puolustus / sotateollisuudelta tilattaisiin tuon Venäjältä takavarikoidun 200miljardin varoista ”sotatarvikkeita” tyyliin ”Ruhrin alueen masuunit punahehkuisina” ja sen verran massiivisesti tilauksia, että kalleimpien sotatarvikkeiden yksikköhinnat saataisiin pudotettua sotaa kestävälle tasolle!
Miksi MARKKINAT eivät toimi vaikka rahaa on? Tässähän täytyy olla kysymys siitä, ettei EU-alueen TEOLLISUUS saa riittävästi sotatarviketilauksia valtiolta – miltään valtiolta!
Naton sotilasasiantuntijat ovat sanoneet monella suulla: meillä on aikaa 3 – 5 vuotta siihen, kun Venäjä on valmis kokeilemaan 5artiklan sateenpitävyyttä!
Ps. Ellei Eurooppa pian tee muuta Venäjän ja sen liittolaisten muodostaman uhkan edessä, kuin kokoustaa, Niin EU:lla saattaa olla edessään Ukrainan tämän päivän kohtalo n. 5vuodessa, Jos näin käy, niin sitten ei enää poseerata mediassa, kokouksissa ja konferensseissa, koska edessä saattaa olla jokamiehen oikeutena ”puuristin tienoo” Tuntematonta Sotilasta siteeraten.
’Miksi MARKKINAT eivät toimi vaikka rahaa on? Tässähän täytyy olla kysymys siitä, ettei EU-alueen TEOLLISUUS saa riittävästi sotatarviketilauksia valtiolta – miltään valtiolta!
Naton sotilasasiantuntijat ovat sanoneet monella suulla: meillä on aikaa 3 – 5 vuotta siihen, kun Venäjä on valmis kokeilemaan 5artiklan sateenpitävyyttä!’
–Tämä onkin erikoista. Suomessa olisi tietotaitoa, osaavia tekijöitä, hyvä koulutustaso kaikilla, ja teknologiateollisuutta. Turhasta rahat pois, ja tilaamaan puolustustarvikkeita.
Esim. Saksassa puolustustarvikkeiden massiivinen ja monipuolinen teollinen valmistus edellyttäisi ihan ensiksi, että joku realisti tuikkaisi ydinvoimaloiden polttoainesauvat ns. tulille, riittävän energiamäärän aikaansaamiseksi,
koska ei puolustustarviketeollisuutta voida ylläpitää sotatilavaatimusten tasolla koko ajan 24/7 tuulimyllyjen ja aurinkopaneelien voimin.
Ps. Ehkä tämä olikin koko kupletin juoni alustapitäen, että Venäjän & kumppaneiden tietä tasoiteltiin siihen pisteeseen, jossa ollan juuri nyt – eli ollaan korvia myöten kusessa joka EU-iikka, ja vieläpä omien poliitikkojen suosiollisella myötävaikutuksella! Ei voi kuin ihmetellä poliitikkojen itsetuhoista ajatuksen juoksua, kun eivät kykene näkemään / kuvittelemaan koko elämäntyötään nousemassa savuna ilmaan, jonkin naivintyperän illuusion takia?
Jatkan…
Verkkouutiset:
Ikääntyminen tappoi talouskasvun, ja lääkkeeksi tähän oletettiin, että työperäisen maahanmuuton lisääminen helpottaisi ongelmaa, koska – ihan oikein päätelty – Suomi tarvitsee aktiivista politiikkaa työvoimapulan paikkaamiseksi. Korkeimpien rajaveroasteiden alentaminen houkuttelisi Suomeen osaavampaa työvoimaa, ja kasvattaisi myös maassa jo olevien tuottavuutta.
Kyllä on kaunista, mutta siellä autuaasti unohdettiin, että haluttu työperäisen maahanmuuton lisääminen kohdistui loistavan epäonnistuneesti maihin, joista saapuvan väestön osaaminen ja työhalut ovat lähes pyöreä nolla.
Tämä ynnättynä väestön ikääntymiseen on pian laukeava aikapommi. Ketäköhän siitä pitäisi sormella osoittaa ja vaatia kantamaan hölmöilystään täysi aikuisenvastuu meneillään olevan kriisin rauettua? Jos sillä on ko. kriisin raukeamisen jälkeen enää mitään merkitystä?