Suomi on myös vaatinut EU:ssa ,että Unionin pitää tukea Ukrainaa enemmän kuin nyt.

(Arkistokuva, kuvalähde eduskunta.)

Suomi on myös vaatinut Euroopan Unionilta huippukokousta Ukrainan turvallisuuden takaamiseksi. Pääministeri Petteri Orpo vakuutti eduskunnalle kyselytunnilla, että Suomi tekee kaikkensa, että Ukrainasta tulee EU jäsen.

Demarit kyselivät, että onko Trumpin ja Putinin keskustelujen taustalla kysymys Kiinan torppaamisesta? Orpo kehotti eduskuntaa turvautumaan rauhallisuuteen ja malttiin, ja arvioi että rauhantie on pitkä ja vasta alussa.

Vihreät kysyivät, mitä Eurooppa voisi nyt tehdä enemmän? Orpon mielestä Euroopan on vain edelleen myös aseellisesti tuettava Ukrainaa, ja jälleenrakentaminen on otettava entistä vakavammin.

Lisää rahaa aseisiin

Kokoomuksen puolelta salia vaadittiin lisää rahaa puolustukseen, ja Kokoomuslainen pääministeri vastasi huutoon lupaamalla, että Suomen ja Euroopan rahoitus nousee nykyisestään aivan uudelle tasolle.

Orpo myös sanoi, että Euroopan Unioni valmistautuu rauhanneuvotteluihin, mutta tosiasia on, että juuri nyt Yhdysvallat ja Venäjä eivät ole kysyneet Unionilta mitään. Mutta Unioni on valmistautunut ja valmiina, ja tekee entistä enemmän Ukrainan hyväksi.

Vasemmistoliitto tiedusteli, että voitaisiinko Ukrainaa auttaa pohjoismaisella yhteistyöllä? Orpon mukaan näin tehdään jo, ja sitä jatketaan.

Eduskunnan roolia Ukrainan tukemisessa tulee vahvistaa

Orpo lupasi, että hän keskustelee eduskunnan puhemiehistön kanssa menettelytavoista, miten tuota yhteistä hanketta voitaisiin eduskunnassa edistää.

Pääministeri myös muistutti, että meillä ei ole turvallisuutta, ellei ole kilpailukykyä, eikä kilpailukykyä ellei ole turvallisuuttaa. On myös -onneksi- niin Orpo sanoi, että meidän puolustusteollisuutemme kasvaa koko ajan, ja niin Patrian kuin Nokian panostukset mutta myös hallituksen panos TNT tehtaaseen Poriin ovat omiaan tukemaan puolustustamme, mutta myös puolustukseen tarvittavien muiden maiden himoamien resurssien vientiä.

Keskusta lupasi/uhkasi jättää välikysymyksen vanhusten huonosta hoivasta

Puolue perusteli sitä Hallituksen tekemillä rajuilla säästöillä ihmisten terveydenhoitoon, ja sosiaaliturvaan.

Keskusta muistutti, että samaan aikaan, kun oikein ministereitä myöten haetaan ulkomailta uusia hoitajia, niin hyvinvointialueet irtisanovat hoitajia, ja aikuiskoulutusvarat on leikattu minimiin.

Työministeri -tuo hoitajien houkuttelija- kokoomuslainen Arto Satonen selitti, että rahaa on aikuiskoulutukseen kuitenkin vielä 10 miljoonaa, eli siis resurssia jolla ihminen voi esimerkiksi työn ohessa opiskella sairaanhoitajaksi.

Keskusta vaati jälleen hyvinvointialueille lisää aikaa saada taloutensa tasapainoon

Kunta- ja alueministeri Kokoomuksen Anna-Kaisa Ikonen vastasi, että ei käy, koska osa alueista on jo pääsemässä tasapainoon, ja monet tulevat vauhdilla perässä eikä alueita voi asetta eriarvoiseen asemaa.

Asunnottomuus on ratkaistava kunnolla, ja kaupungeissa

Vihreiden huoleen pitkästä aikaa kasvaneesta asunnottomuudesta Ympäristö- ja asuntoministeri Kokoomuksen Sari Multala vastasi:”

Meillä on Ara-tuettuja eli yhteiskunnan voimakkaasti rahoittamia asuntoja 400 000, ja asunnottomia 4000. Eli kyllä se on niin, että kaupunkien on löydettävä keinot, joilla ihmisille saadaan asunnot, ei tämä voi olla kunnille ylivoimainen tehtävä.

Myös häätöjen määrä näistä yhteiskunnan tukemista asunnoista on kasvanut reilusti viime aikoina- Vetoankin täällä oleviin kunta- ja kaupunkipolitiikkoihin, että te teette kotikunnissanne kaikkenne, että tämä kehitys kääntyy asukkaiden kannalta parempaan suuntaan.”

Tuo Multalan kuvaava tilanne on tosi eli useimmat kaupunkien omistamat asunto Oy:t ovat heikosti johdettuja, josta seuraa esimerkiksi raportoimani tilanne, jossa viisilapsinen perhe ajettiin Tampereella hankeen: Heiteltiin kamat pitkin kinoksia ja sitten tuli pakkasessa pari tuntia värjötelleelle perheelle kaupungin kuorma-auto joka kuljetti heidät tavaroineen toiseen kaupungin asuntoon.

Tervehdys suomalainen byrokratia!

Seppo Huhta

One thought on “Suomi on tehnyt selväksi Yhdysvalloille -viimeksi eilen- että tuemme vahvasti Ukrainaa”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *