Eduskuntaan tuli 30.1.2025 hallituksen esitys, jossa esitetään merkittäviä muutoksia rikoslakiin. Esityksessä katujengeihin liittyviä rangaistuksia kovennetaan, ja nöyryyttävää tekotapaa esitetään rangaistuksen koventamisperusteeksi. 

(Arkistokuva, koululaisväkiväkivaltaa.)

Katujengin eli rikollisjoukon toiminnan osana tehdystä rikoksesta tulee rangaistuksen koventamisperuste. Hallituksen esityksessä nöyryyttävä tekotapa väkivallan yhteydessä lisätään koventamisperusteeksi.

Nöyryytysväkivaltaa on esimerkiksi uhrin kuvaaminen ja pilkkaaminen tai pakottaminen riisuuntumaan.

Alle rikosvastuuikäisen käyttäminen rikoksen tekemiseen rangaistavaksi

Alle rikosvastuuikäisen käyttäminen rikoksen tekemiseen säädettäisiin rangaistavaksi erillisellä säännöksellä. Uuden säännöksen tarkoitus on selkeyttää lakia ja mahdollistaa ankarammat seuraamukset alle 15-vuotiaan käyttämisestä rikoksen tekemiseen.

Lakivaliokunnan puheenjohtaja Juho Eerola on mielissään esityksestä:

”Katujengit ja nuorison raaistuva väkivalta huolestuttaa koko Suomessa. Tämä laki tarjoaa työkaluja ilmiöön puuttumiseksi,” Eerola iloitsee. ”Nöyryytysväkivalta osana rikosta kielletään. Nuorten on tärkeää ymmärtää, että teoilla on seuraamuksia.”

Lakivaliokunnan perussuomalaiset kiittelevät esityksestä oikeusministeri Leena Merta.

”Lakiuudistuksessa puututaan myös niihin, jotka välineellistävät lapsia rikosten tekemiseen ja altistavat heitä väärälle elämänpolulle,” poliisitaustainen lakivaliokunnan jäsen Rami Lehtinen toteaa. ”Nämä ovat ajankohtaisia toimia, jotka tarvitaan pikaisesti käyttöön taklaamaan orastavaa katujengiongelmaa. Ilmiöön on puututtava heti, koska tässä asiassa emme halua kulkea samaa polkua Ruotsin kanssa.”

(Uutispeili ei ole muokannut uutisen sisältöä.)

2 thoughts on “Lakivaliokunnan perussuomalaiset hallituksen esityksestä: ”Nöyryytysväkivalta kielletään””
  1. Leena Meri on Hyvinkäältä.
    Jos nyt ensin vaihtaisi tuon Tapakoulun nimen.

    Hyvinkäällä on murhat ja tapot muodissa.

    Aamuposti:

    Missä Hyvinkäällä uskaltaa liikkua? – Vuoden sisällä kolme puukotusta ja ampuminen

    Helsingin Sanomat:
    Itä-Uudenmaan käräjäoikeus on vanginnut kaksi Järvenpään ampumisesta epäiltyä, karussa ollutta miestä.

    Toinen miehistä, vuonna 2002 syntynyt hyvinkääläismies,

    Hyvinkäällä on se niminen koulu kuin ”Tapakoulu”

    Eli lapsille toistetaan 9 vuoden ajan
    Tapa
    Tapa
    Tapa
    Tapa
    Tapa

    Ihan tarkka koulun nimi on ”Tapainlinnan koulu.”.

    Katsokaas:
    Tapa-In-Linnankoulu

    In tarkoittaa sanakirjan mukaa ”on muodissa.”

    Osa porukasta siellä murhailee ihmisiä

    1. Virossa on kaupunki nimeltään ’Tapa’. Kun zzz:t valtasivat Viron, ja levittivät sinne kommunismia, myös em. kaupunkiin, piti olla paikallinen kommunistilehti. Perustettiin: ’Tapa kommunist’. –Huomattiin, että lehteä ostettiin koko Virossa Kommareilla meni ymmärtää.
      Saattoi hyvinpukeutunut virolainen ostaa kioskilta lehden, mennä kahvilaan lukemaan sitä kupin ääreen. Pitivät lehteä sillai, että etusivu näkyi koko kuppilalle.

      Mulla on vielä yx hyvä:
      ”Moskvits, -eniten levinnyt Suomen maanteille!”

      Turussa poliisin siviiliautoina oli toki Ladat vielä 80-luvulla. konelan mainostarra takalasissa: ”LUJAA LAATUA LADA.” Pojat raaputtivat vähän: -Kaksi ensimmäistä kirjainta pois. -Siis joka kärrystä, -näin itse autorivin poliisitalon edessä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *