Kansanedustaja Marko Kilpi (Kokoomus) vaatii, että Suomessa EU-sääntelyä tulkitaan tavalla, joka ei aiheuta suomalaisille yrityksille ja kansalaisille perusteetonta kilpailuhaittaa.
(Arkistokuva: Marko kilpi, kuvaläjhde: Eduskunta.)
Marko Kilven mukaan kansalliset viranomaistulkinnat voivat usein olla EU:n edellyttämää tiukempia, mikä lisää kustannuksia ja vaikeuttaa yritysten toimintaa.
Tuoreena esimerkkinä Kilpi nostaa esiin sähköautojen akkujen korjaamisen ja uudelleenkäytön. Suomessa esillä ollut viranomaistulkinta on herättänyt huolta siitä, että romutettavan sähköauton akku voitaisiin katsoa automaattisesti jätteeksi.
Euroopan komissio on kuitenkin täsmentänyt, ettei akku vastoin Suomen tulkintaa muutu jätteeksi pelkästään ajoneuvon käytöstä poistamisen vuoksi. Vaikuttaa kaikesta huolimatta siltä, että Suomen kanta pysyy edelleenkin muuttumattomana ja vähintäänkin yhtä ylikireänä kuin aiemmin. Lupa- ja valvontaviraston mukaan alkuperäistä ohjeistusta ei ole tarpeen tarkastaa, eikä korjata.
”On perusteltua kysyä, miksi Suomessa päädytään kerta toisensa jälkeen muita jäsenvaltioita tiukempiin tulkintoihin ja miksi niistä saatetaan pitää kiinni silloinkin, kun EU-toimielimet täsmentävät sääntelyn tarkoitusta ja kehottavat toimimaan toisin”, Kilpi toteaa.
Kilven mukaan viranomaisten on pystyttävä perustelemaan tulkintojensa oikeudellinen perusta ja arvioitava niiden vaikutuksia Suomen kilpailukykyyn. Tarpeettoman tiukat tulkinnat voivat olla kaiken lisäksi ristiriidassa myös EU:n kiertotaloustavoitteiden kanssa.
’Kansallinen liikkumavara hyödynnettävä täysimääräisesti’
Suomen tulisi noudattaa in dubio pro patria-periaatetta, kuten muut jäsenmaat tekevät, eli tulkinnanvaraisissa tilanteissa valitaan kansallisen edun mukainen tulkinta. Valitettavan usein näin ei kuitenkaan jostain syystä näyttäisi tapahtuvan.
”Suomen tulee hyödyntää EU-oikeuden sallima kansallinen liikkumavara täysimääräisesti ja varmistaa, etteivät kansalliset tulkinnat aseta suomalaisia yrityksiä ja kansalaisia perusteettomasti muita jäsenvaltioita heikompaan asemaan”, Kilpi painottaa.
Kilpi jätti asiasta eduskunnan puhemiehelle kirjallisen kysymyksen, jonka allekirjoittivat hänen lisäkseen kansanedustajat Martin Paasi (Kokoomus), Mia Laiho (Kokoomus), Milla Lahdenperä (Kokoomus), Maaret Castrén (Kokoomus), Mikko Polvinen (Keskusta) ja Timo Harakka (SDP).

