Serbian pääministeri Milos Vucevic ilmoitti erostaan. Viceviciä vastaan on ollut laajoja mielenilmaisuja noin kahden kuukauden ajan. Huomenna keskiviikkona Serbian parlamentin odotettiin äänestävän Vusevicin luottamuksesta,.
(Kuva-aineisto: ’X’, mielenosoittajia 23.01. 2015.)
Mielenosoitukset alkoivat marraskuussa 2024. Ne käynnistyivät Novi Sadin rautatieasemalla tapahtuneen -15 ihmishenkeä vaatineen- onnettomuuden jälkeen, mutta tyytymättömyys oli patoutunut jo pitkään. Mielenosoittajat syyttävät hallitusta -ja korruptiota- onnettomuudesta, matkustajia suojanneen katoksen romahtamisesta.
Mielenosotuksiin osallistuvat ovat enimmäkseen opiskelijoita. Parlamentin oppositio on ilmoittanut tukevansa heitä. Opiskelijoilla on koko Serbian poliittiseen meininkiin kohdistuvia uudistusvaatimuksia.
Laiminlyönteihin syyllisiksi epäiltyjä pidätettiinkin, -mm. rakennus-, liikenne- ja infrastruktuuriministeri Goran Vesic. Huolimatta 13:sta epäillyn pidätyksistä, mielenosoittajat kohdistivat syytöksensä jopa presidentti Aleksandar Vučic:iin ja Novi Sadin pormestariin Milan Djuric:iin. Heidänkin eroaan vaadittiin.
Mielenosoitukset ovat kestäneet viikkoja, eivätkä näytä laantuvan. Mm. liikenneväyliä on tukittu, -mihin ovat osallistuneet maanviljelijät omalla kalustollaan. Monet koulut, kirjakaupat ja teatterit ovat sulkeneet ovensa, ja ilmoittavat olevansa solidaarisia mielenosoittajille.
Presidentti Vucic on vedonnut mielenosoittajiin, ja vaatii heitä vuoropuheluun hallituksen kanssa. Pääministeri Vucevicin ero ei näytä tyynnyttävän protesteja. Mikäli parlamentti hyväksyy pääministerin eron, Serbialla on edessään ennenaikaiset parlamenttivaalit.
Luettavaa:
- Avia.pro 28.01. 2025.
- Radio Svoboda 16.01. 2025.
- Radio Svoboda 28.01. 2025,
- ’At least 100,000 showed up to protest in Belgrade, Serbia against the pro-kremlin President Vučić.’ 23.01. 2025 (VIDEO),
Videolähetys: First Post 28.01. 2025