”Itämerellä vallitsee kauhun tasapaino”, toteaa valiokunnan puheenjohtaja

Eduskunta palaa istuntotauolta ensi viikolla. Liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja Jouni Ovaska (kesk) sanoo, että liikenne- ja viestintävaliokunta ottaa käsittelyyn viimeaikaiset kaapelirikot Itämerellä. Tarkoituksena on perehtyä erityisesti merioikeuteen, varjolaivastoon sekä kyberturvallisuuteen.

Ovaska kiitää viranomaisia ja valtiojohtoa tähänastisesta toiminnasta.

Kun jotain tällaista tapahtuu, odotamme että viranomaisyhteistyö on mutkatonta, johtamisjärjestelyt toimivia ja tiedotus ajantasaista. Näin vaikuttaa nyt olleen. Vauriot ovat ulko- ja turvallisuuspoliittisesti arveluttavia, jolloin myös NATO– ja EU-yhteistyö korostuvat. Tasavallan presidentti on ottanut tässä suhteessa johtavan roolin.

Ovaskan mukaan nyt on hallituksen ja eduskunnan tehtävänä selvittää, onko lainsäädäntö ajan tasalla, mitä kansainväliset sopimukset sanovat ja millä tavalla Suomi voi varautua paremmin.

Lainsäädännössä on siirryttävä ennakointiin. Itämerellä vallitsee kauhun tasapaino. Suomen ulkomaankaupasta yli 95 prosenttia kulkee meritse, tietoliikennekaapelit halkovat merta ja samaan aikaan Itämeri on Venäjälle keskeinen väylä.

Valiokunta on jo aiemmin kiinnittänyt huomiota kriittisen infrastruktuurin suojaamiseen.

Olemme liian haavoittuvia. Tiedot kriittisestä infrastruktuurista on ollut liian helposti saatavilla.

Syksyllä valtion talousarviota käsitellessään valiokunta sai tietoonsa, miten leikkaukset vaikuttavat liikenne- ja viestintävirasto Traficomiin sekä Kyberturvallisuuskeskukseen.

Virasto joutuu jatkuvasti priorisoimaan kyberturvallisuuteen liittyvää toimintaansa. Olen huolissani, miten leikkaukset vaikuttavat kyberturvallisuuteen ja viranomaistehtävien hoitamiseen ja heikkeneekö Suomen kyberturvallisuuden taso.

Viraston mukaan valtion tuottavuusohjelma ja Huoltovarmuuskeskuksen laskeva rahoitus korostavat toiminnan priorisoinnin tarvetta entisestään. Virasto priorisoi tuottavuusohjelman toimeenpanossa toimenpiteitä, joilla on mahdollisimman pieni vaikutus kyber- ja liikenneturvallisuuteen. Säästötavoitteen suuruudesta johtuen tehostamista joudutaan kuitenkin väistämättä kohdistamaan myös viraston turvallisuuteen liittyviin tehtäväkokonaisuuksiin. Tehostamistoimenpiteiden yhteydessä joudutaan tarkastelemaan myös kyberturvallisuuden viranomaistehtäviä.

Ovaskan mukaan on välttämätöntä, että kyberturvallisuustehtävien riittävä rahoitustaso turvataan ja kyberturvallisuuskeskuksen ympärivuorokautinen toimintakyky varmistetaan. Muuten kyberturvallisuuskeskus joutuu leikkausten vuoksi painottamaan valvontatoimintaa ennaltaehkäisen toiminnan sijasta jälkivalvontaan. Ovaskan mukaan tässä maailmantilanteessa ei näin saa käydä.

Valiokunnan puheenjohtaja vaatiikin pääministeri Petteri Orpoa (kok) nostamaan myös kyberturvallisuuden vaatimukset esiin kevään puoliväliriihessä, jotta liikenne- ja viestintävirasto pystyy vastaamaan sille asetettuihin tehtäviin ja päivystys on ympärivuorokautista. 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *