Antisemiittistä vihaa levittävä YK-järjestö kasvatti Gazan lapset vihaamaan juutalaisia ja ’vääräuskoisia’, ja lehden mukaan järjestö liittyy myös juutalaisvastaiseen mellakkaan Amsterdamissa viime torstaina.

Israelilais-lehden mukaan YK:n Gazassa toimivassa pakolaistenauttamisjärjestössä, UNRWA:ssa pakolaislasten opettajana toiminut mies oli taustavaikuttajana torstaina (07.11.) Amsterdamissa puhjenneessa antisemitistisessä mellakassa, jonka seurauksena Israel lähetti erikoiskoneen hakemaan turvaan israelilaiset jalkapallofanit.

Amsterdam sai nähdä torstai-iltana ensimmäiset antisemitistiset katumellakat, sitten 1930-luvun, -jos Amsterdamissa oli mellakoitu silloinkaan. -Viime viikolla väkivaltainen juutalaisviha kohdistui israelilaisiin jalkapallo-ottelun katsojiin, jotka olivat matkustaneet paikalle kannustamaan Maccabi-TelAviv-seuraa. Alankomaissa toimiva terroristijärjestö  Hamasiin verkostoitunut ”solidaarisuusjärjestöPGNL osoittautui Amsterdamin  juutalaisvastaisen mielenosoituksen pääjärjestäjäksi.

Tapahtuma järkytti Eurooppaa, ja lisää mietittävää saatiin, kun paljastui yhteys Gazassa toimivaan YK:n avustusjärjestöön UNRWA:han.

Terroristijärjestöjen Hamasin ja ’Palestiinan islamilainen jihaadin’ hyökättyä Israeliin 7. lokakuuta 2023 löydettiin vaarattomiksi tehdyiltä terroristeilta -ainakin yhdeltä- UNRWA:n myöntämä henkilökortti: Hänen tehtävänsä YK-järjestössä oli … –opettaja.

Seuraavassa oppilas itse kertoo, mitä oppia YK on jakanut Gazan lapsille:

Liza Rosen 29.10. 2024: Watch: this Palestinian girl in UNRWA summer school wants to fight and kill the Jews. As you can see in this video she explains that “Jews are Christians and infidels” who don’t worship Allah (god of Islam). This is what the UN-sponsored education system has been teaching Palestinian children for the past decade. By sending billions of dollars as foreign aid to the U.N. and UNRWA, Western countries promote war and terrorism in the Middle East! Please share this video if you support Israel’s decision to outlaw UNRWA!

Lapsi-ressukka kertoo, mitä hän on oppinut juutalaisista YK:n tuottamassa ja mm. Suomen sponssaamassa kooluopetuksessa. Emme siis ylläty, kun sama asenne ja vihapuhe löytyvät Amsterdamin ’pogromin’ taustalta: Mielenosoitukset 7. lokakuuta Maccabin ja Ajax FC:n ottelun yhteyteen järjestäneeltä ”solidaarisuusjärjestöPGNL:lta löytyy Hamas-tausta,  -ja entinen UNRWA:n rekisteröity opettaja Ayman Naimeh.

Hollannin viranomaisten evättyä ’Palestiinan tukijoilta’ mielenosoitusluvan, järjestäjät kutsuivat kannattajiaan pahaenteisellä viestillä:

Viestissä kehotettiin ”saapumaan pienissä ryhmissä, kätkemään Kufiyehit (ns. palestiinahuivit) ja Palestiinan liput. ”Tämä on suora yhteenotto vihollisemme (IOF ja Mossad) kanssa”, julisti järjestäjä, ja kehotti osallistuvia ”valmistautumaan kohtaamaan vakavaa väkivaltaa”. -Toisinsanoen: Kohdistamaan väkivaltaa muihin.

Lehden tietojen mukaan ’PGNL on osa Hamasin verkostoa Alankomaissa ja Euroopassa’. PGNL:n johtaja Amin Abou Rashed pidätettiin v.2023 epäiltynä tahojen siirtämisestä Hamasille. -Rashedin välittämille rahoille olikin käyttöä 07.11. 2023.

Rashedin pidätyksen jälkeen PGNL:ää on johtanut Ayman Nejmeh,  Syyriassa syntynyt entinen UNRWA:n opettaja. -Hänen opetuksensa sisällöstä tiedämmekin jo jotakin, -ja Negevin alueen rauhalliset israelilaiset asukkaat saivat siitä kokemusta viimevuoden lokakuussa.

Israelilaiset Maccabi-fanit selvisivät torstaina vähemmällä, kuin Negevin kibbutshien asukkaat ja Nova-festivaaliin kokoontuneet teknomusiikin kuuntelijat lokakuussa 2023. Lehden haastattelema Maccabin kannattajana Amsterdamiin matkustanut ’Elad’ muisteli, että Amsterdamin mellakoijien ”toimintatavat olivat samanlaisia ​​tai ainakin inspiroituneita Hamasin toimintatavoista lokakuun 7. päivän joukkomurhan aikana, mukaan lukien uhrien nöyryyttäminen ja väkivallan live-dokumentaatio”.

”Koimme pogromin ja joukkomurhayrityksen, joilla ei ollut mitään tekemistä jalkapallo-ottelun kanssa. Nämä tapahtumat järjestettiin hyvissä ajoin, ja ne olisi voitu estää”, Elad sanoi lehdelle.

Kuvaus Eladin kokemuksista Jerusalem Postissa (linkki alempana).

Hamasin eurooppalainen verkosto ei ole Muslimiveljeskunnan (Muslim Brotherhood) ainoa väline Euroopan Unionin alueella: Hizb ut Tahrir on verkostoinut eurooppalaiseen establishmentiin, esiintyy mm. EU:n komission kuultavana, ”asiantuntijana”, ja pystyy vaikuttamaan sekä mediaan että lainsäädäntöön. HuT on jopa terroristijärjestöjä vaarallisempi. Järjestön johtaja, Tariq Ramadan, on ainakin kerran vieraillut Suomessa. Ramadan on Muslimiveljeskunnan perustajan, Hassan Al-Bannan, pojanpoika,

Luettavaa:

Jihadistien suosimisesta syytetty YK-järjestö oli Pekka Haaviston suosikki

YK:ta päivää! -Miten on mennyt rauhan-turvaaminen, niinkuin omasta mielestä?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *