’Ilon aika’ on poikkeava

Helsingin kaupunginteatterin Suomen ensi-ilta, Ilon Aika-esitys, on omanlaisensa monestakin syystä, mutta minua viehätti erityisesti rohkea ja erittäin luova värien käyttö, johon välineinä oli mm. Pienen näyttämön koko lavan peittävä punahehkuinen ”lakana”, ja myös neonvalojen ohjelmointi taustalla oli luovasti mietitty. Visuaalinen ilme oli myös norjalaistuotantoa, eli sen visuaalisuudesta vastasi Chrisander Brun.

(Kuva: Katri Naukkarinen, 2024.)

On Norjassa muitakin osaajia, kuin Henrik Ibsen

Itse norjalaisen näytelmäkirjailija Arne Lygren teos on luvalla sanoen vähän outo. Ensinnäkin siksi, että kahdeksan näyttelijää näyttelee 16 hahmoa, kaikilla on päällä identtiset vaatteet, -mikä kyllä toimii. Näyttelijät puhuttelevat itseään kuin lukisivat kirjaa, eli esimerkiksi Heidi Heralan äiti hahmo sanoo usein : ”äiti sanoo”, ja muut hahmot puhuvat samoin tavoin, mutta eivät sentään koko esityksen ajan.

Ohjaaja Tatu Hämäläinen on mielestäni onnistunut raikkailla ratkaisuilla, mutta kuitenkin rakennettuun sekasortoon samaa ryhtiä ja rytmiä. Tosin välillä meno yltyy hurjaksi, kun tanssitaan rinnat paljaina ja huudetaan kuin kuoleman hädässä.

Se nyt ei ole ollut mitään uutta ainakaan neljännes vuosisataan, eikä ainakaan teatterilavoilla, että keskeinen pari on homopari. Totta on kuitenkin, että kun tutkimusten mukaan vain 1-2 prosenttia suomalaisistakin on homoja tai lesboja, niin näytelmissä heitä on kuitenkin 10-20 prosenttia. Mulle se on sama, mutta tiedän sen että joitakin se harmittaa. Vaikka kuinka näille mielensäpahoittajille kuulemma yrittäisi vakuutaa, että rakkaus on rakkautta keiden kesken tahansa. Myös toisinajatteleviä on kunnioitettava.

Ei ihminen ole natsi tai äärioikeistolainen, vaikka onkin jyrkkä hetero.

Ilon Ajassa ei kuitenkaan minkäänlainen sukupuoliagenda ole tärkein asia, vaan tärkeämpää on ylipäätään -niin ymmärsin- saada katsoja miettimään, että kuinka samanlaisia ongelmamme ovat, ja kuinka monin tavoin myös yksilö voi niitä lähestyä. Sitä paitsi Ilon aika -esitys on tuottaa iloa. Itse ainakin lähdin teatterista hymyssä suin, ja vaikuttivat muutkin nauttineen esityksestä, ja kertoivatkin siitä jo väliajalla keskustellessani.

Ja ihan aikuisten oikeasti on sanottava, että Ilon Aika on sellainen näytelmä, jonka katsoja muistaa, -ei vain seuraavaan esitykseen vaan ainakin seuraavaan syksyyn.

Menisin uudelleenkin jos kehtaisin.

Seppo Huhta

P.S.

Monipuolisesti lavalla esiintyi muusikko-laulaja neito Islaja.