Eduskunnassa käsiteltiin keskiviikkona (15.05.) Keskustan ja Liike Nytin välikysymystä hallituksen talouspolitiikasta. Hallituksen vastauksen antoi puheessaan valtiovarainministeri Riikka Purra.

(Arkistokuva, kuvalähde Eduskunta.)

Valtionvarainministeri Riikka Purran mielestä kysymystä luottamuksesta hallituksen talouspolitiikkaan ja Suomeen tulee käsitellä perusteellisesti, mutta hallituksen talouspolitiikka on kuitenkin saanut laajasti tukea kansainvälisiltä asiantuntijaorganisaatioilta, kuten Kansainväliseltä valuuttarahastolta.

Opposition talouspolitiikalla Suomi saisi sanoa jäähyväiset luottoluokituksille

– Kansainväliset luottoluokittajat ovat painottaneet arvioissaan, että nykyisen hallituksen sitoutuminen vastuulliseen talouspolitiikkaan on yksi keskeinen tekijä, mikä kannattelee luottoluokitustamme.

– Sen sijaan opposition talouspolitiikalla Suomi saisi sanoa jäähyväiset parhaille luottoluokituksille ja se löytäisi itsensä EU:n alijäämämenettelystä välittömästi.

Purra muistuttaa miten hallitusohjelman ensimmäiset kaksi talouspolitiikkaa koskevaa lausetta kuuluvat seuraavasti: ”Hyvinvoinnin perusta on kestävä talous. Hallituksen tärkein talouspoliittinen tavoite on saada aikaan kestävää kasvua.

Pelkkien sopeutustoimien lisäksi Suomi tarvitsee talouskasvua, investointeja koko maahan, sekä uusia työpaikkoja painotti valtionvarainministeri.

– Hallitusohjelma on kasvuohjelma. Hallitus toteuttaa historialliset työmarkkinauudistukset ja lisää työmarkkinoiden joustavuutta. Tämä on asiantuntijoiden suositusten mukaan paras tapa lisätä taloutemme kasvupotentiaalia ja tuottavuutta.

Hallitus purkaa myös satoja normeja haittaamasta ihmisten ja yritysten toimeliaisuutta, kertoo Purra.

– Me puramme kannustinloukkuja, lisäämme korkeakoulujen aloituspaikkoja, nostamme osaamistasoa ja parannamme TE-palveluiden toimivuutta. Hallitus varmistaa näillä toimilla kaiken tasoisen osaavan työvoiman saatavuuden.

Neljän miljardin euron kasvua tukevan investointiohjelma

– Hallitus toteuttaa neljän miljardin euron kasvua tukevan investointiohjelman. Sen osana suunnataan satoja miljoonia euroja tiestön korjausvelkaan ja väyläverkon kehittämiseen. Ihmisten ja tavaroiden sujuva liikkuminen turvataan kaikkialla Suomessa.

Purra näkee valtiovallan mahdollistaja ja reunaehtojen asettelijana: Valtio asettaa pelisäännöt, mutta  ihmiset ja yritykset tietävät lähtökohtaisesti itse parhaiten, mitä heidän tai niiden on parasta tehdä kulloisessakin tilanteessa. Markkinatalous on paras talousjärjestelmä meille ihmisille, sanoo Purra.

Hyvinvointia ei mitata tukiaisten määrällä

– Tämä hallitus ei usko siihen, että yksilön hyvinvointia mitataan sillä, kuinka paljon valtio jakaa etuisuuksia ja tukiaisia kansalaisille. Hyvinvointi syntyy työstä ja yrittämisestä. Tämä hallitus ei usko siihen, että yritysten menestyminen johtuu siitä, että poliitikot olisivat kyvykkäitä valitsemaan voittajia. Opposition jakopuolueiden valtiokeskeinen resepti johtaa vain paisuvaan julkiseen sektoriin ja yksityisen toimeliaisuuden tukahtumiseen, sanoi Purra.

Kroonisesti alijäämäinen valtio ei kykene ylläpitämään talouskasvua

– Kroonisesti alijäämäinen valtio ei kykene ylläpitämään talouskasvua. Mikäli alijäämien annettaisiin paisua vasemmiston opein, tarkoittaisi tämä luottoluokituksen heikkenemistä ja kiristyviä veroja tulevaisuudessa. Tulevaisuudenusko romuttuisi ja talous sakkaisi. Siksi hallitus suhtautuu kasvaviin alijäämiin vakavasti, toisin kuin edeltäjänsä, totesi Purra.

7 thoughts on “Purra sanoo: Hallituksen talouspolitiikka on vastuullista, realistista ja uskottavaa”
  1. eli vastuulla tarkoitetaan, otetaan vanhuksilta, eläkeläisiltä, koululaisilta, annetaan 3 maiden rupusakille, heitetään miljardeja italiaan, afriikkaan, työttömiä puolimiljoonaa,otetaan 3 maista luku taidottomia elätettäväksi, leikitään maailman poliisia, jaetaan ukrainaan miljardeja, valehdellaan,käännetään takkia, ollaan eu.n persiin nuolijoita, joka vain keksii kaikkea kivaa, metsät ,pohjavedet jne, malmit ulkomaille, tiet on kuin perunapeltoja, euroopan kallein maa asua, keksitään viherpiiperöitten sceidaa, suomessa isot metsät on hiilinielu, sekä kaiken kukkuraksi co2 on ollt 1000 vuotta konstantti 400ppm ihminen ei voi vaikuttaa siihen, sekä kasvit tarvitsee co2, muuten ei kasva.ei co2 lämöä nosta, se on vesihöyry, jospa poliitikot ottaisit oppituntia kemiasta,fysiikasta, eikä keksi omiaan, ratsastetaan,pelotellaan maailmanlopulla, suomi on pohjoisessa oleva kova maa, maksamme enemmän eu.lle kuin esim. luenburg saa per kansalainen, yhtä paljon asukkaita ja pankkiirien getho. tyhmiä on purran sanonnat, ps.n hän piti erota eu.sta? mitä on nyt tapahtunut, nuollaan vaan ja annetaan kaikki ulkomaille

    1. Koskeeko kommenttisiia nykyistä hallitusta, vai sen edeltäkää? -Tekstistäsi asia ei tule selväksi.

      1. molempia, entinen hallitus oli kyllä huonoin kautta historian,mutta samaa sceidaa puckaa tämäkin helvetin masinoima hallitus.

  2. Sanonnat talouspolitiikka on vastuullista, realistista ja uskottavaa sekä ”kun hallitsee asiat, ei ole ongelmaa” viittaavat ilmiöön, sanoja ei hallitse tehtäväänsä vaikeassa asemassa.
    Mutta mihin joudutaan, ei voi kukaan ennustaa. Asiantuntijoiksi väitetyilä ei ole tietoa, mitä tulee tapahtumaan.

    Luultavasti talousasioista päättäminen johtaa samankaltaisiin vaikeuksiin, kun Nato liittyminen on aihuettanut. Liittymisenhän piti lisätä maan turvallisuutta, mutta kuitenkin on tehty toinen DCA-sopimus ja uhrataan vaikeassa talaoustilanteessa lisää rahoja sotavarusteluun. Tssäkin sopimuksen teko on aivan vastuutonta, epärealistista, johon ei voi luottaa, koska sopimuspuolen viime aikojen historia osoittaa, että maat joihin se on liittynyt ovat joutuneet kärsimään pommituksista ja sotimisesta.

    1. Uutisen aiheessa kannattais pysyä, eikä nato-floodata joka juttuun. -Yleisin syy kommentin dissaamiseen onkin uutisaiheeseen liittymättömyys, -ja eräiden tavanomaisten -usein näissä yhteyksissä esiintyvien- väittämien jankuttaminen.

      Jossain konferenssissa tais just tulla mainituksi spammaaminen osana #hybridioperaatioita.

        1. Amerikan murre on hyvin hallussa? -Da, sine Ameerikan yshtävä, Nje harasoo! Hjuvin paha! -Se on fataalia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *