SDP esimerkiksi vaati promillerajaa aseidenkäytölle, koska meillä on puolitoista miljoonaa asetta yksityisillä.

Perussuomalaiset ministerit Mari Rantanen ja Leena Meri vastasivat, että ei ole syytä laittaa mitään promillerajaa, -esimerkiksi 0,5 promillea- vaan aseiden kanssa pitää olla kertakaikkinen nollatoleranssi.

Vasemmistoliiton edustaja vaati vanhojen aselupien läpikäyntiä. Sisäministeri Rantanen vastasi, että tätäkin asiaa tutkitaan. Rantasen mielestä on kuitenkin niin, että ”jos yksi mokaa niin se ei tarkoita, että kaikki mokaavat”. Rantanen myös jatkoi, että on oltava hyvin huolissaan luvattomista aseista.

Kokoomus vaatii tunnettujen urheilutapahtumien häiriköiden valvontaa

Hallitusohjelmassakin mainitaan, että yleisötapahtumien turvallisuutta parannetaan. Sisäministeri vastasi, että vaikka asiassa ei ole vielä isosti tapahtunut, hän lupasi että asia korjataan tämän hallituskauden aikana.

Rantanen jatkoi, että poliisien määrän lisäämisen lisäksi hallitus puuttuu koulujen turvallisuuteen, katujengeihin ja muuhun vastaavaan rikollisuuteen.

Demarien edustaja kysyi pääministeri Petteri Orpolta, miten hallitus on onnistunut tapaus Vornasen suhteen ?

Orpo kiitti Perusuomalaisten eduskuntaryhmää rehdistä toiminnasta Vornasen suhteen. Hän kertoi saaneensa tietoa Riikka Purralta heti, kun tämä oli saanut tietoa. Orpo myös muistutti, että PS erotti tänään torstaina -yksimielisesti –Timo Vornasen eduskuntaryhmästä, -Vornanen on ilmoittanut perustavansa oman eduskuntaryhmän- ja, että ”me myöhemmin täällä käsittelemme tätä asiaa ja henkilöä”.

Liike Nytin edustaja tiedusteli luvattomien aseiden lukumäärää ?

Ministeri Rantasen mukaan jokainen laiton ase on liikaa ja hänen mielestään niiden hallussapidosta pitäisi rangaista nykyistä kovemmin. Sisäministeri ei kuitenkaan tiennyt vastausta kysymykseen, eikä halunnut esittää arviota luvattomien aseiden määrästä.

Osui omaan nilkkaan

Etenkin eduskunnan kyselytunneille on luonteenomaista runsas ”välihuutelu”, eli edustajat päästelevät omia huomautuksiaan -joskus tuntuu että mitä sattuu- toisten edustajien puhemieheltä saatujen puheenvuorojen päälle.

Nykyisen eduskunnan ”ahkerin” -tosin viime aikoina hieman jarrua painanut- välihuutelija on ehdottomasti Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen. No, tänään kävi niin, että Kurvinen meni möläyttämään -hallitusta tarkoittaen-,että ”koittakaa käyttäytyä”. Välihuuto aiheutti ymmärrettävän naurunremakan, koska Kurvinen on ehkä viimeinen ”jolla on varaa” opastaa toisia salikäyttäytymisessä.

Mutta ei tuo toisten reaktio Kurvista hiljentänyt, vaan hän jatkoa huuteluaan jossa toistuivat sanat: ”tyhjiä puheita” ja ”juhlapuheita”.

Vihreillä suuri huoli maahanmuutosta, vaikka Suomeen on tullut töihin ja opiskelemaan enemmän ihmisiä, kuin koskaan ennen: Vuonna 2023yli 40 000.

Vihreiden edustaja kyseli, että mikä on se määrä mitä hallitus haluaa ottaa maahan työperäistä maahanmuuttoa ?

Työministeri, Kokoomuksen Arto Satonen, vastasi, että on mahdotonta asettaa mitään numeerista tavoitetta, koska ei tiedetä miten työmarkkinat kehittyvät.

Mutta Vihreät eivät koskaan ota esille sitä paljonko tänne pitää ottaa ns. turvapaikanhakijoita joista suurin osa on luku-, kirjoitus-,kieli-, ammatti- ja tapataidottomia.

Seppo Huhta

One thought on “Oppositio vaatii aselakien kiristystä”
  1. tyhmät haluaa aseet pois kansalaisilta, milläs sitä sitten puolustat itseäsi kun ”paukahtaa” globaalin paskiaset haluaa omalta kansalta aseet pois, lähettävät miljardeja euroopan natsistisempaan ukrainaan, uskomaton paska hallitus, ei mitään häpyä,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *