Israelin entinen puolustusministeri ilmaisi tänään Jerusalemin mielialat, suhteessa länsivaltojen ja arabimaiden hankkeeseen nopean aselevon saamiseksi Gazan kaistalle. Gazan kaistalta Israeliin kohdistuvan uhan jatkuminen on poissuljettua.

Israelin puolustusministerinä (v. 2020-2022) toiminut ja tällä hetkellä Israelin sotakabinetin (hallituspuolueet + opposition edustajia) jäsen Benny Ganz puhui tänään suurten amerikkalaisten juutalaisjärjestöjen konferenssissa Jerusalemissa. Hän oli hyvin skeptinen pikaisten rauhanmahdollisuuksien suhteen. Gantz suuntasi viestinsä Yhdysvalloille, ja vaikutusvaltaiselle amerikkalaiselle juutalaisväestölle.

Sota nyt, rauha myöhemmin”, oli Gantzin valitsema sanonta. Hän muistutti, että Israel on yrittänyt jo lähes kahden vuosikymmenenajan hillitä Gazasta käsin toimivaa terrorismia kaikin keinoin, ja korosti terroristiryhmän poistamisen tärkeyttä.

”Kestävän rauhan saavuttaminen alueella voi viedä sukupolven”

Olemme yrittäneet kaikkea paitsi Hamasin eliminoimista”, sanoi Gantz. Sananvalinta viittaa siihen, ettei hän hyväksy Israelin suostumista mihinkään ratkaisuun, joka ei lopeta hyökkäysten uhkaa Gazan kaistalta Israeliin tulevaisuudessa. Gazan muuttaminen (rauhanomaiseksi) voi viedä ”vuoden, vuosikymmenen ja sukupolven”, täsmensi ministeri Benny Gantz sanomaansa.

Gantz kuvaili prosessia Gazan erillisalueen hallinnon muuttamiseksi hitaaksi ja vaivalloiseksi: On varmistettava, että Hamas eliminoidaan eikä se saa Gazaa takaisin hallintaansa Gazassa, painotti Gantz. Israelin kontrollista sodanjälkeisen Gazan turvallisuuden ylläpitoon Gantz ei suostu tinkimään, ja kysyy, kuka vastaa palveluista, ruoasta, vedestä ja lääkkeistä Gazassa asuville palestiinalaisille.

Jos Hamas pysyy palveluntarjoajana Gazassa, se säilyttäisi myös hallinnan Gazassa, varoitti Gantz. Hän puoltaa paikallista, sitoutumatonta palestiinalaishallintoa, jota tukee alueellinen liittouma. Millään uuden hallinnon puolueista ei voi olla mitään yhteyksiä Hamasiin, Gantz painotti.

Pitkäaikaisen, kestävän rauhan saavuttaminen voi kestää sukupolven ajan, oli Gantzin visio. Israelin sotilaallinen voitto Hamasista on Gantzin mukaan Gazan normalisoimisen edellytys. Hän painotti, ettei Israel taistele kostaakseen lokakuun 7. verilöylyn:

”Sallikaa minun tehdä selväksi: Emme toimi Gazassa kostaaksemme lokakuun 7. päivän (uhrien) puolesta , vaan selkeästä vakaumuksestamme varmistaa tulevaisuutemme – Israelin seuraavien sukupolvien tulevaisuus”, Gantz sanoi.

Israelin entinen puolustusministeri ja armeijan komentaja teki puheessaan yllättävän tarjouksen Hamasille:

”Sanon tämän erittäin selvästi: Hamasilla on valinnanvaraa. He voivat antautua, vapauttaa panttivangit, ja näin Gazan kansalaiset voivat viettää pyhää ramadania”, sanoi Gantz.

Luettavaa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *