Rakettien ampuminen herättää joka vuodenvaihteessa kiivasta keskustelua puolesta ja vastaan. Rakettimyynti kuitenkin pysyy entisellään.
”Ihmiset ovat ostaneet raketteja entiseen malliin, vaikka jatkuvasti puhutaan elinkustannusten noususta ja etenkin ruuan hinnannoususta. Myynti on kuitenkin pysynyt entisellään” sanoo Keuruulaisessa Megamarket myymälässä raketteja kauppaava Minja Kivilahti.
Kallein yksittäinen tuote Megamarketin rakettimyynnissä on ollut All in one -yhdistelmäpata, jonka myyntihinta oli 179 euroa. All in one sisältää 97 laukausta ja se on kestoltaan n. 60 sekuntia. Hifistelijäostajia kiinnostaa rakettien pyromassat ja se on tämän tuotteen kohdalla peräti 1282,9 grammaa. ”Kyseinen pata myytiin meillä loppuun jo rakettimyynnin toisena päivänä” Minja kertoo.
Jokaiselta tehtaalta tulee vuosittain uusia tuotteita, mutta mitään erikoista ei ole viime vuosina keksitty. ”Meillä uutuuksia on ollut jotkin padat” Minja sanoo.
Ilotulitteilla on myös omat tosifaninsa
Tosiharrastajat ovat intohimoisia ja omistautuneita ihmisiä. Netistä löytyvällä keskustelufoorumilla harrastajat keskustelevat muiden asiasta kiinnostuneiden kanssa ympäri vuoden. Harrastajat vertailevat netissä kokemuksiaan ilotulitteista ja suunnittelevat omia ilotulitus kokonaisuuksiaan. Heille uusivuosi ja venetsialaiset ovat vuoden kohokohtia.
”Suurin yksittäinen kertaostos on meillä tänä vuonna ollut noin 700 euroa” kertoo Minja.
Poliisi muistuttaa ilotulitteiden vaaroista
Ilotulitteita saa ampua ilman erillistä ilmoitusta uudenvuodenaattoiltana ja -yönä kello 18-02 välisenä aikana. Monissa paikoin on kuitenkin erillisiä rajoitusalueita, joilla kielletään ilotulitteiden käyttö.
Poliisi muistuttaa, että muuta aikana ilotulitteiden ampuminen on lainvastaista ilman erillistä ilmoitusta,
”Jo pelkästään se, että alle 18-vuotiaat käsittelevät ilotulitteita täyttää rikoksen tunnusmerkistön,” muistuttaa ylikomisario Marja Kiiski Lounais-Suomen poliisilaitokselta.